Vajera

Viikkojakso Vajera sisältää monia mielenkiintoisia kertomuksia. Se alkaa Berešitin kirjan 18. luvusta, hyvin mielenkiintoisesta kertomuksesta siitä, kuinka Korkein ilmoittaa Avrahamille hyvän sanoman Jitshakin syntymästä. Luemme tänään tämän katkelman.

Avraham näkee kolme, jotka tulevat häntä vastaan tai seisovat hänen vierellään (tekstistä se ei käy kovin selvästi ilmi), juoksee heidän luokseen, kumartaa, kutsuu heidät kotiinsa. He suostuvat poikkeamaan hänen luokseen. Kaikki näyttäisi olevan selvää. Kaikki, mutta ei kaikki. Ensinnäkin se, mikä pistää silmään ihmiselle, joka on lukenut Berešitin kirjan edelliset luvut, – se, että Avrahamia ei mainita näissä jakeissa. Miten Toora tavallisesti kirjoittaa? Nousi Avraham, esimerkiksi, ja Korkein ilmestyi Avrahamille Mamren tammilehdossa. Ja Avraham istuu teltan oviaukolla, päivän helteessä. Ja Avraham nosti silmänsä ja näki, katso, kolme seisoo jne. Näin olemme lukeneet kaikissa edellisissä luvuissa. Näin Toora tavallisesti puhuu. Tässä, näissä jakeissa, Avrahamin nimeä ei mainita. Ehkä selitys on siinä, että kun ihminen on Jumalan läsnäolossa, kun Jumala ilmestyy, Korkeimman edessä seistessään ihminen liukenee. Avraham on uppoutunut Jumalalliseen kokemukseen. Jäljelle jää vain ruumis. Itse Avrahamia ei ole. Siksi – ja nousi, ja näki, ja juoksi mainitsematta Avrahamia. Milloin Avraham ilmestyy? Hän ilmestyy 6. jakeessa vajmahér avrahám ja Avraham kiiruhti telttaan Saran luo, kun hän on jo poistunut näiden kolmen luota.

Millainen on tämän näyn luonne? Tästä on kiistaa. On niitä, jotka sanovat, että hänelle ilmestyivät enkelit, HERRA kahden enkelin seurassa. Tämä on itsestään tarjoutuva yksinkertainen merkitys. Rabbi Levi ben Geršom, joka eli 1200-luvulla, sanoo, että koska on kirjoitettu ”hän näki kolme ihmistä” (niin on kirjoitettu 2. jakeessa), niin tulijat olivat ihmisiä, tuli profeettoja, jotka tulivat ilmoittamaan hänelle hyvän sanoman. On myös Zoharin kirjan näkemys, että hän näki, niin oudolta kuin se kuulostaakin, Avrahamin, Jitshakin ja Jaakovin. Eli tämä on sellainen profeetallinen näky, jossa Avraham kohoaa ylevälle Jumalalliselle tasolle: hän ei ole enää Avraham, hän on koko juutalainen historia. Ja hän on juuri tässä Jumalan kanssa yhdistyneessä tilassa. Ehkä tästä on sanottu: ”Avraham näki tämän päivän ja iloitsi.” Ehkä juuri tämä kokemus, lupaus pojasta alkaa siitä. Joka tapauksessa on mielenkiintoista, millainen on tämän näyn luonne.

Maimonides (Rambam) sanoo, että kaikki tämä, kaikki, mitä tässä kuvataan Sedomin tuhoamiseen asti, kaiken tämän Avraham näkee unessa. Se tapahtuu, Jumala todellakin tuhoaa Sedomin ja Amoran, mutta Avraham näkee sen unessa. Siksi me luemmekin seuraavissa luvuissa, että Avraham heräsi, ja heräsi sillä paikalla, jossa hän oli seissyt HERRAN edessä, katsoi, näki alhaalla nousevan savun. Ja on kirjoitettu: ”Ja kun HERRA tuhosi Sedomin ja Amoran, Hän muisti Lotia ja Avrahamin tähden vei ulos ja pelasti Lotin.” Palaamme tähän vielä. Rambam päättelee tämän perusteella (ja niin sen voi ymmärtää), että kaikki tämä on näkyä. Sedom, ja Saran nauru, ja Lotin keskustelu enkelien kanssa – kaikki tämä on Avrahamin unta.

Muut kommentaattorit eivät ajattele niin. On kiista, mutta koska emme voi ratkaista tätä kiistaa, jätämme molemmat näkemykset voimaan. Emme myöskään vielä ymmärrä, keitä ovat nämä kolme ihmistä, jotka tulivat Avrahamin luo. Huomiota herättää, että 3. jakeessa sana אֲדֹנָי (Adonai) on käytetty kamats-merkin kanssa, se on sellainen erityinen pieni vokaalimerkki kirjaimen נ (nun) alla, joka osoittaa puhuttelua Jumalalle. Vaikka tavallisesti sanomme, että sekä HERRA että herra on hepreaksi Adonai, on kuitenkin jonkinlainen ero. Adonai kamats-merkin kanssa אֲדֹנָי – se on Jumala. Adonai patah-merkin kanssa – se on herra, vaikka ne lausutaan aškenasilaisessa ääntämyksessä samalla tavalla. Kuitenkin jotakin jumalallista Avraham näissä ihmisissä jo erotti.

Avraham siis kutsui ihmiset sisään. He eivät sanoneet hänelle ”kiitos”, ”kiitos, että kutsut meidät”, ”mahtavaa”, kuten me tänään reagoisimme. He sanovat hänelle ”kyllä, tee niin kuin sanoit”. Miksi niin? Koska noina aikoina juuri he osoittavat hänelle armoa sillä, että tulevat hänen telttaansa. Se on suuri kunnianosoitus, jonka he hänelle osoittavat. Siksi he yksinkertaisesti sanovat: ken ta'asé ka'ašér dibbárta – kyllä, tee niin, kuin sanot.

Seuraavassa luvussa, kun puhumme Lotista, kuulemme täysin toisenlaisen vastauksen, käytännössä samoilta tovereilta. Avraham ilahtui suuresti myönteisestä vastauksesta. Luemme eteenpäin:

Nykyhepreassa uga on piirakka, mutta tässä tarkoitetaan todennäköisimmin yksinkertaisesti leipiä. Jotta meillä olisi käsitys mittakaavasta, kolme mittaa – se on noin 24 litraa jauhoja (joidenkin mukaan 21, joidenkin mukaan 24). Tässä tapauksessa määrä on paljon suurempi kuin mitä kolmelle ihmiselle tarvitaan. Ehkä siksi, että Avraham järjestää juhla-aterian, johon osallistuvat paitsi nämä kolme myös palvelijat. Ja nämä kolme, kolme vierasta, saavat pöydän parhaat palat.

Jotkut kommentaattorit, erityisesti rabbi Šlomo Jitshaki, sanovat, että hän otti kolme. Yhden vasikan, toisen pehmeän ja kolmannen hyvän. Miksi? Koska Raši yrittää selittää, millä Avraham ruokki enkeleitä. Ja millä voi ruokkia kuninkaallisesti? No, eihän hän heille sylttyä tehnyt. Hän tarjosi heille, Rašin mielestä, kieltä sinapin kanssa. Ja jotta voisi tarjota kolme kieltä, täytyy vastaavasti teurastaa kolme vasikkaa. Mutta yksinkertainen merkitys, minun nähdäkseni, sanoo tässä – vasikka pehmeä ja hyvä yksi. Valitsi paremman vasikan.

ja antoi sen palvelijalle Ja jotta palvelija kiirehtisi valmistamaan sen.

Ensimmäistä kertaa Avraham antaa tässä palvelijalle jonkin tehtävän. Vaikka tiedämme, että Avraham on hyvin rikas ihminen, hänellä on paljon omaisuutta, hän pyrkii tekemään kaiken itse.

Luonnollisesti monille herää heti kysymys, miten Avraham tarjosi lihaa maidon kanssa? Juutalaisilla ei ole tapana tehdä niin. Jos ajatellaan käytännön näkökulmasta, niin vasikan valmistamiseen tarvitaan paljon enemmän aikaa kuin voin ja maidon tarjoamiseen. Sara teki nopeasti rieskat. Ne tarjottiin voin ja maidon kanssa siihen asti, kunnes liha tarjotaan. Itämainen juhla-ateria on pitkä, kukaan ei kiirehdi minnekään. Lukijat kiinnittävät huomiota myös siihen, että Avraham ikään kuin tarjosi leipää ja pyysi Saraa tekemään leipää. Mutta leipää ei tarjoilla. Ja tämänkin perusteella on rakennettu monia erilaisia teorioita ja kommentaareja. Kommentaattorit sanovat, että Saralla alkoivat kuukautiset silloin, kun hän vaivasi taikinaa. Avraham söi vain puhdasta. Ja siksi he eivät tarjonneet leipää. Monia muita selityksiä. Yksinkertaisin selitys on se, että leipä on juhla-ateriassa toissijainen. Kun sanomme, että olimme jonkun luona vieraisilla ja söimme jotakin, niin te kysytte: ”Entä leipä?” No kyllä, leipääkin siellä oli. Toora ei kuvaa leipää, koska leipä on siellä itsestäänselvyys.

Vieraat siis istuvat ja syövät. Ja he esittävät hänelle kysymyksen.

Jälleen, kiinnittäkää huomiota. Ensinnäkin he eivät sanoneet Avrahamille, vaan sanoivat hänelle. Hän on jälleen heidän läsnäolossaan.

ja vastasi heille: ”Katso, hän on teltassa”.

On kirjoitettu – ja kysyivät häneltä. Kysymys: kysyivätkö he kolmestaan, kysyivätkö kuorossa? Ei, on kirjoitettu monikossa. Jotta se ei näyttäisi siltä, että yksi ihminen, joku ihminen on kiinnostunut Saran terveydestä, on kiinnostunut vaimosta. Se on epäkohteliasta sen ajan perinteiden mukaan.

Aluksi he puhuivat ikään kuin monien nimissä, ja silloin Hän sanoo

”minä palaan luoksesi tähän samaan aikaan. ja katso, Saralla, vaimollasi, on oleva poika”. ja Sara kuulee teltan oviaukon takana.

Kaksi viimeistä sanaa – ja hän hänen takanaan (vehu aharáv). Ei ole kovin selvää, mistä on kyse. ”Hän hänen takanaan”, ehkä se – teltan oviaukko Avrahamin takana?iAlkutekstin pronomini voi tarkoittaa sekä ”hän” että ”se”, ja kirjoittaja pohtii, viittaako se teltan oviaukkoon vai Jišmaeliin. Siksi suomeksi käytetään kohdasta riippuen ”hän” tai ”se”. Vaikka se ei ole ilmeistä. Muut kommentaattorit näkevät tässä Jišmaelin. Vehu – ja Jišmael seisoo teltan oviaukon takana, tai Avrahamin takana.

Miksi voi olla tärkeää, että Jišmael kuulee tämän, että Jišmael on tässä läsnä? Koska Jitshakin syntymän myötä, jos Sara synnyttää pojan, Jišmaelin asema muuttuu perusteellisesti. Jišmael oli perillinen Avrahamin talossa. Jos Saralle syntyy poika, hän menettää kaiken. Hänelle se on valtava šokki, hänelle se ei ole lainkaan hyvä sanoma. Ja edelleen luemme:

Eli Saran kuukautiskierto oli lakannut. He ovat jo vanhoja. Avraham on lähes 100-vuotias, Sara hieman nuorempi. 12. jakeessa luemme:

hajeta-li edna minulla on oleva onni, minulla on oleva orgasmi, voi kääntää nykyaikaisella sanalla.

Ja herrani on vanha”.

Sara nauroi sisimmässään – se on sellainen monimutkainen ilmaus, ehkä kutina kulki hänen lävitseen, nauru kulki hänen lävitseen, jotakin tapahtui hänen ruumiissaan, hän tunsi jotakin. Ja hän sanoi tällaista. Yhtäkkiä hän tunsi itsessään jonkinlaista nuoruuden kutinaa. Ehkä, sanotaan, Jitshakin sielu tuli lähelle tuona hetkenä.

Tässä kohtaamme ensimmäistä kertaa sekä HERRAN että Avrahamin, kun Avrahamin nimi mainitaan, koska puhe on Sarasta, tässä Sara tulee jo seisomaan edessä.

”miksi Sara nyt nauroi, sanoen: ’synnytänkö minä?’ Olenko minä vanhentunut?

Saran sanat voi kääntää: minä olen vanha. Mutta tässä HERRA sanoo: ”Sara antoi periaatteessa kaksi perustetta, miksi hänellä ei voi olla lapsia: koska hän on vanha, koska hänen miehensä on vanha”.

Tässä HERRA sanoo: ”Olenko Minä muka vanhentunut?” Ja hänen sanansa adoní zakén (HERRANI on vanha / herrani on vanha) Hän ymmärtää merkityksessä HERRANI on vanha. Hän kääntää merkityksen toiseksi. Se on sellainen sanaleikki. Ja Hän sanoo: Miksi Sara sanoi niin? Olenko Minä, HERRA, vanhentunut?”

Mitä tämä on, ensi silmäyksellä, tällaista lastentarhamaista kinastelua Jumalan ja Saran välillä? Lastentarhassa kysytään näin: ”Kuka nauroi”. ”Minä en nauranut”. ”Ei, sinä nauroit”. Ikään kuin aikuiset ihmiset ja Jumala, joka ei ole vanhentunut. Kommentaattorit sanovat tässä, että Korkein on yhteydessä naiseen (yksi harvoista esimerkeistä Tanahissa), on yhteydessä ja puhuu hänen kanssaan yksinkertaisesti. Jos miesten luo Korkein tulee ohjeiden kanssa, tiukasti ”nouse”, ”ota”, ”tee”. Niin naisen kanssa Korkein voi jutella. Talmud sanoo: ”Koskaan Korkein ei halunnut jutella naisen kanssa, paitsi tämän vanhurskaan naisen kanssa.” Tämä ystävällinen keskustelu on Jumalan rakkauden ilmentymä Saraa kohtaan. Mitä Hän opettaa hänelle? Että maailmassa on ihmeitä, koska Hän ei ole vanhentunut. Voi kysyä: eikö Sara uskonut ihmeisiin? Eikö hän tiennyt, että Jumala on Kaikkivaltias? Vedenpaisumuksen ajoista lähtien monien sukupolvien ajan ihmeitä ei ollut, ei tapahtunut mitään ihmeellistä. Ihme oli se, ja on muuten ihme se, että Jumala hallitsee tätä maailmaa luonnonlakien mukaan, että on tietyt säännöt, joiden mukaan tämä maailma on olemassa. Mutta tässä Korkein itse asiassa sanoo Saralle: ”Minä en ole vanhentunut. Kaikki ihmeet, jotka minä tein, – ne eivät ole Minun nuoruuteni temppuja. Minä en ole menettänyt voimaa tehdä ihmeitä. Minä olen vielä nuori, Minä olen vielä Jumala vaikka mihin! Tämä on Jumalan yhteydenpitoa naisen kanssa rakkaudessa naiselle ymmärrettävällä kielellä. Jumala opettaa hänelle, että Hän on ihmeellinen, että Hän voi tehdä ihmeitä ja että Hänen rakkautensa on myös ihmeellinen.

Tähän oikeastaan päättyy jaksomme, hyvän sanoman ilmoittaminen Avrahamille Jitshakin syntymästä.

Viime kerralla luimme kertomuksen hyvän sanoman ilmoittamisesta Avrahamille, luimme lukuamme 15. jakeeseen asti. Ja 16. jakeesta alkaa toinen kertomus.

Sanalle katsoa on hepreassa hyvin monta eri sanaa. Sana leaskif tarkoittaa katsoa uhkaavasti, tarkkailla epäluuloisesti, silmäillä tarkkaan Sedomia.

Avraham kulkee heidän kanssaan lähettääkseen heidät pois.

Sana lišlóah tarkoittaa nykyhepreassa lähettää pois, Tooran hepreassa joko saattaa matkaan tai ajaa pois. Meidän tapauksessamme luonnollisesti ensimmäistä.

17 Ja HERRA sanoo:

Tässä HERRA sanoo, välittää Jumalan ajatuksen, HERRA puhuu Itse Itsessään.

”Salaanko minä Avrahamilta

Sana lihasot ei ole salata salaisuutena, vaan salata, jotta ei pahoittaisi mieltä, salata, jotta ei tuottaisi ihmiselle pettymystä; peittää.

salaanko minä Avrahamilta sen, mitä minä teen?

18 Sillä Avraham On oleva suuri ja väkevä kansa, Ja hänen kauttaan tulevat siunatuiksi Kaikki maan kansat.

Sanaa braha (eli siunaus) ymmärtäessämme meitä hieman hämmentää sen venäjänkielinen konteksti: siunaus – hyvä sana. Tai se on myös käännöslaina latinan sanasta benediktion (benediction) – hyvin lausuttu. Sana braha – se on yhdistyä. Avraham tulee yhdistämään kaikki Maan kansat yhdeksi. Hiljattain minulta kysyttiin, mistä tiedät, että se, mitä Israelissa tapahtuu, on indikaattori koko maailmalle. Avraham yhdistää kaikki kansat yhdeksi. Kaikkien siunattuuden aste tulee Avrahamin kautta. Avraham on kuin verkko, joka yhdistää kaiken.

Mitä tarkoittaa pojilleen ja talolleen? Sanalla talo tarkoitetaan usein naispuolista osaa, kun sanotaan beito ilman sanaa bnei, beito merkitsee – hänen talonsa naiset

hänen jälkeensä, ja he tulevat pitämään HERRAN tien, tekemään armoa ja oikeutta”.

Jotta HERRA antaisi Avrahamille sen, minkä Hän oli luvannut. Eli HERRA sanoo: ”Minähän olen määrännyt Avrahamin siihen, että hän opastaisi koko talonsa, kaikki jälkeläisensä tekemään armoa ja oikeutta. Ilman sitä hän ei täytä tehtäväänsä.” Armon kanssa Avrahamilla on kaikki hyvin. Hän on itse armo. Hän ottaa vastaan vieraita, hän huolehtii kaikista. Hän ei melkein koskaan sano ”ei”. Hän tulee kaikkia vastaan. Mutta oikeuden kanssa Avrahamilla on vielä toistaiseksi heikosti. Hän ei ole vielä noussut oikeuden tasolle. Ja HERRA sanoo: ”Salaisinko Minä häneltä?” Niin joskus salataan lapsilta vanhempien kuolema tai joitakin traagisia tapahtumia. HERRA sanoo Avrahamille: ”Täytyy aikuistua. Minä en aio salata tätä häneltä.” Ja HERRA aloittaa Avrahamin kanssa keskustelun.

Ja 20. jakeessa hän sanoo:

Luonnollisesti tämä jae ei voi olla hämmentämättä kommentaattoreita. Käännetään se vielä kerran:

erada-ná ve'er'é hakketsa'akatá habbá'a eláj asu kalá ve'im-lo edá'a

laskeudun minä ja katson, onko se todella niin, kuin huuto, joka Minun luokseni tulee. jos he ovat tehneet tämän, niin tuhoan heidät. jos eivät, niin tiedän, mitä tehdä.

Kommentaattorit sanovat: miten se on niin, että Jumala, joka näkee sydämet ja tietää kaiken, Hän ei tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Ja jotkut sanovat: ”Kyllä, todellakin, Jumala ei voi tietää sitä, mitä ihminen valitsee. Hän tietää, miten toimii ihmisen kanssa, riippuen tämän valinnasta, mutta ihmisen valintaa Hän ei tiedä.” On sellaisia kommentaattoreita. Se on hyvin järkyttävää, ja on hyvin pelottavaa uskoa sellaiseen. Toiset sanovat: ”Jumalahan puhuu Avrahamin kanssa, Hän selittää Avrahamille oikeutta, opettaa Avrahamille ihmisten oikeutta. Ja siksi puhuu ihmisten kielellä.” Kolmannet sanovat: ”Korkein on totuudessaiAlkutekstin ilmaus (suunnilleen ”Korkein on totuuden päällä”) on epäselvä, joten se on käännetty kirjaimellisesti., Hän toimii Maan päällä maallisen oikeuden mukaisesti ja toimii todistuksen perusteella.” Joka tapauksessa tämä lause on hyvin arvoituksellinen, ja läheskään kaikkea Kirjoituksissa emme voi ymmärtää.

Siis kaksi kolmesta meni Sedomiin, ja Avraham seisoo HERRAN edessä, joka oli aloittanut hänen kanssaan, oikeastaan, keskustelun.

Luimme, että hän seisoo Hänen edessään. Mitä tarkoittaa vaigaš? Sana lähestyä – aloitti lähestymisen; lähestymistavan kanssa. Avraham alkoi esittää perusteluja Korkeimmalle.

ja Avraham lähestyi, ja sanoi: ”Tuhoatko Sinä muka vanhurskaan yhdessä pahantekijän kanssa?

Ensi silmäyksellä, kenestä Avraham huolehtii? Vanhurskaista? Sinähän et tuhoa vanhurskasta yhdessä pahantekijän kanssa? Mutta Avraham jatkaa.

Kiinnittäkää huomiota, Avraham välttää hienotunteisesti mainitsemasta Sedomia. Jotta ei suututtaisi, niin sanoaksemme, Hallitsijaa. Hän käyttäytyy kuin ihminen, joka puhuu kuninkaan kanssa. Hän sanoo: ”Ehkä sinä löydät kaupungista viisikymmentä vanhurskasta etkä tuhoa paikkaa viidenkymmenen vanhurskaan tähden”. Hän ei puhu vanhurskaiden tuhoamisesta, hän puhuu pahantekijöiden pelastamisesta niiden viidenkymmenen vanhurskaan ansiosta, jotka ovat kaupungissa. Ja edelleen hän sanoo:

Jumalalle voi sanoa näin, jotta niin tehtäisiiniLause on alkutekstissä katkonainen, eikä sen tarkka merkitys ole selvä. Se on käännetty mahdollisimman sanatarkasti..

että surmaisit vanhurskaan pahantekijän kanssa Ja että tuhoaisit vanhurskaan ja pahantekijän. Eikö maailman Valtias tee oikeutta?

Toisaalta Avraham esittää tämän huolenpitona vanhurskaista, mutta toisaalta Avraham haluaa pelastaa pahantekijät. Ylipäätään kannattaa ymmärtää, miksi Avraham sanoo näin. Ehkä siksi, että (aloitimme tästä) Avraham – täydellinen hesed, hän on humanisti, hän vastustaa kuolemanrangaistusta terroristeille ja kuolemanrangaistusta ylipäätään. Hän vastustaa sitä, että jollekulle sanotaan ei. Hän kannattaa tasavertaisen hyväksymistä ja heikon hyväksymistä. Ja armeliaisuutta pahantekijöitä kohtaan.

Mutta tätä voi katsoa myös toisesta kulmasta. Luimme 14. luvussa, että Avraham aikanaan valloitti käytännössä koko väestön, koko työkykyisen väestön Sedomista, otti sen takaisin viideltä kuninkaalta. Ja keskustelussa Sedomin kuninkaan kanssa (Sedomin kuningas sanoi hänelle: ”Anna minulle vain sielut, ja kaikki muu ota itsellesi”) muistamme, että Avraham vastasi: ”Minä en ota sinulta mitään”. Mutta muistamme, että nämä sielut olivat Avrahamilla, joksikin hetkeksi ne oli uskottu hänelle (kun sanomme nämä sielut, puhumme orjista). Mutta orjat, hehän olivat monessa suhteessa myös oppilaita, koska usein oppilaat maksoivat opetuksesta sillä, että palvelivat. Ja luonnollisesti Avraham opetti orjiaan. Eli nämä ihmiset, kaikki Sedomin pahantekijät, olivat ehkä joskus Avrahamin vallassa. Avraham olisi periaatteessa voinut tulla Sedomin kuninkaaksikin. Siksi hän on huolissaan, tuntien monessa suhteessa vastuunsa. Tästä hänellä on myös huoli pahantekijöistä.

Ehkä, tehdään tilastollinen virhemarginaali viiden vanhurskaan verran, kymmenen prosentin verran.

viiden puuttuvan takia tuhoatko Sinä koko kaupungin?” ja vastasi, Ja sanoi: ”vaikka heitä olisi siellä neljäkymmentäviisi, Minä en tuhoa tätä kaupunkia”.

Luonnollisesti numerot lumoavat aina lukijan ja kommentaattorin. Sana viisikymmentä. Näennäisesti niin ymmärrettävä sana, viisikymmentä – se on Afrikassakin viisikymmentä, sellainen pyöreä kaunis luku. Mutta sana viisikymmentä – se on gematriassa sana מי (mi) – kuka. Puhuimme, kun tarkastelimme Kohelet-kirjaa, että sana mi (kuka) tarkoittaa sitä, mikä välittää Luojaa, sitä, mikä kantaa itsessään Luojaa. Sana מה (ma) – mikä, se, mikä pyrkii kohti Luojaa. Ja lisäksi sana mi, eli viisikymmentä gematrian mukaan, on myös הָאָדָם (ha'adam) – the man, ensimmäinen ihminen.

Neljäkymmentäviisi – se on gematrian mukaan yksinkertaisesti Adam, yksinkertaisesti ihminen. Eli etsin ihmistä Sedomista, löydätkö sieltä ihmisen.

Nimi Lot. Muuten, tässä täytyy pysähtyä, teemme tämän erittelyn vielä, kun puhumme eteenpäin. Mutta mainitkaamme tässä vain sulkeissa, että nimi Lot (לֹֽוט) on myös gematrian mukaan neljäkymmentäviisi. Lamed ל – se on 30, vav ו – se on 6, tet ט – se on 9. Toisaalta nimi Lot tarkoittaa kätketty, käsittämätön, se, joka vaatii, että hänet selvitetään, että häntä tarkastellaan. Sana lot – sumuun sulava. Toisaalta tämä nimi tarkoittaa myös kirottu, sana lita tarkoittaa kirousta. Ja niin, onko tämä Adam ennen syntiinlankeemusta vai Adam, joka on kirouksen alla, sekin on kysymys Lotin suhteen. Tästä oikeastaan Avraham aloittaa, 29. jakeessa hän jatkaa:

30.Ja hän sanoi: ”älä vihastu, HERRA,

Ja hän todellakin, kuten sanotaan, leikkii tulella.

Päinvastoin, ehkä sieltä löytyy kolmekymmentä?” Ja sanoi: ”myös kolmenkymmenen tähden en hävitä”.

Avraham jatkaa tinkimistä näköalapaikalla, josta Sedom näkyy. Avraham katsoo kaupunkia, ehkä näkee jonkinlaista kuhinaa. Ehkä yksinkertaisesti näkee kaupungin siellä sumussa. Ja hänen on sääli tätä kaupunkia.

Avrahamin viimeinen pyyntö – ehkä sieltä löytyy kymmenen. Ja silloin HERRA sanoo: ”Myös kymmenen tähden en hävitä”.

HERRA aloitti tämän keskustelun, ja HERRA päätti keskustelun Avrahamin kanssa. Ei Avraham lopettanut puhumista, vaan HERRA päätti jonkin oppituntinsa Avrahamille. Miksi he pysähtyivät kymmeneen vanhurskaaseen? Vanhurskas – se on ihminen, joka elää vanhurskaasti, pyrkii maailman korjaamiseen ja vastaavasti muuttaa muita vanhurskaiksi. Avraham itse – se, joka tekee ympärilleen vanhurskaita. Jos ihminen on vahva ja kykenee vaikuttamaan, niin joutuessaan Sedomiin, joutuessaan mihin tahansa paikkaan, jossa ei ole vanhurskaita, hän alkaa rakentaa pyhien ihmisten yhteisöä, kuten Avraham tekee. Ja silloin hänellä on hedelmiä, ja silloin vanhurskaita on enemmän kuin kymmenen. Jos heikko ihminen joutuu vaikutuksen alaiseksi, hänen on parempi valita paikka, jossa asuu vanhurskaita ihmisiä (kuin paikka, jossa asuu pahantekijöitä), jotta hän joutuisi vanhurskaiden vaikutuksen alaiseksi, ja silloin hänkin voi elää vanhurskaasti.

Mutta silloin kysymys: miksi hän valitsi paikan, jossa ei ole kymmentä vanhurskasta? Kymmenen – se on sellainen minimi, joka voi vaikuttaa sinuun, jotta tulisit vanhurskaammaksi. Ja se on minimi, niin sanoaksemme, vanhurskaan luova minimi. Jos hän kykenee muuttamaan maailman, niin hän kykenee luomaan kymmenen vanhurskasta ympärilleen. Pohjimmiltaan ei ole paikkaa, johon ei voisi muodostua kymmentä vanhurskasta. Ja jos on, niin vanhurskailla ei ole siellä mitään tekemistä. Ja tämä on Korkeimman armon määrä jotakin paikkaa kohtaan. Eli miten Korkeimman tuomio tapahtuu, miten Korkein armahtaa? On jokin mitta, on jotakin rationaalisuutta minun armahtamisessani. Kaikesta sinun rakkaudestasi, kaikesta sinun vastuustasi Sedomia kohtaan huolimatta vastuu on vanhurskailla, jotka siellä asuvat. Ja tämä on hyvin tärkeää. Ja siksi on kirjoitettu, että HERRA päätti (ei lopettanut, vaan nimenomaan päätti), vei loppuun keskustelunsa Avrahamin kanssa. Hän opetti Avrahamille jotakin tässä keskustelussa. Ylipäätään koko tämä luku tulee kertomaan siitä, miten Avraham oppii tuomion mitan ja miten HERRA tekee Avrahamista päällikön, johtajan, johtohenkilön, ihmisen, joka tulee vastaamaan kaikkeen siihen, mihin hänet on kutsuttu.

Luemme kertomuksen siitä, mitä tapahtui enkeleille Sedomissa Lotin vieraina.

Voi kiinnittää huomiota mielenkiintoiseen kieliopilliseen muotoon: jos kaupungin nimen jälkeen pannaan kirjain ה (hei), se voi tarkoittaa suuntaa. Sedom – kaupungin nimi, Sedoma – se on Sedomiin. Jerušalajim – se on kaupungin nimi, Jerušalajima – se on Jerusalemiin. Tällainen pääte, joka osoittaa suuntaa. Kaupunkien nimien lisäksi se (kirjain ה) toimii vielä sanan kohdalla bájt – talo, habájta – kotiin.

Siis kaksi enkeliä tuli Sedomiin.

illalla. ja Lot istuu Sedomin portissa.

Kaupungin portti. Tiedämme muinaisesta historiasta, että kaupungin portissa käydään oikeutta, kaikki tapaamiset, kaikki tärkein kanssakäyminen, kaupungin portissa istuvat ylhäiset ihmiset. Lot, vaikka hän onkin muukalainen Sedomissa, tiedämme, että hänen setänsä auttoi oikein hyvin Sedomin kuningasta. Oikeastaan Avraham sekaantui koko tähän juttuun Lotin tähden, ja ilmeisesti Lotista tuli jonkinlainen arvovaltainen henkilö Sedomissa. Ja niinpä hän istuu kaupungin portilla.

ja näkee lot, ja hän hypähti heitä vastaan, nousi heitä vastaan Ja kumarsi heille maahan asti.

Hyvin samanlaista kuin se, mitä Avraham teki. Samanlaista, mutta ei aivan.

Puhuimme, kun käsittelimme kertomusta Avrahamista, että kertomuksessa Avrahamista sana Adonai on vokalisoitu kamats-merkillä. Tässä se on vokalisoitu patah-merkillä. Adonai kamats-merkin kanssa – se on HERRA, Adonai patah-merkin kanssa – se on herrat. Siis herrat.

menkää sisään palvelijanne taloon, ja yöpykää, ja peskää jalkanne. ja nousette, ja lähdette omalle tiellenne. ja he sanoivat hänelle: ”ei, Me yövymme mieluummin kadulla”.

Pitää kiinnittää huomiota, kuten aina, vähäpätöisiin yksityiskohtiin. Ennen kaikkea Lot ei tarjoa heille virkistystä. Hän ei tarjoa heille mitään ruokaa. Jos Avraham sanoo: te ensin peskää jalkanne, ja sitten istutte ja syötte, niin Lot tarjoaa heille jalkojen pesemistä ennen lähtöä. Miksi yhtäkkiä syntyy tällainen ero. Kommentaattorit sanovat, että noina aikoina monet ohikulkevista epäjumalanpalvelijoista palvoivat pölyä tai likaa jaloissa. Ja Avraham, joka karttaa kaikkea epäjumalanpalvelusta, ei tietenkään halua nähdä luonaan epäjumalien likaa. Ja siksi hän vaatii, että vieraat ensin pesevät jalkansa. Lot on tässä asiassa vähemmän tarkka, siksi hän tarjoaa jalkojen pesemistä ennen lähtöä, mutta sekin on silti outoa. Ensinnäkin, kuka nyt koskaan todella on palvonut likaa jaloissa. Toiseksi, vaikka sinä sitä palvoisitkin, tai sinulle se on yhdentekevää, miksi et kutsuisi vieraita pesemään jalkojaan ja menemään pestyin jaloin nukkumaan. Mistä ylipäätään on kysymys jalkojen pesemisessä? Tiedetään, että epäjumalanpalvelus on pakanallisten jumalien palvomista, joilla ei ole suunnitelmaa, ja, oikeastaan, pakanalliset jumalat ovat kaupallisia jumalia. Suhde niihin on ”ota ja anna”, kaupallisella tasolla, armoa niillä ei ole olemassa. Ja niiltä voi vain tinkiä jotakin. Saada armosta tai rakkaudesta – se ei ole niiden tapa.

Maailmassa, jossa on tällainen järjestelmä, tällainen näkemys jumalallisuudesta, on olemassa ajatus, että ihminen ei voi saada ihmistenkään kesken mitään armosta. Siksi likaiset jalat ovat symboli proletaarin känsäisestä kädestä, proletaarin, joka rehellisellä työllä ansaitsee elantonsa. Likaiset jalat ovat todiste siitä, että ihminen ei syö leipäänsä turhaan. Se on ylpeyden aihe ihmiselle, joka ei ole hemmoteltu, joka ansaitsee omalla työllään. Ja vastaavasti Sedomin maailmassa tätä kohtaan on kunnioitusta. Siksi Lot ensin tarjoaa yöpymistä ja sitten jalkojen pesemistä. Ihmiseltä ei saa riistää hänen rinnassaan olevaa kunniamerkkiä.

Mikä ylipäätään on Sedomin kaupunki? Luimme 13. luvussa, kun Avraham ehdottaa Lotille erkanemista, Avraham katsoo Sedomia ylhäältä. Ja sen sijaan, että ottaisi osan Pyhää maata, kuten Avraham hänelle ehdotti, Lot siirtyy pois pyhästä maasta, erkanee, koska hän katsoo Sedomia ja näkee, että se on kasteltu kuin HERRAN puutarha ja kuin Egyptin maa. Sedom on paratiisi maan päällä, se on kaupunki, jossa asuu rikkaita ihmisiä, yltäkylläisyyden kaupunki. Midrašit ovat täynnä kertomuksia siitä, että Sedomissa oli kielletty antamasta tsdakaa. Yltäkylläisyyden kaupunki, kaupunki, jossa kaikki ovat jo saavuttaneet täydellisyyden. Se on täydellinen yhteiskunta, se tuntee itsensä täysin valituksi Sedomin eliittiyhteisöksi. Siksi armoa siellä voivat pyytää vain vieraat. Mutta vieraita epätäydellisestä maailmasta siellä ei toivoteta tervetulleiksi. Yksi epätäydellisen maailman osatekijöistä, muuten, on haluttomuus saada lapsia. Kun yhteiskunta saavuttaa jonkinlaisen yltäkylläisyyden, ihminen ajattelee: olen muutenkin täydellinen, mihin minä lapsia tarvitsen, miksi minun pitäisi kopioida sitä, mitä parempaa kuin minä ei enää voi olla. Ja vetovoiman sijaan vastakkaiseen, halun sijaan olla vastakkaisen sukupuolen kanssa, tehdä jotakin toista, jotenkin parantaa itseään, syntyy vetovoima samanlaiseen. Tästä myös homoseksuaaliset ajatukset, jotka pian näemme. Siis enkelit eivät ole kovin iloisia Lotin ehdotuksesta ja sanovat hänelle: ”Me yövymme kadulla”.

Nähdessään sanan matsa kommentaattorit sanovat heti: tämä on pesah. No, voi tuntua järjettömältä, miten voi olla pesah, eihän Jaakov ole vielä syntynyt, eivät ole vielä syntyneet hänen poikansa, ei ole vielä Israelin laskeutumista Egyptiin. Saati sitten paluuta Egyptistä. Mutta juutalainen lähestymistapa on siinä, että pesahia ei vietetä sen vuoksi, että sinä päivänä tapahtui jotakin, vaan tämä päivä oli alun perin tarkoitettu vapautukselle. Alun perin tämä on geulan päivä, ja kaikki vapautuksen päivämäärät kulkevat punaisena nauhana tämän päivän kautta. Oikeastaan myös Uudessa testamentissa näemme, että vapautus tapahtuu pesahina.

Siis vaikka Lot ei alun perin kutsunut heitä syömään, hän kuitenkin laittoi heille pidot, paistoi matsaa, ja he söivät.

Voi kiinnittää huomiota tällaiseen asiaan (se, joka tuntee hepreaa, jolle heprea ei ole vieras kieli). Vajavóu (ja tulivat) ja edelleen vajavóu al-bajt ja vešahávu (ja asettuivat makuulle). Nämä sanat (jokainen näistä sanoista) voivat esiintyä myös seksuaalisessa yhteydessä. Voimme nähdä, että Sedomin konteksti, koko Sedomin ilmapiiri huokuu irstautta, vaikka mitään ei ole vielä sanottu, jo hyvin monet sanat vihjaavat tulevaan.

On sanottava, että vaikka homoseksuaalisuus (tai pederastia) olikin ehkä Sedomin yhteiskunnassa yleinen ilmiö, tässä ei ole kyse niinkään sukupuoliaktista tyydytyksenä kuin ihmisten nöyryyttämisenä, pakottamisena. Se on raiskaus, oikeastaan orjuuttaminen ja oman vallan osoittaminen. Jos Lot on ottanut nämä ihmiset hoiviinsa, ottanut heidät suojelukseensa, niin tämä oikeus täytyy ottaa häneltä pois. Vieraat ihmiset eivät voi saada suojelua Sedomissa. Asia ei tässä ole vain, ei yksinomaan ihmisen himossa. Lot käyttäytyy rohkeasti. Luemme:

6.Ja Lot meni ulos heidän luokseen, meni ulos ovesta Ja sulki oven perässään.

He seisovat hyvin tiiviisti talon vieressä, Lot tunkeutui läpi ja sulki oven perässään

Lot esiintyy täysin odottamatta saarnaajan roolissa. Tämä on varmaankin hyvin tärkeää panna merkille lohdutukseksi monille uskoville, joiden lapset ovat päätyneet jonnekin kauas, Sedomiin. Lot on osittain Avrahamin kasvatuskokemuksen ensimmäinen pannukakku. Sanoimme, että nimi Lot tarkoittaa sumuun kätketty, toinen merkitys – kirottu. On epäselvää, mikä hänen laitansa on. Mutta oikealla hetkellä Lotissa paljastuu Avraham koko täyteydessään. Hän on vahva, hänessä on jotakin Avrahamista, hänessä on tietty voima. Olkoon hän hämmentynyt, olkoon hän jatkossa vitkasteleva, mutta tiettyä rohkeutta hänessä on. Hän ymmärtää, mikä häntä uhkaa siitä, mitä hän tekee. Ja sitten hän sanoo kauhean asian. Ylipäätään on kauheaa lukea tätä.

”Älkää tehkö pahaa näille ihmisille, vaan tehkää tyttärilleni, niin kuin on hyvä teidän silmissänne”. Kauhea ironia Lotin sanoissa.

vain näille ihmisille älkää tehkö mitään, sillä sitä varten he tulivat kattoni suojaan”.

Kuulostaa kauhealta. Lotille on olemassa käsite hasud, suojeluksen käsite, jos hän on ottanut jostakusta vastuun, hän taistelee sen puolesta. Avraham itse lähti hänen puolestaan viittä kuningasta vastaan. Ja Lotille on häpeä, ehdoton romahdus, jos hänen vieraansa kärsivät. Ja hän laiminlyö tyttärensä, käytännössä hän on valmis antamaan tyttärensä raiskattaviksi. Rangaistuksena tästä, myöhemmin näemme, on se, että hänen omat tyttärensä raiskaavat hänet itsensä. Tästä tulee kauhea tilinteko. Mutta sillä hetkellä Lot, jonkinlaisena epätäydellisenä, turmeltuneena versiona Avrahamista, yrittää toimia vieraanvaraisena isäntänä. Mutta Sedomin asukkaat sanovat hänelle: ”Painu tiehesi! Mene pois täältä!” Hyvin karkeita ilmauksia.

Epäselvää, eikö? Yhdet ihmiset sanoivat näin: ”Painu tiehesi täältä! Häivy täältä! Sinä et ala meitä neuvoa. Sinä et ala meitä tuomita.” Toiset alkoivat suostutella häntä: ”Luovuta mieluummin hyvällä ulkomaalaiset meidän käsiimme.” Ja kolmannet alkoivat murtaa ovia. Ihmiset jakautuivat, mutta oikeastaan kukaan heistä ei ole valkoinen eikä pörröinen.

Miksi heitä ei kutsuta tässä sanalla malahim (enkelit)? Tässä on sana anašim. Tällä hetkellä he ovat sedomilaisille pelkkiä ihmisiä.

ja vetivät Lotin luokseen sisälle, Ja saivat oven suljettua.

Sana sanver – se ei ole vain sokaistu. Kuten kommentaattorit sanovat sane or – valoa vihaava, se on ihminen, jota valo ärsyttää. Mutta ulkona on yö. Se on hämmentynyt, sekaantunut, suuntavaistonsa menettänyt ihminen. Voi sanoa, että he löivät heidät disorientaatiolla.

pienestä suureen, Ja he eivät pystyneet löytämään ovea.

Jos kuvittelemme, että se oli suuri ihmisjoukko, niin sokaistuinakin, täysin sokeinakin, valtavana joukkona taloa ympäröiden he olisivat löytäneet oven tunnustelemalla. Miksi he eivät pystyneet löytämään? Koska se ei ole aivan sokeutta. Se on disorientaatiota. Toiset kommentaattorit sanovat, että nämä ihmiset olivat niin itserakkaita, niin keskittyneitä itseensä, niin eivät toimineet yhteistuumin. Ja näemme, että he käyttäytyvät eri ryhmissä eri tavoin. Että he yksinkertaisesti eivät nojaa, eivät luota toisiinsa. Siksi he eivät pysty löytämään ovea. Minua lähempänä on ensimmäinen käsitys, että kyse ei ole sokaisemisesta, ei niinkään sokaisemisesta kuin disorientaatiosta. Ja he yksinkertaisesti menettivät kyvyn löytää mitään.

Luimme edellisessä luvussa, että Korkein halusi tarkistaa, onko huuto niin suuri, onko valitus niin suuri, ja ”…siksi me tuhoamme kaupungin”.

ja HERRA lähetti meidät tuhoamaan sen.

Nyt meillä on valtuudet tuhota tämä kaupunki.

Herää useita kysymyksiä. Oliko Lotilla vähintään neljä tytärtä? Onko hänellä vielä myös vävyjä, jotka ottivat hänen tyttärensä? Vävyt monikossa, siis heitä on vähintään kaksi. Ehkä hänellä ei ole kaksi tytärtä vaan neljä, vain kaksi on naimisissa? Toinen versio on, että hänen tyttärensä olivat kihlattuja. Toinen versio on tässä todennäköisempi. Selvitämme tämän myöhemmin, kun puhumme Lotin tyttäristä. Vielä yksi epäselvä asia: miten saattoi käydä niin, että kaikkien tapahtumien jälkeen, kun talon ympärillä harhailee ties kuka, vaikkakin disorientoituneessa tilassa, mutta ulkona on pimeää, koko kaupunki on sokaistu. Epäselvää, ovatko sokaistuja myös sulhaset ja koko perhe. Epäselvää, minne Lot oikein meni, minne Lot lähti ja kenen kanssa hän puhui. Kuka päästi hänet yksin kävelemään yöllisessä Sedomissa? Hyvin kiinnostava ja vaarallinen kävely. Monet kommentaattorit tulkitsevat, että Lotilla oli suuri piha (nykyhepreaksi sitä kutsutaan nimellä hmúla – useita perheen osia orjineen, mahdollisesti joidenkin palvelijoiden kanssa, taloudenhoitajien kanssa, koko taloutensa kanssa). Lot on varakas ihminen, hän ei asu majassa. Mahdollisesti hän meni saman pihan naapuritaloon ja puhui siellä vävyjen tai mahdollisten vävyjen kanssa. Tuskin hän todella lähti kävelemään pitkin Sedomia kaikkien tapahtumien jälkeen. Niin tai näin, on kirjoitettu, että he nauroivat hänelle. Hän sanoi heille:

”nouskaa, lähtekää tästä paikasta, sillä HERRA tuhoaa kaupungin”. Ja hän näytti klovnilta vävyjensä silmissä.

No, luonnollisesti, yöllä joku tulee ja sanoo tällaisia asioita. Se näyttää naurettavalta. Ei ole taaskaan selvää, olivatko hänen vävynsä kaikkien näiden tapahtuneiden tapahtumien todistajia, näiden tapahtumien osallisia vai näiden tapahtumien uhreja. Mutta joka tapauksessa he eivät uskoneet, että HERRA voi tuhota tämän kaupungin. Miksi? Koska Sedom on taloudellisesti kukoistava kaupunki, ja siis, taaskin, pakanallisesta näkökulmasta, siunattu kaupunki; jos jumalat siunaavat kaupunkia, miksi ne sitä tuhoaisivat. Ja HERRAA he eivät ehkä yksinkertaisesti edes tunteneet Israelin ainoana Jumalana.

Kaksi tytärtä, jotka ovat täällä. Taaskin on vielä kaksi, jotka eivät ole täällä. Miten tämä kaikki ylipäätään pitää ymmärtää? Seuraavassa luvussa, kun puhumme Lotin tyttäristä, käymme tämän kaiken läpi. Toistaiseksi tämä ei ole meille selvää.

Lot viivyttelee. Ehkä hän pakkaa matkalaukkuja. Ehkä hän epäröi, hän ei tiedä, mitä tulee tapahtumaan.

ja he ottivat häntä käsistä ja hänen vaimoaan kädestä. he ottivat heitä kaikkia käsistä armosta, myötätunnosta.

Sana hemlja – se on sääli, hellyys, näin voi sääliä pahoinpideltyä kissanpentua.

Ja vetivät hänet ulos, ja asettivat hänet kaupungin ulkopuolelle.

Yksinkertaisesti, miksi häntä ei toimitettu heti johonkin paikkaan? Koska oikeastaan myös Lot suorittaa joitakin kokeita. Ympärillä ei ole taikuutta, on kasvatusta.

Tässä muuten sana Adonai on jo kamats-merkin kanssa, eli HERRA. ”HERRA, pyydän, ei tarvitse!” – sanoo Lot.

Näemme tässä ihmeen, sillä enkeli oli lähetetty tuhoamaan kaupunkeja, hänellä oli tehtävänä tuhota viisi kaupunkia, pelastaa Lot. Tässä enkeli tekee Lotin pyynnöstä operatiivisen päätöksen, enkelillä on tietty liikkumavara, kuten näemme, jumalallisten tehtävien täyttämisessä. Ja minä en tuhoa tätä kaupunkia Lotin pyynnöstä.

Jos Mits'ár – se on murheen paikka, niin sana Tsó'ar – se on nuorentumisen, virkistymisen paikka.

Näemme, että Lot seisoi kaupungin ulkopuolella, aurinko nousi, Lot tuli Tsó'ariin aamunkoitteessa. Jos oletetaan, että on todella pesah, niin Lot kulki Tsó'ariin jonkin tunnin ja kaksikymmentä minuuttia. Tso'ar sijaitsee hieman Sedomia ylempänä, voi kääntyä ja katsoa, vaikka Lotilta se kiellettiin.

Jos aiemmin oli puhe vain Sedomista, mistä nyt ilmaantuu vielä kaupunkeja? Miksi Lot pyytää olemaan tuhoamatta Tso'aria? Mistä hän tietää, onhan puhe vain Sedomista? Mistä ylipäätään muut kaupungit ilmestyivät? Voimme sanoa, että se on megalopoli. Voi sanoa, kuten New York ja Brooklyn, kuten Moskova ja Himki. Ehkä. En ole vahva maantieteessä, mutta suunnilleen niin. Se on megalopoli, joka koostuu useista kaupungeista. Siksi tässä ilmaantuu useita kaupunkeja.

Suola – se on säilöntäaine, se, mikä säilyttää vanhan, mikä ei salli mätänemistä, mutta ei myöskään salli uudistumista, ei salli siirtymistä yhdestä muodosta toiseen. Kaikella tällä suolalla peittyi koko alue. Kaikki, mikä mätäni, mikä oli mätänemisen alaista, peittyi suolalla, joka ei anna kuolemaa, mutta ei myöskään anna elämää, kuten tiedämme. Ja Lotin vaimo muuttui suolapatsaaksi. Ja jos ajaa tietä 90 pitkin, voi nähdä sellaisen kallion, joka muistuttaa Lotin vaimoa. Ainakin niin sitä näytetään. Mahdollisesti Tooran antamisen aikoina tämä paikka todennäköisimmin olikin siellä. Tavalla tai toisella Lotin vaimo muuttui suolapatsaaksi. Tällainen on suolan symboliikka. Ja me lopetamme Sedomissa olleiden enkelien tarinan tutkimisen.

Luemme epämiellyttävän tarinan, joka tapahtui Lotin ja hänen tyttäriensä välillä Lotin ihmeellisen Sedomista pelastumisen jälkeen. Tämä tarina on niin epämiellyttävä ja, en pelkää sanoa, vastenmielinen, että ensimmäinen kysymys, joka minulle herää, kun luen tätä tarinaa, on: miksi minulle ylipäätään kerrotaan kaikki tämä. Voisi sanoa, että Lotin tyttärille syntyi myöhemmin jälkeläisiä – ammonilaiset, moavilaiset. Näihin yksityiskohtiin voisi olla menemättä. Jos todellisessa elämässäni joku alkaisi kertoa minulle jostakusta tällaista, pysäyttäisin ihmisen ja ehkä jopa pitäisin häntä juoruilijana tai pahanpuhujana. Mutta Korkeinta, joka antoi meille Tooran, ei epäillä siitä, että Hän olisi juoruilija, eikä siitä, että Hän olisi pahanpuhuja. Tämä tarina on kirjoitettu, jotta se opettaisi meille jotakin, jotta se kertoisi meille jotakin hyödyllistä. Ja siksi yritetään lukea se tarkasti uudelleen ja yritetään ymmärtää, mitä se meille opettaa.

Aloitetaan aivan alusta. Ja meidän tarinamme alkaa 19. luvun 30. jakeesta.

Muistamme, että enkelit suostuttelivat Lotia pakenemaan vuorille. Lot tinki heidän kanssaan ja pyysi jättämään hänelle Tso'arin kaupungin, joka on vuoren juurella, pidemmälle hän ei jaksa juosta. Tässä näemme ihmeellisen asian. Lot ei sittenkään pysähtynyt Tso'ariin, päätti jatkaa eteenpäin enkelien osoittamaan suuntaan. Mutta vuoren huipulle asti hän ei sittenkään myöskään juossut. Pysähtyi vuoren puoliväliin. Mitä Tso'arissa tapahtui, emme tiedä. Myöhemmästä kertomuksesta voimme nähdä, että Lot ja tyttäret ajattelivat, ettei maailmaan ollut jäänyt ketään. On järkevää olettaa, että sen jälkeen, kun Korkein oli ”kastellut loppuun” rikki- ja tulisateella ympäröivät kaupungit, Tso'arin asukkaat sulkeutuivat pelossa taloihinsa korkeiden aitojen taakse. Ja kun Lot juoksi sinne, hän löysi tämän kaupungin täysin autiona eikä siksi uskaltanut jäädä sinne ja juoksi edelleen. Niin on kirjoitettukin:

sillä hän pelkäsi jäädä Tso'ariin. ja asettui asumaan luolaan Hän ja kaksi hänen tytärtään.

Kyllä, vuoren huipulle asti hekään eivät juosseet. Lot ei juossut niin vähän kuin oli itse suunnitellut, eikä päässyt niin paljon lähemmäs kuin enkelit häneltä halusivat. Pysähtyi puoliväliin. Sellainen on Lot. Siis Lot ja hänen kaksi tytärtään päätyvät luolaan ja ehkä ajattelevat, ettei maailmaan ole jäänyt enää ketään.

Ja me tiedämme, että Lotin perhe on itämainen ja hierarkia siellä on itämainen. Vanhemman tyttären arvovalta – se on sentään arvovaltaa. Ja niin vanhempi tytär tekee aloitteen ja sanoo nuoremmalle näin.

”meidän isämme on vanha, eikä maan päällä ole ihmistä, joka tulisi meidän luoksemme, niin kuin koko maan päällä on tapana.

Ensi silmäyksellä hän ehkä sanoo: ”Kukaan ei ota meitä vaimoksi.” Mutta kommentaattorit, heprean kielen tuntijat, kiinnittävät huomiota sanan muotoon עָלֵינוּ – alénu. Tavallisesti, kun puhutaan siitä, että mies tulee naisen luo, jos vanhempi sisar olisi tarkoittanut sitä, hän olisi sanonut élejn. Sellaisessa muodossa, jossa tätä prepositiota tässä käytetään, sitä käytetään vain leviraattiavioliiton tapauksessa. Leviraattiavioliitto, muistutan, on sitä, kun nuorempi veli nai kuolleen vanhemman veljen lesken palauttaakseen vanhemman veljen siemenen. Puhuimme viime kerralla siitä, että ehkä Lotin tyttäret ovat kihlattuja, heillä on sulhaset, jotka eivät ole vielä ottaneet heitä, ovat jo kihlautuneet, mutta eivät ole vielä ottaneet heitä vaimoikseen. Ja tässä vanhempi tytär sanoo: ”Pitäisi meidän sentään palauttaa itsellemme siemen.”

Ensinnäkin, kun kohtaamme maininnan viinistä, herää kysymys: mistä tytöt olisivat voineet saada viiniä luolassa. On kaksi lähestymistapaa viinin alkuperän selittämiseen. Ensimmäinen on täysin rationaalinen. Niinä aikoina luolia käytettiin varastoina. Siellä on viileää helteellä, siellä on kätevä säilyttää elintarvikkeita Ja ehkä joku Sedomin tai ympäröivien kaupunkien asukkaista säilytti luolassa viiniään pienissä ruukuissa, ja nämä ruukut löytyivät aivan sattumalta. Ei niin ihmeellinen asia. Toinen selitys on nimenomaan ihmeellinen ja täysin messiaaninen. Se viittaa profeetta Jo'elin kirjaan, joka sanoo: ”Ja on tapahtuva sinä päivänä, vuoret tiukkuvat viiniä, ja kukkulat vuotavat maitoa” (Jo'el 3:18). Nämä kommentaattorit sanovat, että messiaaninen aikakausi ikään kuin näytettiin ennakkoon Lotin luolassa. Ja palaamme vielä tähän aiheeseen. Eli heidän sisällään oli jo jonkinlainen promo, jonkinlainen messiaanisen aikakauden ennusmerkki. Tavalla tai toisella, ihmeellisellä tavalla tai vähemmän ihmeellisellä tavalla heillä oli viiniä, ja siis oli mahdollisuus sanoa: mutta katso, HERRA on huolehtinut tästä, tässä on viiniä, ja siis Hän haluaa, siis tämä on merkki, että meidän pitää toimia näin. Ja on kiinnitettävä huomiota siihen, että vanhempi tytär ei sano synnytetään poikia, ja meille tulee lapsia, vaan nihaé – herätetään siemen eloon, tuotetaan elävä jälkeläistö.

Kaksi tyttöä ja vanha isä jäivät yksin tähän maailmaan. Eivätkä tyttäret halua, ehkä eivät lainkaan halua olla niitä, jotka isän kuoleman jälkeen sammuttavat valon lähtiessään tästä maailmasta ja sanovat, kuinka ihana tämä maailma oli. He eivät halua, että koko ihmiskunta päättyisi heihin. Ja toisaalta, jos he ovat ainoat, jotka ovat jääneet jäljelle, he ovat siis valittuja, siis parhaista parhaat, ihmissuvun valioita valittuja jatkamaan sukua. Ja tämä on tärkeää. Ja siksi hän sanoo ”ja herätetään itsellemme siemen eloon”. Midraš Tanhuma sanoo, että hän halusi, että isän kautta tulisi siemen toisesta paikasta, että se olisi Mašiahin siemen. Midraš Tanhuma korostaa, että tässä, tällä hetkellä, vaikkakin niin kauhean ja vastenmielisen teon kautta, Korkein suunnittelee jo tuottavansa Mašiahin. Näemme myöhemmin, että molemmat Lotin tyttäret ovat mukana Mašiahin sukuluettelossa. Toinen on Rut moavilainen, toinen Šlomon tuleva vaimo. Ja molemmat Mašiahin sukuluettelossa. No, tämän näemme vielä.

Koska he haluavat palauttaa jälkeläistön, he haluavat palauttaa myös koko ihmiskunnan päämäärän, eli Mašiahin. Näin midrašim näkevät tämän. Ja vaikka se, mitä tapahtuu, tuntuu meistä iljettävältä, vanhemman sisaren ajatuksessa itsessään on jokin aikomus, jotakin, mikä liittyy siihen, mitä tapahtuu taivaan nimessä.

Vielä yksi kysymys, joka kannattaa esittää. Jos he todella ajattelivat, että nyt he ovat jääneet yksin tähän maailmaan eikä heillä ole muuta ulospääsyä kuin toimia näin kauhealla tavalla, miksei kertoa siitä Lotille? Sanoa hänelle: no näin ja näin, isä, me kolme olemme jääneet tänne, ei ole mitään tehtävissä, toimitaan näin. Ja kommentaattorit yrittävät selittää, miksi he eivät tehneet niin. Jotkut sanovat, että he pelkäsivät, että hän valitsisi vain toisen heistä. Toiset arvelevat, että he pelkäsivät, että hän on yksinkertaisesti masentunut. On kommentaattoreita, sanotaanko näin, messiaanisempaa suuntausta, jotka sanovat, että ylipäätään leviraattiavioliiton käsky, kun ihminen palauttaa siemenen ei itselleen, on hyvin vaikea käsky: on vaikea tulla naisen luo, vaimon luo, joka ei miellytä sinua, ilman omaa halua. Ja jotta se olisi puhdasta, ilman inhimillistä halua, sanovat nämä kommentaattorit, sitä varten he juottivat viiniä. Usein se, mitä kommentaattori sanoo, kertoo enemmän kommentaattorista itsestään kuin tekstistä. Mutta tällaisia vaihtoehtoja on. Tämän kysymyksen jokainen voi esittää itselleen ja vastata siihen itse.

Siis he juottivat isälleen viiniä samana yönä.

ja tuli vanhempi, ja makautti isänsä

Näin voi kääntää. Tavallisesti mies käyttää tällaista ilmausta naisesta. Jos luetaan sananmukaisesti, tässä nähdään raiskaus. Hän otti isänsä valtaansa.

Eikä hän tiennyt, milloin tämä kävi makuulle ja milloin nousi.

Kiinnittäkäämme vielä kerran huomiota terminologiaan. Hän sanoo: ”Minä makasin hänet, minä panin hänet makuulle. Sinä taas käy makaamaan hänen kanssaan”.

Ja saamme siementä isältä”.

Nuoremmalla tyttärellä ei ollut niin paljon intoa eikä niin paljon halua toteuttaa vanhemman suunnitelmaa. Ei puhtain sydämin, ei ehein sieluin hän ryhdy tähän. Näemme sen heti.

Viime kerralla emme lukeneet vanhemmasta, että hän nousi. On selvää, että hänkin nousi. Kun Toora käyttää termiä ”nousta ja tehdä”, se on ikään kuin otti ja teki. Suostuttelin itseäni pitkään, mutta sitten otin ja tein, keräsin voimani ja tein. Ja nuorikin otti, ja meni, ja kävi makaamaan hänen kanssaan. Ei maannut häntä, ei pannut häntä makuulle, vaan kävi makaamaan hänen kanssaan. Tässä ei ole sitä tarmoa, joka on vanhemmalla. Hän, voisi sanoa, alistuu vastahakoisesti

Ja kävi makaamaan hänen kanssaan, eikä hänkään tiennyt, kun hän kävi makuulle ja kun hän nousi.

Tällainen tapahtuma tapahtui.

Luonnollisesti raskaus kesti yhdeksän kuukautta, kuten tavallista. Tänä aikana luultavasti hätäilleet tyttäret saivat tietää, että maailma ei ole tuhoutunut, että tässä maailmassa on vielä ihmisiä. He kulkivat raskaana, he ymmärsivät, mitä he olivat tehneet ja miten he olivat erehtyneet. Mutta tulos on silti hyvin erilainen.

Eli vanhempi tytär, kuten näemme, yksinkertaisesti nousi, meni ja kävi makaamaan isän kanssa. Hänelle tämä on jokin arkinen tapahtuma. Hän ei pakottanut itseään. Vaan halusi ja teki. Ja hän aivan samoin ylpeästi, voisi sanoa, uhmakkaasti antaa pojalleen nimen ”isästä syntynyt”.

Tähän oikeastaan luku päättyy. Tiedämme, että Toora ei aina puhu joistakin teoista, ovatko ne hyviä vai pahoja. Tässä näemme lähes kuivan pöytäkirjan tapahtumista. Voimme ymmärtää, että tyttäret, juuri tyttäret, jotakin he halusivat, heidän halussaan oli jotakin hyvää. Jollakin tavalla heitä voi ymmärtää. Vaikka Devarim-kirjassa luemme siitä, että ammonilaisilta ja moavilaisilta on kielletty pääsy Korkeimman seurakuntaan, siellä on annettu toinen motiivi. Mutta siitä huolimatta nämä kaksi kansaa mainitaan heti aviottomien lasten jälkeen. On tietty yhteys aviottomiin lapsiin. Miten niin kävi, että todella Korkein salli, ihmeellisellä tavalla, että siellä oli viiniä? Korkein salli kaikki nämä tapahtumat. Ja miten niin kävi, että molemmat tytöt synnyttivät poikia, jotka lopulta ovat Mašiahin sukuluettelossa?

Kun Moše rukoilee, että hänellä olisi perillinen, hän pyytää Korkeimmalta, että se olisi ihminen ašer ruah bo (jossa on henki). Ja kommentaattorit sanovat, jossa on henki, joka vastaa kenen tahansa ihmisen henkeen. Sellainen henki, joka voi resonoida, vastata samalla sävelellä kenelle tahansa ihmiselle. Ymmärtää kenet tahansa ihmisen. Ihanteellisesti se on Mašiah, joka yhdistää itsessään kaikki sielut. Ja tietää, kuten Mašiahista on sanottu, on koeteltu kaikessa. Ja jotta syntyisi, jotta maailmassa paljastuisi sellainen Mašiah, juutalainen kommentaattori Maharal sanoo, täytyy yhdistää ääripäät. Ja mitä ovat ääripäät Israelille? Mitkä kansat ovat Israelin antiteesi? Ne kansat, ne kaksi kansaa, joista on kielletty ottamasta vastaan edes gerejä, proselyyttejä. Ne ovat moavilaiset ja ammonilaiset, suora vastakohta. Heidän syntymänsä on suora vastakohta kaikelle sille, mitä Avraham on oppinut, hän, joka odottaa lasta omalta vaimoltaan. Monta vuotta odottaa lupauksia. Nämä kaksi ääripäätä yhdistyivät. Ja ne yhdistyivät, jotta Mašiah syntyisi. Kun psalmissa Korkein sanoo: ”Löysin minä Davidin – palvelijani”, kommentaattorit sanovat, että Sedomista löysi. Siellä, juuri siellä sai alkunsa Mašiah. Tämä on se, mikä koskee tyttäriä.

Entä mitä voi sanoa Lotista itsestään? Kommentaattorit sanovat, että se, joka palaa himosta irstauteen, harjoittaa irstautta oman lihansa kanssa. Se, joka harjoittaa irstautta, päätyy väistämättä insestiin. Jos ensin Lot saattoi ajatella, että joku voi raiskata hänen tyttärensä, salli sen, että kansanjoukko raiskaa hänen tyttärensä, hän päätyi siihen, että hänen tyttärensä raiskasivat hänet itsensä. Mišlei-kirjassa (18:1) on kirjoitettu: ”Mielihaluja etsii erottautunut (himoa etsii erottautunut, voi ymmärtää), nousee kaikkea järkevää vastaan”. Melko vaikea käännös. Mutta juuri tällainen käännös on merkitykseltään oikea. Erottautunut – se on Lot, sanovat kommentaattorit. Avraham ehdotti hänelle: ”Erottaudu minusta”. Ja Lotista tuli erottautunut. Himoa etsii erottautunut. Mistä tässä on kyse? Muistamme, että Avraham tarjosi Lotille koko Israelin maan, sanoi: ”Sinä menet vasemmalle, ja minä – oikealle. Sinä – oikealle, minä – vasemmalle”. Juuri Israelin maata hän ehdotti hänelle jaettavaksi. Mutta Lot valitsi lähteä maasta. Ja kommentaattorit sanovat, vaikka ensi silmäyksellä hän lähti rikkauden ja menestyksen perään, kodikkaan maan perään, häntä kuitenkin ajoi himo. Ja kommentaattorit sanovat, emme tiedä, himoitsiko Lot tyttäriään vai himoitsivatko tyttäret Lotia, mutta Mišlei-kirjasta seuraa, että juuri Lot himoitsi tyttäriään.

Entä mikä on tämän jakeen jatkon merkitys – nousee kaikkea järkevää vastaan? Nousee on kirjoitettu maskuliinissa yksikössä. On sanottu, että mies nousee, eivätkä naiset nouse. Eli Lotilla oli himo tyttäriinsä, salainen, kätketty, mutta tyttärillä ei ollut. Voi sanoa: miten niin? Mitä sinä ylipäätään puhut? Juuri Lot nimenomaan ei tiennyt mitään. Ja minä sanon, kuten kommentaattoritkin sanovat, mitään sattumanvaraista ihmiselle ei tapahdu. Jos HERRA salli, että Lot sai tällä tavalla jälkeläisensä, niin jossakin Lot ansaitsi tämän, että jälkeläiset tulivat hänelle juuri tällä tavalla. Arvokkaan HERRA tekee arvokkaiden ihmisten kautta, arvottoman arvottomien kautta. Jos Lot olisi ollut, ehkä, hiukan toisenlainen ihminen, jos hän olisi suhtautunut hiukan toisin tyttäriinsä, silloin hän ehkä ei olisi joutunut juuri tällaiseen tilanteeseen.

Nyt tässä katkelmassa hyvästelemme Lotin. Siksi voi tehdä jonkinlaisen yhteenvedon. Missä sitten kuitenkin on Lotin vanhurskaus? Hänen tekonsa ovat sellaisia, että hiukset nousevat pystyyn. Ihmettelee, miten ylipäätään sellaista ihmistä voi pitää vanhurskaana. Psalmeissa luemme, että David monta kertaa sanoo: ”Tuomitse minut vanhurskauteni mukaan”. Omalla tasollaan, omalla inhimillisellä tasollaan, siellä, mistä hän aloitti, kaikki hänen ponnistelunsa, kaikki hänen yrityksensä voidaan lukea hänelle vanhurskaudeksi. Se ei tarkoita, että hän on pyhä. Vanhurskas ja pyhä – se ei ole yksi ja sama. Se tarkoittaa, että ihminen yritti liikkua, kulki vanhurskauden suuntaan. Kaatui. Ehkä joskus juoksi pois. Mutta kuitenkin kulki, liikkui vanhurskauden suuntaan. Ja vain tällä voi selittää, miksi Lot kuitenkin on mainittu vanhurskaiden joukossa.

Tällainen surullinen, murheellinen tarina. Ei ole yhtenäistä mielipidettä käytännössä yhdestäkään kysymyksestä. En yritä tässä puolustella ketään. En yritä tässä tuomita ketään. Yritän vain lukea uudelleen, ymmärtää vaikuttimet. Ja ajattelen, että kaikkein väärintä olisi pitää jotakin ainoaa oikeaa ymmärrystä: miten se oli, kuka ajatteli mitä ja mistä on syyllinen. Teko itsessään, tarina itsessään, toistan, on inhottava. Miten ihmiset joutuivat siihen vedetyiksi, miten ihmiset päätyivät siihen – se on toinen kysymys. Mutta tärkeintä meille on se, että Korkein tästä roskasta, näistä ihmisten lankeemuksista luo Mašiahin.

On sellainen midraš, joka esittää kuvitellun keskustelun Korkeimman ja Jovin välillä. Korkein kysyy häneltä:

– Mitä sinä teet ihmiselle, joka makasi kahden tyttärensä kanssa?

– Hänet poltetaan.

– Entä mitä teet ihmiselle, joka makasi miniänsä kanssa? (Tämä on vihjaus Jehudaan).

– Hänet poltetaan.

– Sinä poltat ihmisiä, – sanoo Korkein Joville, – mutta Minä luon tästä Mašiahin valon.

Lopuksi haluan kertoa jutun, tai tarinan, tai muistelman. Ottakaa se, miten haluatte. Tarinan on kertonut Moše Fainštein, yksi 20. vuosisadan arvovaltaisimmista rabbeista, jota voi ehdollisesti kutsua Yhdysvaltojen rabbiksi. Aikoinaan hän asui Neuvostoliitossa, asia tapahtui kaukaisena vuonna 21. Hän itse kertoi tästä. Tämä on hänen muistelmansa. Ja tässä on kysymys luottamuksesta häneen. Hänet kutsuttiin kotiin erään ihmisen luo, jonka kieli oli turvonnut hyvin pahasti. Ja se oli turvonnut kurkussa niin, että ihminen puhui tukehtuen. Ja hän pyysi saada tavata Moše Fainšteinin. Kun rav Fainštein tuli hänen luokseen, ihminen sanoi: ”Menkää kaikki ulos täältä. Haluan puhua vain rav Mošen kanssa”. Ja kertoi hänelle: ”Muutama viikko sitten oli viikkojakso Vajera, ja siinä on tarina Lotin kahdesta tyttärestä. Ja minä pidin heistä saarnan, ja niin minä heitä ruoskin. Ja niin minä heitä survoin, ja niin minä heitä haukuin. Ja, kaiken kaikkiaan, niin paljon kaikkea minä heistä puhuin. Mutta yöllä näin unessa kaksi vanhaa naista, jotka sanoivat: ’Miksi puhut meistä sellaista? Tästä sinä saat rangaistuksen. Ja kielesi tähden sinä kuolet’”. Tällaisen kauhean tarinan kertoo Moše Fainštein. Esipuhe hänen kirjeidensä 8. lukuun. Ja hän sanoo, että kerrottuaan tämän ihminen kääntyi seinään päin ja kuoli. Tällainen tarina. Jos haluatte – muistelma, jos haluatte – juttu. Jos haluatte – uskokaa, jos haluatte – älkää. Tähän minä kai lopetan käsittelyn.

Tämä osa on pelkkää kommentaaria ilman raamatunjakeita.

Puhumme tänään Lotista, hänen tyttäristään ja kaikesta, mikä tähän liittyy.

Siis Lotilla oli neljä tytärtä. Näin sanoo Talmud. Kaksi tytärtä oli naimisissa, ja he kuolivat yhdessä miestensä kanssa. Kahdesta muusta tyttärestä on sanottu, että he ovat miestä tuntemattomia. Termi miestä tuntemattomat tarkoittaa, että nämä kaksi tytärtä olivat kihlattuja, mutta naimattomia. Mikä oli perinne muinoin? Ensin oli kihlaus, ja kihlauksen jälkeen tyttö jäi isänsä taloon, valmisti myötäjäisiä, keräsi kaiken tarpeellisen. Hänen sulhasensa ratkaisi tänä aikana asunto- ja huoneistokysymyksen. Koko tämän ajan tyttö oli kuin vaimo, aviomiehen vaimo. Eli hän kuului sulhaselle, mutta oli tälle kielletty naisena ja oli säilytettävänä, kuin pantti isän talossa. Tällainen asema oli Lotin tyttärillä. Tiedämme tämän siitä, että itse ilmausta miestä tuntematon tulkitaan perinteisesti näin. Näemme tälle vahvistuksen myös Luukkaan evankeliumissa, kun Mirjam, myös kihlattu neito, sanoo viitaten asemaansa: ”Minä en tunne miestä”.

Siis Lotilla on kaksi kihlattua tytärtä, jotka Sedomin tuhoutuessa saavat lesken aseman. Lot pakenee palavasta Sedomista. Ensin hän pakenee Tsorin kaupunkiin, joka sijaitsee lähellä, vähän Sedomin yläpuolella. Mutta hän pelkää jäädä sinne pitkäksi aikaa ja pakenee asumaan tyttäriensä kanssa luolaan.

Luolassa asuu kolme ihmistä: Lot ja hänen kaksi tytärtään. Ja tyttäret pohtivat naisten tapaan keskenään ja sanovat: ”Ei ole sitä, joka voisi tulla meidän päällemme” (tai tekstin sanatarkka käännös – tulla meidän luoksemme, kuten sen tavallisesti käännetään). Mutta he sanovat: ”Tulla meidän päällemme”. Jälleen näemme tässä rinnakkaisuuden Luukkaan evankeliumin kanssa, koska Luukkaan evankeliumi sanoo: ”Enkeli julistaa Marialle ilosanomaa ja sanoo hänelle: ’Pyhä Henki tulee sinun päällesi’”. Tulla meidän päällemme – tämä on ilmaus, joka Devarim-kirjassa liitetään leviraattiavioliittoon.

Mikä on leviraattiavioliitto? Kun on naimisissa oleva vanhempi veli ja hän kuolee jättämättä lapsia, hänen nuorempi veljensä, jos he asuvat samassa paikassa, on velvollinen menemään hänen vaimonsa luo ja palauttamaan hänelle siemenen. Tämä on käsky. Ja niinpä Lotin tyttäret pohtivat keskenään, että he ovat jääneet leskiksi, veljiäkään ei ole jäänyt, eikä kukaan voi palauttaa heille siementä. Ja he päättävät ottaa epätoivoisen askeleen: juottaa isänsä humalaan ja maata hänen kanssaan, jotta saisivat, palauttaisivat siemenen isältä. Midraš sanoo tästä kysymyksestä, että he, tarkemmin sanottuna vanhempi tytär, kun hän esitti tämän ajatuksen, otti siemenen toisesta paikasta. Mistä toisesta paikasta? Siitä, joka on Kuningas Messias. Eli suvun palauttaminen, ihmiskunnan pelastus, pohjimmiltaan. Koska Lotin tyttäret ehkä ajattelevat, että kaikki ympärillä on tuhoutunut, että myös Tsorin, joka ei ollut mikään kovin hurskas pikkukaupunki, on peittänyt Jumalallinen rangaistus. He päättävät pelastaa ihmiskunnan. Tehdä jotakin, uhrata itsensä ihmiskunnan pelastamiseksi.

Poikkeamme tässä hetkeksi ja katsomme Vajikra-kirjaan. 20. luku sanoo: ”Jos joku makaa sisarensa kanssa (sitä kutsutaan heprealaisella sanalla hesed), sellainen ihminen on luovutettava, hänet on surmattava”. Se, että hänet on surmattava, on meille yleensä ottaen ymmärrettävää, mutta mitä tarkoittaa tässä käytetty sana hesed? Sana hesed käännetään tavallisesti armo, laupeus. Millainen hesed tässä voi olla, kun veli menee sisarensa luo? Ja kommentaattorit ovat monien vuosien aikana luonnollisesti löytäneet monia erilaisia mahdollisia vastauksia tähän kysymykseen. Jotkut puhuivat siitä, että sana hesed tarkoittaa aramean kielessä säädyttömyyttä, häpeää ja muuta sellaista. Ja tässä jostain syystä yhtäkkiä heprealaisessa tekstissä on käytetty juuri aramealaista termiä. Toiset sanoivat, että ihmiskunnan aamunkoitossa, kun Adamilla oli kolme poikaa, kenen kanssa Kajin meni naimisiin? Mistä hän otti itselleen vaimon? Vastaus tähän kysymykseen on siinä, että siihen aikaan laupeudesta, hesedistä, armosta ihmiset saivat mennä naimisiin sisartensa kanssa. Kajinin kanssa syntyi sisar, samoin kuin Hevelin kanssa, ja kumpikin heistä saattoi mennä naimisiin sisarensa kanssa. Ja mitä varten tällainen hesed annettiin? Jotta ihmiskunta voisi jatkaa sukuaan.

Zohar liittää tämän jakeen Lotin lapsiin ja sanoo, että Lotin tyttäret toivat maailmaan itse ajatuksen itsensä uhraamisesta sikiämisessä.

Sikiäminen, joka ei ole lihan himosta, ei lihan tahdosta, vaan pyrkimyksenä lisääntymiseen, ihmiskunnan säilyttämiseen ja palauttamiseen. Sikiäminen, yhtyminen, joka ei ole nautinnon vuoksi. Voi sanoa, että Lotin tyttärissä Zohar-kirjan tekijä näkee neitseellisen sikiämisen esikuvan. Ja, kuten näemme jo Midrašissa, tämä liittyy vielä myös Kuningas Mašiahiin. Näemme myös, että molemmista tyttäristä tuli Mašiahin kantaäitejä.

Tiedämme, että moavilainen Rut tuli Mašiahin sukuluetteloon. Tiedämme myös, että ammonilainen Na'ama tuli Rehavamin äidiksi, joka myös on osa Mašiahin sukuluetteloa. Moavilainen Rut liittyi, ollessaan köyhä, ollessaan alimmassa yhteiskunnallisessa asemassa, Israelin kansaan. Ammonilainen Na'ama mainitaan Tanahissa vain kerran, ja on melko vaikeaa Tanahin perusteella jotenkin pohtia häntä. Mutta hänestä on maininta Midrašin perinteessä, joka sanoo, että joksikin aikaa kuningas Šlomon täytyi jättää valtaistuimensa ja hän vaelsi kodittomana. Ja niin kävi, että hän päätyi ammonilaisen kuninkaan palvelijaksi, jolla oli tytär Na'ama, joka kykeni näkemään ihmisessä, joka oli menettänyt kuninkaallisen hahmonsa, juuri sen kuninkaallisen hahmon, joka näki hänessä kuninkaan hahmon, rakastui häneen ja meni hänen kanssaan naimisiin. Vastaukseksi tähän hänen isänsä, ammonilainen kuningas, ajoi heidät autiomaahan, jottei tarvitsisi tappaa heitä. Hyvin pitkä satumainen kertomus, jota midraš kertoo. Lopulta Šlomo sai kiinni suuren kalan, antoi Na'aman perata sen, ja sieltä löydettiin juuri se kuninkaallinen sormus, jonka menettämisen takia Šlomo oli vaeltanut. Ja joka tapauksessa voimme ja meidän täytyy tietenkin suhtautua tähän Midrašiin satumaisena kansanperinteenä. Mutta voi olla jossain määrin varma, että tämä perinne tunnettiin 2. vuosisadalla, 1. vuosisadalla, toisen temppelin aikakaudella, ja se oli evankeliumin kirjoittajien tiedossa ja, epäilemättä, myös Mirjamin itsensä, koska naiset ovat aina vetäytyneet enemmän kansanperinteen puoleen. Ja itse ajatus, että on olemassa jonkinlainen kyky nähdä kuninkuus siellä, missä se on kätketty.

Siis Na'amakin meni kuninkuuden vuoksi naimisiin, yleensä ottaen, köyhän Šlomon kanssa. Heidän läheisyytensä ei ollut läheisyyttä, joka perustui johonkin lihalliseen ihastukseen, vaan Na'aman vetoon kuninkuutta kohtaan.

No, paljon voi sanoa myös Rutista, että Rut tuli aikanaan Bo'azin luo myöskään ei kovin yksinkertaista tietä. Mutta tässäkin on Pyhän Hengen ilmentymä.

Yritämme tuoda esiin vielä muitakin esimerkkejä. Näemme, että Mašiahin sukuluettelossa on nainen nimeltä Tamar. Mitä Toora sanoo hänestä? Hän oli naimisissa Erin kanssa, ja Er kuoli jättämättä lapsia. Perinne sanoo, että Er pidättäytyi tavallisesta sukupuoliyhteydestä Tamarin kanssa, eli yritti mennä hänen luokseen erilaisilla epätavallisilla, sanotaanko näin, tavoilla, koska hän oli niin kaunis, ja hän pelkäsi, että tämä kauneus katoaa. Jälleen voi suhtautua tähän miten tahansa, kansanperinteenä, mutta on otettava huomioon, että tällainen kansanperinne on olemassa.

Sitten hänen miehensä oli Onan, ja Onanista on sanottu, että hän vuodatti siemenen maahan, ennen kuin meni Tamarin luo. Ja sen jälkeen piti olla Šela, jonka piti kasvaa aikuiseksi ja tulla Tamarin kolmanneksi mieheksi. Mutta Jehuda viivytteli ja viivytteli tämän kanssa. Ja niinpä Tamar päättää ottaa epätoivoisen askeleen. Hän istuutuu teiden risteykseen, peitettyään kasvonsa niin, että näyttäisi portolta, ja tällaisena hän ilmestyy Jehudan eteen, joka oli lähtenyt juhlaan.

Lukijalle voi syntyä vaikutelma, että Jehuda on sellainen mutkaton jätkä, sellainen macho, joka ei varmasti aja portosta ohi. No, jotenkin niin kävi, että hän on pukeutunut portoksi, ilman muuta täytyy ajaa hänen luokseen. Kiinnittäkää huomiota siihen, millainen keskustelu kerrotaan. Hän sanoo: ”Minä lähetän sinulle karitsan”. ”Mutta mitä sinä annat minulle pantiksi?” – kysyy Tamar. Jehuda antaa hänelle sormuksen ja muita kuninkuuden merkkejä.

Kuvitelkaa nyt. Portto istuu teiden risteyksessä. Tänään hän istuu, huomenna – ei. Kuinka hänelle voi antaa puoluekirjan, erikoispalvelun työntekijän henkilökortin, kruunun, sinettisormuksen, valtakunnanomenan, valtikan, jotakin, jolla todella on arvo, jota ei voi verrata mihinkään, ainakaan pienen eläimen arvoon? Ja kuinka Tamar ylipäätään saattoi pyytää tätä? Midraš sanoo, että tässä Pyhä Henki varjosi Tamarin. Ylipäätään koko tämä Tamarin toiminta tapahtuu Midrašien mukaan silloin, kun Pyhä Henki tuli hänen päälleen. Tamar ei halua Jehudaa miehenä, hänellä ei ole mitään pyrkimystä Jehudaa kohtaan, ei mitään himoa Jehudaa kohtaan. Hän haluaa jatkaa sukua, hänellä on juuri tämä halu. Ja vastaavasti, mennään Jehudan luo, jälleen tulkinta sanoo: ”Enkeli pakotti Jehudan kääntymään tieltä, työnsi hänet Tamarin luo”, Kristuksen tähden, yksinkertaisella venäjän kielellä sanottuna.

Miksi Tamar pyysi kuninkuuden merkkejä? Tässä ilmeni Pyhän Hengen vaikutus. Hänen läheisyytensä, hänen yhtymisensä Jehudan kanssa ei ollut himon vuoksi, vaan kuninkuuden vuoksi, sen vuoksi, että Mašiah herätettäisiin.

Midrašit sanovat, että on Lot, joka ei selviytynyt tehtävästä, koska hän ei voinut olla tyttäriensä kanssa pelkästään suvun palauttamisen vuoksi. Ja ehkä hän pani koko tämän lähdön luolaan alulle jonkin epäpuhtaan vuoksi. Ja on tyttäret, jotka halusivat juuri puhtautta, jotka halusivat suvun jatkumista.

On Tamar, joka haluaa jatkaa sukua, liittyä sukuun.

On vielä yksi nainen, Rahav, josta on sanottu, että Pyhä Henki vieraili hänen luonaan heti, kun Israel lähti Egyptistä. Eli hän eli odottaen Israelin tuloa. Hänen päätöksensä tehtiin myös Pyhän Hengen johdatuksen perusteella. Myöhemmin hänkin tuli Mašiahin sukuluetteloon. Tämä on nainen, joka oli todennäköisimmin, vaikka Jehošuan kirjan teksti on monitulkintainen, portto. Talmud ja perinne puhuvat paljon hänen satumaisesta kauneudestaan. Porttona hän oli ehkä kyllästynyt kaikkeen, mihin portto voi kyllästyä. Ja hänen pyrkimyksensä tulla Israeliin ja herättääiAlkutekstissä verbiltä ”herättää” puuttuu objekti (ilmeisesti tarkoitetaan jälkeläisiä tai sukua). Käännös seuraa tekstiä sanatarkasti. oli myös Pyhän Hengen johdatuksen perusteella.

Ja vielä yhdestä naisesta emme voi olla puhumatta. Šoftimin kirjassa on kertomus Ja'elista, joka tiesi, että on kuningas Sisra, joka hyökkää Israelia vastaan. Hän houkutteli tämän telttaan, juotti hänelle maitoa, peitteli hänet peitolla, sitten otti teltan vaarnan ja iski sen Sisran ohimoon. Tekstistä ei selvästi seuraa sellaista, mutta siitä huolimatta tekstissä on enemmän kuin hienovarainen vihje siihen, että Ja'el, nukuttaakseen Sisran, tuudittaakseen hänen valppautensa uneen, vietteli Sisran. Opettajamme, siunattu olkoon heidän muistonsa, keskustelevat heille ominaisella huumorintajulla ja tietyllä hurjapäisyydellä siitä, mitä ja miten tapahtui. Mutta useimmat mielipiteet ovat yhtä mieltä siitä, että kyllä, jotakin siellä tapahtui Ja'elin ja Sisran välillä. Ja tietenkään tämä ei tapahtunut huvin vuoksi, ei oman nautintonsa vuoksi Ja'el lähtenyt ja ylipäätään sekaantunut koko tähän asiaan. Ja'el ei tullut Mašiahin sukuluetteloon, häntä ei ole sukuluettelossa.

Ja miksi voimme kuitenkin tänään puhua hänestä? Hänestä puhuu profeetta Debora kuuluisassa laulussaan: ”Siunattu on Ja'el naisten joukossa!” Tämä on meille hyvin tärkeää, koska tässä on tietty rinnakkaisuus siihen, mitä Enkeli sanoo, kun hän tulee Mirjamin luo. Mitä naisia tarkoitetaan? Tietenkin Talmud kysyy tätä Ja'elista eikä Mirjamista. Mitä naisia tarkoitetaan? Niitä naisia, jotka istuivat teltoissa: Sara, Rivka, Rahel ja Lea. Eli Ja'el, joka ei ylipäätään ole edes israelilainen, uhrautuvaisuutensa kautta... Luulisi, että kirkosta, sanotaan, voitaisiin ajaa ulos tällaisesta, koska tämä on haureutta, aviorikosta, irstautta, ja voi käyttää vielä monia teräviä, sivaltavia synonyymejä. Mutta Debora puhuu Pyhällä Hengellä (Ruah haKodeš), hänessä on läsnä Pyhä Henki. Hän sanoo: ”Hän on siunattu naisten joukossa”.

Näemme, että historian kuluessa on, kuin välähdyksiä, sellaisia merkkipaaluja, yrityksiä kurottautua, ehkä, kuten sanoi Midraš, josta aloitimme, kurottautua Kuningas Mašiahin siemeneen. Saavuttaa sellainen itsensä uhraamisen taso, sellainen Korkeimman palvelemisen taso läheisyydessä miehen kanssa, jolloin lihan haluja ei ole lainkaan, jolloin se on täysin ja yksinomaan palvelusta. Ja askel askeleelta historian kuluessa tämä ajatus kehittyy kaikkialla, missä on jonkinlaista tällaista itsensä uhraamista naisen puolelta.

Näemme, että on tietty yhteys Mirjamiin. Näemme rinnakkaisuuden sanoihin minä en tunne miestä, näemme rinnakkaisuuden sanoihin siunattu olet sinä naisten joukossa. Jopa Enkelin ensimmäinen puhuttelu Mirjamille liittyy sanaan hesed. Iloitse – tämä on, voi sanoa, sana hasada. Ja me sanoimme, että hesed on uhrautuvaisuutta, se ymmärretään itsensä antamisena suvun jatkamiseksi, koko ihmiskunnan siunaukseksi.

Koko historian kuluessa näemme, että juuri nämä rinnakkaisuudet ovat aina olemassa siellä, missä on naisen uhrautuvaisuutta, kun hän antaa, antautuu ei intohimosta, ei rakkaudesta, ei vahingossa, ei laskelmoinnista, vaan ihmiskunnan palvelemiseksi.

Tiedämme, Toora sanoo tämän, että moavilainen ja ammonilainen eivät tule Israelin kansaan. Toora kieltää ottamasta proselyyttejä näistä kahdesta kansasta. Tämä on hämmästyttävä asia. Miksi? Koska kun Israel kulki, kulki heidän maidensa läpi, he eivät tervehtineet, eivät tuoneet leipää jne. Näemme, että on kansoja, jotka tekivät paljon suuremman rikoksen Israelia kohtaan. Esimerkiksi amalekilaisista voi tehdä gerejä, egyptiläisistä, jotka pitivät Israelia monta vuotta orjuudessa, assyrialaisista, kreikkalaisista, roomalaisista, saksalaisista. Mitä oikeastaan Toora sanoo näistä kahdesta kansasta? Mitä niin pahaa? Jos kerran puhumme, voi mainita esimerkkinä moavilaiset tyttäret, jotka viettelivät Israelia maan valloituksen historiassa. Ehkä rangaistaan heitä sitten siitä. Ja ottaen huomioon kertomuksen tyttäristä, ottaen huomioon ylipäätään suhteiden koko kokonaisuuden, on epäselvää, miksi Toora sanoo: ”Ei tule moavilainen, ei tule ammonilainen”? Mutta Rut tuli, kuten tiedämme. Ja kommentaattorit sanovat: ”No niin, siis Toora tarkoitti moavilaista miestä mutta ei moavilaista naista, ammonilaista miestä mutta ei ammonilaista naista”. Hyvin kiinnostava selitys, koska tavallisesti heprean kielen kieliopin mukaisesti ymmärrämme, että kun sanotaan maskuliinissa, se on yleistävä ilmaus. Eli jos sanomme syyrialaiset, tarkoitamme myös syyrialaisia naisia, jos sanomme kiinalaiset, tarkoitamme myös kiinalaisia naisia. Miksi tässä yhtäkkiä Toora tekee poikkeuksen? Ja hyvin paljon vastaväitteitä on itse Talmudissa tässä tätä väitettä vastaan.

On kommentaattoreita, jotka antavat toisen selityksen. Moavilaisissa ja ammonilaisissa on kahdenlaista verta, kaksi henkeä taistelee heissä jatkuvasti. Toinen on tyttärien henki, jotka haluavat palvella ihmiskunnan palauttamista, jotka haluavat tehdä juuri hesediä, juuri armoa, hurskautta. Toinen on Lotin henki, jolla oli, sanotaanko näin, toisenlaiset aikeet, joka yksinkertaisesti joi itsensä humalaan, ja häntä alkoi vetää naisiin. Ehkä, kuten taas jotkut Midrašit sanovat, hänellä oli tarkoituksella joitakin suunnitelmia tämän suhteen.

Tavalla tai toisella, nämä kaksi henkeä taistelevat. Ja Toorassa ne ovat tässä selityksessä ikään kuin esitetty niin, että jos ihminen kulkee ja tekee palveluksen, osoittaa armoa. Jos laupeus (hesed) on hänessä ilmennyt, se on ammonilainen nainen ja moavilainen nainen. Jos ei ole ilmennyt, se on Lotin henki.

Tämä heijastaa ikään kuin jossain tiivistetyssä muodossa koko neitseellisen sikiämisen historian. Neitseellinen sikiäminen tapahtui miehen ja naisen välillä, kun oli nainen kuten Ja'el, kuten Lotin tyttäret, kuten Rut, kuten Na'ama, kuten Tamar, kuten Rahav. Voi muistaa vielä myös sellaisen kansanperinteen henkilön kuin Davidin äiti – Natsevet bat Ada'el, joka myös sikisi Davidin, sanotaanko näin, hyvin epätavallisella tavalla, ja hänen päälleen jäi tämä syytös aviorikoksesta, vaikka taas hänellä oli puhdas hesed. Mutta emme nyt rupea sekaantumaan tähän kertomukseen.

Koko historian kuluessa Mašiahin siemen ikään kuin lähestyi, tuotiin alas, laskeutui. Tai ihmiskunta (ihmiskunnan naispuolinen osa) nousi Hänen luokseen, voittaen tämän miespuolisen vastarinnan. Mutta hyvin usein naiset rohkaistuivat siihen, mikä myöhemmin saattoi olla syy heidän tuomitsemiseensa, hesedin kautta, katsoen Kuningas Mašiahin siementä.

Tämä on hyvin hyvä. Rinnakkaisuudet tähän näkyvät Enkelin ja Mirjamin keskustelussa. Ennen kaikkea Enkeli puhuttelee häntä armoitettu (hasuda). Hesed on juuri se yhteys, joka toisaalta voi olla jopa kielletty, mutta se on annettu ihmiskunnan palauttamiseksi. Minä, Jumala varjelkoon, en sano, että Mirjam olisi ryhtynyt johonkin kiellettyyn suhteeseen, mutta hänet asetettiin tilanteeseen, jossa, kuten koko historian kuluessa, se, mitä hän tekee, saattoi näyttää joltakin paheelliselta. Ja tiedämme, että juutalainen reaktio kristilliseen kertomukseen oli juuri sellainen, että syylliseksi osoittautui joku roomalainen sotilas. Joissakin versioissa Mirjamia pidetään yksinkertaisesti sellaisena kevytkenkäisenä tyttönä. Tämä tilanne on osa Korkeimman suunnitelmaa. Tästä sana armoitettu vihjeenä sekä melkein sukurutsaan että Jumalalliseen armoon. Edelleen Enkeli sanoo hänelle, että hän on siunattu naisten joukossa, tämäkin viittaa meidät Ja'eliin (Šoftim 5). ”Miestä en tunne” – rinnakkaisuus Lotin tyttärien kanssa. Ja samoin kuin myös ”Pyhä Henki tulee”. Ja lopulta hänen on synnytettävä Kuningas Mašiah, tuotava viimein alas maan päälle juuri se siemen toisesta paikasta. ”Pyhä Henki tulee sinun päällesi”, sanoimme, että tämä on viittaus leviraattiavioliittoon, kadonneen siemenen palauttamiseen. Mutta Mirjam ei ole leski, hänellä on sulhanen, voi sanoa, tuleva aviomies, jo melkein aviomies, jota mikään ei rajoita, joka voi saattaa avioliiton päätökseen hänen kanssaan ja mennä hänen luokseen, ja niin myöhemmin tapahtuukin.

Mitä siis tässä tarkoittaa ”Pyhä Henki tulee sinun päällesi”? Tiedämme, että David itse rukoili jatkuvasti siitä, että hän oli voitelun kautta saanut Pyhän Hengen, ja juuri tästä tuli todistus, ja vanhurskaus, ja hänen äitinsä oikeutus kaikessa, mitä siellä tapahtui. Ja todennäköisimmin se, mitä tapahtuu kaikkein täydellisimmässä, kaikkein neitseellisimmässä neitseellisistä sikiämisistä tämän Mirjamin kanssa, – on se, että Jumala palauttaa Mirjamissa Davidin siemenen, puhdistaa, voi sanoa, itselleen Josefin kaikesta inhimillisestä, kaikesta päälle kertyneestä ja palauttaa Mirjamissa Josefin siemenen Davidin poikana sen täydellisyydessä. Siihen aikaan tiedettiin jo tämä, ja tänään juutalaiset uskovat niin, että Enkeli ottaa miehen siemenen, vie sen ylös ylempiin maailmoihin, ja siellä HERRA varustaa sen, voi sanoa, niin asettaa siihen hengellisen DNA:n, ja niin se laskeutuu maailmaan. En tiedä, otettiinko Josefilta siemen, oliko hänellä todella siemenvuoto, emme voi puhua tästä, tämä on salaisuus, ja on jotenkin jopa vähän pelottavaa sekaantua tähän kertomukseen. Voimme sanoa, että aivan hyvin saattoi olla niin, että puhdistettu, uudelleen sulatettu, täydellinen siemen asetettiin täydellisen, naisten joukossa siunatun kohtuun, sen, jonka uhrautuvaisuus oli ehdoton. Ja näin tapahtui neitseellinen sikiäminen. Se, mihin johtava tie alkoi Lotin tyttäristä, päättyi 200 kilometriä pohjoisempana, Natseretin kaupungissa hyvin monta vuotta myöhemmin.

Puhumme ihmisestä, josta ei kovin mielellään puhuta. Joka tapauksessa hänestä ei mielellään puhuta hyvää. Tämä ihminen on Jišmael, Avrahamin poika.

Luemme Berešit-kirjan 16. luvusta Jišmaelin syntymästä, siitä, että Sara sanoi Avrahamille: ”Mene orjattareni, egyptiläisen Hagarin, luo. Hän synnyttää minulle pojan, ja ehkä minä rakennun hänestä”. Tämän voi ymmärtää: ”Ehkä kun hän tulee raskaaksi, minäkin tulen raskaaksi”. Mutta todennäköisimmin, ja näemme tämän myöhemmin Jaakovin perheessä, orjattaret synnyttävät emännilleen, ja Hagarin poika saattoi hyvin olla Saran poika.

Siis kun Avraham oli 86-vuotias, Jišmael tuli maailmaan. On selvää, että Avraham rakasti Jišmaelia hyvin paljon. 17. luvussa luemme, kun Korkein ilmestyy Avrahamille ja antaa hänelle lupauksen, että hänelle tulee vielä poika, ja vieläpä Sarasta syntyvä poika, Berešitissä (17:17) on kirjoitettu: ”Ja Avraham lankesi kasvoilleen, ja nauroi, ja sanoi sydämessään, että satavuotiaalleko syntyisi, ja Sara, yhdeksänkymmenvuotias, synnyttäisi?! Ja Avraham sanoi: ”Jumala, oi kunpa edes Jišmael eläisi Sinun edessäsi”.

Näyttäisi olevan ilosanoma, hyviä uutisia, joita Jumala puhuu Avrahamille, ne ovat hyviä uutisia ei vain Avrahamille, vaan myös Saralle. Hänellehän sanottiin, että Sara synnyttää! Jos Avrahamilla on poika, mitä hänen luulisi tarvitsevan huolehtia, hänellä on jo Jišmael, ja voi sanoa: ”Kunpa edes Jišmael eläisi Sinun edessäsi”. Miksi Avraham ei tässä huolehdi Sarasta? Miksi hän ei ajattele Saraa? Todennäköisimmin siksi, että Sara toi Jišmaelin kuin poikana. Hän on hänelle poika. Ja Avraham puhuu tässä ei vain omasta puolestaan, vaan Saran puolesta. ”Meillä on jo lapsi, meillä on jo Jišmael. Siunaa häntä!”

Siis todennäköisimmin voimme nähdä, että aivan Jišmaelin elämäntarinan alussa sekä Avraham että Sara rakastavat häntä, ja Saralle hän on myös kuin poika, vaikka hänen äitinsä, Hagarin, kanssa hänen suhteensa ovat paljon monimutkaisemmat.

21. luvussa luemme Jitshakin syntymän ihmeestä. Avraham on sillä hetkellä 100-vuotias, mikä tarkoittaa, että Jišmael on 14-vuotias. Korkeimman lupaus toteutuu: Sara synnyttää pojan. 14-vuotias Jišmael, joka oli esikoinen, rakastettu, kauan odotettu poika, työnnetään taka-alalle, ja etualalle astuu oma poika – Jitshak. Jos ennen hän oli Saran poika Jišmael, niin nyt hän on egyptiläisen Hagarin poika.

Kaikki kääntyi ylösalaisin nuoren nuorukaisen elämässä. Todennäköisimmin tämä ei herättänyt hänessä hyviä tunteita Jitshakia kohtaan. Itse asiassa tästä alkaa kertomus Berešitissä (21:9):

Pilkkaava, ilmeisesti, joko sitä, että hän tässä vanhoilla päivillään synnytti, tai sitä, että Jitshak on niin pieni ja hassu. Kuinka vanha Jitshak oli tuohon aikaan? Luemme 8. jakeessa, että Jitshak vieroitetaan rinnasta. Sen ajan mittapuun mukaan hän on 2–3-vuotias. Jišmael on vastaavasti 16–17-vuotias.

Hyvin vakavan kriisin koki Jišmael. Hän ei ollut lukenut Berešit-kirjaa. Yrittäkää katsoa häntä nuorena, joka on kokenut tällaista. En nyt edes puhu siitä, että hänet on erotettu oikeasta äidistään, joka ehkä uskoi egyptiläisiin jumaliin. Ja rakastava, hyvä Avraham kertoo hänelle Jumalastaan, ja millaisissa sisäisissä ristiriidoissa tämä poika on. Mutta vaikka jättäisi tämän sivuun, kuvitelkaa vain sitä mustasukkaisuuden ja kapinan määrää, joka saattoi syntyä 16–17-vuotiaan nuoren sydämessä, kun hän kohtaa jotain tällaista.

Siis Sara näki, että egyptiläisen Hagarin poika pilkkasi.

Avraham näki tässä suuren, suuren ongelman. Ja moraalisen ongelman. Ja kuitenkin Jišmael oli hänelle rakas poika. Avraham rakasti Jišmaelia.

Jos Jumala sanoo, Avraham tekee!

Jos tähän asti luimme tästä nuorukaisesta kuin nuorukaisesta, niin nyt luemme hänestä kuin pojasta. Jos Sara pyysi ajamaan orjattaren pois, eli ettei hänestä täällä olisi henkeäkään, niin Avraham lähetti hänet. Mikä ero on siinä, kun ihminen lähettää jonkun tai ajaa jonkun pois? Kun minä lähetän jonkun, minulla on tavoite, että tämä joku olisi siellä. Minä haluan, että hän olisi siellä. Minulla on jonkinlainen huoli hänen tulevasta elämästään. Kun minä ajan jonkun täältä pois, tehtäväni on yksinkertaisesti se, ettei hänestä täällä olisi henkeäkään, ettei hän täällä olisi tikkuna silmässä. Avraham ei aja orjatarta pois, vaan lähettää orjattaren pois. Lähettää hänet, koska, mitä Korkein hänelle sanoi: ”Minulla on suunnitelma myös tämän nuorukaisen suhteen”. Ja Avraham lähettää tämän nuorukaisen Korkeimman käsiin. Vain tätä nuorukaista kutsutaan nyt jeled (poika), ja hänet jostain syystä pantiin Hagarin olalle? Yritäpä panna olalle 16–17-vuotias poika. Raši kommentoi ja sanoo: ”Sara loi pahan silmän Jišmaeliin. Hän heikkeni, hänelle nousi kuume, ja siksi Hagar otti vielä 17-vuotiaan nuorukaisen yhdessä vesileilin kanssa ja kantoi häntä päällään”. Toiset kommentaattorit sanovat, että Jišmael vastusteli, siksi Avraham sitoi hänet ja, kuin perunasäkin, pani hänet jälleen Hagarin harteille. Tämä kaikki ei selitä, miksi sanan na'ar (nuorukainen) sijaan luemme tässä jeled (poika). Mutta näihin kysymyksiin vastaamme myöhemmin.

…ja hän lähti, ja hän eksyi Be'er Ševan autiomaassa.

Autiomaassa ilman vettä – se on, yleensä ottaen, pikainen kuolema.

…ja hän heitti pojan erään pensaan alle (pudotti pojan päältään erään pensaan alle).

Jälleen poika ja pudotti. Tässä emme näe 17-vuotiasta nuorta miestä. Tässä on poika.

Jälleen yksityiskohta, johon kannattaa kiinnittää huomiota. Missään muualla Toora ei esitä tällaista mittaa – nuolen ampumamatkan päähän. Kuinka paljon se on – nuolen ampumamatkan päähän? Nykyaikainen jousi ampuu 100 metriä, ja jos nuolen ampuu 45 asteen kulmassa, niin vielä korkeammalle, jopa 220 metriin. Ei sillä ole väliä. Toora sanoo: ”Juuri tämä etäisyys!” Ei viiden minuutin kävelymatkan päässä, ei minuutin kävelymatkan päässä, ei askelissa. Eikä, kuten eskimot pohjoisessa sanovat: ”Kuinka monta kertaa hikoilet, kun juokset”.

…sillä hän sanoi: ”en aio olla todistajana sille, kuinka tämä poika kuolee, en halua nähdä häntä”. Ja hän istui vastapäätä, ja korotti äänensä, ja itki.

Hagaria voi ymmärtää, oli miten oli. Hän on orjatar, vapaudeton nainen. Eräänä kauniina tai ei kovin kauniina hetkenä hänelle sanottiin: ”Synnytä Avrahamille poika! Avraham tulee luoksesi ja siittää pojan”. Hän synnytti pojan. Kukaan ei kysynyt häneltä koko tässä tarinassa. Ja askel askeleelta hän sotkeutuu yhä enemmän ja enemmän. Millainen hän sitten olikin, nyt hän istuu autiomaassa ja itkee, koska hänen poikansa on kuolemassa. Hän korotti äänensä ja parkui.

Poika muuttuu jälleen nuorukaiseksi. Ja itki Hagar, mutta Jumala kuuli nuorukaisen äänen.

…Ja Jumalan enkeli huusi Hagarille taivaasta, ja sanoi hänelle: ”Mitä sinulle, Hagar? Mikä sinulla on, Hagar? älä pelkää, sillä Jumala kuuli nuorukaisen äänen siellä (joka siellä on).

Vaikka Jumala käskee meitä ajamaan jonkun pois tai sallii meidän ajaa jonkun pois, se ei tarkoita, ettei hän lähettäisi tälle jollekulle Enkeliä.

Mitä tästä koko kertomuksesta puuttuu? Missä poika vaihtuu nuorukaiseksi? Missään ei ole kirjoitettu, että tämä on Jišmael. Siinä määrin missään ei ole kirjoitettu, että tämä on Jišmael, missään ei mainita, että tämä on Jišmael, suoraan ei mainita, että jotkut kommentaattorit sanovat: ”No, yleensä ottaen Hagar oli nuori tyttö, mahdollisesti näyttävä. Jotkut perinteet sanovat, että hän oli peräisin itsensä faraon talosta. Joka tapauksessa farao ehkä antoi hänet lahjaksi Saralle, oli hän sitten hänen tyttärensä tai hänen orjattarensa, eikä siellä pidetty huonoa tavaraa. Hagar on nuori, kaunis tyttö, ja ehkä, kuten oli Jaakovin sivuvaimojen kanssa, Avraham siitti hänen kanssaan vielä lapsia. Varsinkin kun Toora mainitsee myöhemminkin sivuvaimojen poikia.” Tällaisen kommentin voi tietysti hyväksyä, mutta sitä on vähän vaikea hyväksyä, koska Toora ei missään sano, että Avrahamilla oli vielä lapsia Hagarin kanssa.

Silti on epäselvää, miksi tämän nuorukaisen nimeä ei mainita missään? Miksi hän on milloin nuorukainen, milloin poika? Miksi Toora sanoo, että Hagar istuutui hänestä ampumamatkan päähän?

Yrittäkäämme ymmärtää tämä kaikki näin. Eli nuorukainen, jonka nimi on Jišmael. Tiedämme, miten hän eli, olemme jo puhuneet siitä. Avrahamin rakas esikoinen, Avrahamin kauan odotettu esikoinen, ilmeisesti myös Saran rakastama. Eräänä kauniina hetkenä kaikki muuttuu, ja muuttuu ehkä myös Jišmaelin käytös. Hänet ajetaan pois. Tällä hetkellä isä ja äiti, Sara ja Avraham, hylkäsivät hänet. David sanoo jotakin samankaltaista. Psalmissa 27 hän sanoo: ”Isä ja äiti hylkäsivät minut. Jumala otti minut luokseen.” Ja tässä luemme jotakin samankaltaista. Tällä hetkellä, kun Hagar kantaa häntä selässään, hän on todella jeled (poika), jolla ei vielä ole nimeä (hänen nimeään kukaan ei mainitse), ei kohtaloa eikä pohjimmiltaan vanhempia, koska Sara ja Avraham hylkäsivät hänet.

Mutta Jumala ottaa hänet luokseen, kuten hän antoi lupauksen Avrahamille. Jumala lupasi Avrahamille, että tämä on kuitenkin Avrahamin siementä ja hänestä tulee suuri kansa. Ja kun Hagar on jo aivan hukassa, Jumala ei enää kuule pojan ääntä vaan nuorukaisen äänen. Hän, Hagar, näkee kaivon. Se ei ole vain kaivo, se on symboli. Vesi on elämä. Ja hän juottaa poikaa. Ja jos me lukisimme alusta, lukisimme Sarasta. Siinä sanotaan, että Sara iloitsee, herää eloon, imettäessään Jitshakia rinnallaan. Tässä ei rinnalla, vaan vedellä. Korkeimman kaivo, Korkein, kuin isä, ”ruokkii” Jišmaelin ja herättää hänet melkein kuolleista.

Miksi voimme sanoa, että tämä on kuitenkin Jišmael? Koska luemme 17. jakeessa:

Šama El – Jumala kuuli, tämä on nimen Jišmael käännös. Tällä hetkellä, kun Jumala kuulee hänen äänensä, hänen nimensä toteutuu profeetallisesti, ja hän ikään kuin syntyy uudelleen Jišmaelina, hänestä tulee Jišmael, se, jonka Jumala kuuli, josta Jumala huolehti.

Entä nuoli? Miksi Hagar istuutui nuolen matkan päähän? Miksi Toora merkitsee ja huomauttaa tämän? Luemme myöhemmin, että Jišmaelista tuli jousiampuja. Hän ikään kuin, psykologian kielellä puhuen, yrittää ”ampua perille asti” sen matkan, jonka päähän hänen oma äitinsä istuutui hänestä. Ja oma äitikin hylkäsi hänet. Hylkäsi hänet ampumamatkan päähän, kuin olisi laukaissut hänet. Ja koko myöhemmän elämänsä, koko myöhemmän elämäkertansa ajan Jišmael yrittää voittaa tämän ampumamatkan äitiinsä, eläen jousiammunnasta.

Perinne ja midraš sanovat, että Jitshak huolehti siitä, että Jišmael ja Avraham tekisivät sovinnon. Kun Rivka tulee, kerrotaan, että Jitshak tuli siitä samasta kaivosta, jonka luona Jišmael asuu, – Be'er Lahai Ro'i. Ja lisäksi näemme, että Avrahamin hautajaisissa on läsnä Jišmael, huolimatta siitä, että hänet ajettiin pois. Ja tietty hengellinen työ, sisäinen työ Jišmaelissa tapahtui.

Kertomuksen ydin on siinä, että kaikkien hylkäämä Jišmael, jopa meidän hylkäämämme, jätetty, näennäisesti, Jumalan suunnitelman ulkopuolelle, johdatuksen ulkopuolelle, kaikkien mahdollisten sukuluetteloiden ulkopuolelle, vaikka hänen sukuluettelonsa Toorassa tulee olemaan. Mutta hän on viimeinen hahmo, josta puhumme, (ehkä vielä vähemmän – Esavista), koska Jišmaelia emme rakasta. Varsinkin kun on arabeja, joiden kanssa sodimme, jotka yhtäkkiä julistivat itsensä Jišmaelin jälkeläisiksi. Emme rakasta heitä kaikkia, emmekä rakasta myöskään Jišmaelia.

Mutta Jumala huolehti hänestä. Ja tästä on sanottu suoraan. Jumala oli tämän nuorukaisen kanssa, Jumala pelasti hänet. Tässä on samalla useita opetuksia.

Jos lähetämme pois jonkun, jota emme halua nähdä vierellämme, emme voi nähdä vierellämme, voimme ymmärtää, että Jumala huolehtii hänestä. Me emme ole Jumala. Avrahamille Korkein sanoi: ”Lähetä pois! Lähetä pois, lähetä matkaan! Kuuntele Saraa. Minä huolehdin hänestä, koska hän on sinun siemenesi. Minä en jätä häntä. Minä olen kuullut sinun rukouksesi hänen puolestaan.”

Tämä voi merkitä meille myös toista. Kun tunnemme, että makaamme näin kaivon äärellä, vettä janoten, janoon kuollen, kun tunnemme, että olemme karkotettuja ja että me kuljemme autiomaassa ja olemme eksyneet, ja meistä tuntuu, että kaikki on jo päättynyt, todellisuudessa mikään ei ole vielä päättynyt. Kaikki vasta alkaa. Ja nimi Jišmael voi vielä toteutua ja käydä täysin toteen. Tällainen yksinkertainen ja monimutkainen tarina Jišmaelista, pojasta, jota ei rakasteta.

Tämä osa on pelkkää kommentaaria ilman raamatunjakeita.

Esi-isällämme Avrahamilla oli kaksi poikaa, joista oli profetia ja käsky antaa heille tietty nimi.

Kun raskaana oleva nainen nimeltä Hagar pakeni emäntänsä sortoa ja joutui autiomaahan, hänen puoleensa kääntyi Enkeli. Kuvitelkaamme tilanne, jossa Hagar sillä hetkellä oli. Hän tuli raskaaksi, yleensä ottaen, Saran aloitteesta, ja seurauksena emäntä alkoi suhtautua häneen aivan toisin, ilmeisesti pakottaa hänet raskaisiin töihin, kuka tietää, ehkä myös nostaa kätensä ja korottaa ääntään. Emme tiedä tästä kaikesta, mutta Hagarille tuli niin kuuma paikka, että hän päätti paeta emäntänsä luota autiomaahan, jossa häntä uhkasi suora kuolema. Ilmeisesti oli parempi näin kuin kestää Saran sortoa. Ja juuri tässä tilanteessa hänen puoleensa kääntyy Enkeli taivaasta ja sanoo hänelle: ”Palaa emäntäsi luo. Palaa emäntäsi luo, vaikka hänestä ei tule ystävällisempää, mukavampaa, ja paon jälkeen hän ehkä päinvastoin kohtelee sinua vielä huonommin, sortaa sinua vielä enemmän. Minä en lupaa sinulle mitään armoa emännän puolelta, mutta palaa sinä hänen luokseen, ja sinä synnytät pojan, ja sinun pojastasi tulee suuri ihminen.” No, ja paljon muitakin lupauksia tämän ohella, ja on käsketty antaa tälle pojalle nimi Jišmael, mikä tarkoittaa Jumala kuuli, yleensä ottaen nimi, joka symboloi tällaista suoraa, ehdotonta uskoa. Ja jälleen täytyy antaa tunnustus Hagarille. Mikä uskon teko se onkaan – nousta, kohottautua ja palata sortavan, vihatun, inhoksi käyneen emäntänsä luo Enkelin lupauksen mukaan. Eli Hagar ottaa täydellä uskolla vastaan sen, mitä hänelle sanotaan Enkelin välityksellä.

Berešitissä (17:17) luemme siitä, kuinka Korkein ilmoittaa Avrahamille, että hänelle syntyy poika: ”Ja Avraham lankesi kasvoilleen ja purskahti nauruun.” Monet kääntävät tämän mielellään sanalla ilahtui. Ei, siinä on nimenomaan purskahti nauruun. Nauru, joka ilmaisee epäilyksiä. Ja Avraham sitten, oikeastaan, vahvistaa tämän puheellaan ja sanoo: ”Kunhan vain Jišmael eläisi Sinun edessäsi! Mihin enää! Minunko vuosissani vielä synnyttää?”

Näin syntyi kaksi poikaa. Yhden nimi – Jišmael – tarkoittaa, yleensä ottaen, ehdotonta uskoa, toisen nimi – Jitshak – muistoa osittain siitä naurusta, jota Avraham nauroi, osittain, kuten Sara sanoi: ”Tässähän jokainen, joka kuulee, purskahtaa nauruun”, – koska tällainen tarina herättää epäilystä ja hymähdystä.

Täysi ehdoton usko ja epäilykset – kaksi työkalua elämäämme varten, jotka ilmenevät ehkä hyvin kontrastisesti.

Näemme, kuinka kontrastisesti nimeen nähden Avraham suhtautuu poikiinsa. Kun Avraham karkottaa Jišmaelin, josta sanoimme, että hänen nimensä tarkoittaa ehdotonta uskoa, Avraham on hyvin murheellinen, hänen mielensä on raskas, tästä Toora puhuu, hän epäilee voimakkaasti sitä, mitä hän tekee. Avraham karkottaa Hagarin ja Jišmaelin raskain sydämin, hän on täynnä epäilyksiä teoistaan. Mutta kun Korkein kutsuu uhraamaan Jitshakin, tässä Avrahamilla ei ole epäilyksiä, ja hän toimii täysin uskon toiminnalla ja, kysymättä mitään kysymyksiä, ilmaisematta mitään epäilyksiä, vie Jitshakin alttarin paikalle.

Niin myös meidän elämässämme tarvitaan, jatkuvasti tarvitaan kahta työkalua – täyttä ehdotonta uskoa ja epäilyksiä. Ja kummallakin on tietenkin oma paikkansa. Joskus käy niin, että täydellinen alistuminen, ehdoton alistuminen muuttuu pahemmaksi kuin anarkia, johtaa totalitarismiin, itsensä murtamiseen, ajattelun puuttumiseen. Ihmisen täytyy ajatella, täytyy miettiä, täytyy epäillä, jotta hän eläisi. Sekä epäilysten että uskon täytyy järkevänä sekoituksena olla läsnä elämässämme.

Kun kaikki ympärillä on selvää, ymmärrettävää, järjestetty lokeroihin ja, näennäisesti, kaikki on silmien edessä, juuri silloin täytyy kytkeä päälle epäilyksen voima ja tarkastella uudelleen: onko kaikki niin kuin miltä se näyttää?

Kun ajat ovat sekavat, kun on raskasta ja kun ei ole mihin tarttua, silloin on paras aika kytkeä päälle uskon työkalu, mutta muistamme, että me teidän kanssanne olemme Jitshakin jälkeläisiä. Kuitenkin me tulemme epäilevien puolelta. Ja elämänpolkumme on usein täynnä epäilyksiä. Koko juutalaisuus on täynnä epäilyksiä, kysymyksiä, vastauksia näihin kysymyksiin ja uusia kysymyksiä, joita esitetään. Juutalaisuus on pohjimmiltaan suhde Jumalaan kysymysten ja vastausten, epäilysten ja epäilysten ratkaisemisen pohjalta. Talmud sanoo, ettei ole suurempaa iloa kuin epäilysten ratkaiseminen. Mutta joskus tietenkin kannattaa pysähtyä ja epäillä sitä, kannattaako epäillä, ja ajatella: ”Ehkä jo riittää epäileminen.” Tämäkin on aivan paikallaan.

Tällaisia ajatuksia, ehkä vähän sekavia, mutta luultavasti hyödyllisiä, syntyi viikkojakson Vajera yhteydessä.

Tämä osa on pelkkää kommentaaria ilman raamatunjakeita.

Joskus nuoruuteni aikoina oli tapana, että lukiolaiset kävivät ensiapukurssit niin sanotussa Magen David Adomissa (Punainen Magen David) – niin Israelissa kutsutaan ambulanssipalvelua. Oli tietenkin kiinnostavaa katsoa niiden arkea, jotka työskentelevät ambulanssipalvelussa, heidän jokapäiväistä työtään, no ja tietenkin kaikkein tärkeintä – oppia antamaan ensiapua eikä pelkästään sitä. Nuori ohjaaja kertoi siitä, miten pitää toimia oikein, kun tapahtuu jokin tapaus, jossa on suuri määrä uhreja. Ambulanssi saapuu terrori-iskun tai onnettomuuden paikalle (valitettavasti terrori-iskuja tapahtuu Israelissa edelleen usein) ja näkee, kuten sitä juuri kutsutaankin, suuren määrän uhreja. Varjelkoon Jumala näkemästä sitä näkyä, joka avautuu ensihoitajille ja lääkäreille, kun he astuvat ulos autosta. Ja tässä herää kysymys: kehen tarttua ensimmäisenä, kenestä huolehtia ensimmäisenä, sillä aika kulkee minuutteina, sekunteina, ja kiinnittämällä huomiota siihen, joka tarvitsee vähemmän huomiota, voi menettää jonkun, joka sillä aikaa, varjelkoon Jumala, voi kuolla? Todellisuudessa tämä on elämän ja kuoleman kysymys. Ensihoitaja sanoi: ”Se uhreista, joka huutaa kaikkein eniten, tarvitsee kaikkein vähiten sinun apuasi, tämä on yleinen sääntö”. Miksi näin? Koska jos ihminen huutaa, se tarkoittaa, että hänellä on pulssi, hänellä on hengitystä, jotta voi huutaa kovaa, hengittää hyvin, ja hän on varmasti tajuissaan. Se tarkoittaa, että hän voi odottaa, kunnes autamme jotakuta toista, joka saattaa hiljaa voihkia tai olla tajuton tai jossakin muussa kriittisessä tilanteessa. Eli jos emme voi heti määrittää, ketä auttaa, niin voimme useimmissa tapauksissa heti määrittää, ketä voi auttaa vähän myöhemmin.

Tämän säännön voi viedä elämään ja soveltaa hyväntekeväisyyden kysymyksissä ja joidenkin oikeusriitojen kysymyksissä. Läheskään aina se, joka huutaa kovemmin, ei ole oikeassa. Vaikka valitettavasti yhteiskunnassa on muodostunut sellainen käsitys, sellainen lähestymistapa, ihmisen luonnollinen halu asettua sen puolelle, joka huutaa eniten.

Viikkojaksossamme luemme kertomuksen Hagarista, jonka Avraham ajaa pois toisen kerran, ja luemme Berešit-kirjan 21. luvussa:

Ja vesi loppui leilistä, ja hän heitti lapsen erään pensaan alle, ja meni ja istui kauas, jousenkantaman päähän. Sillä hän sanoi: ”Kunpa en näkisi lapsen kuolemaa”. Ja hän istui etäämmälle ja korotti äänensä ja itki (eli korotti äänensä, huusi, ulvoi, parkui Hagar).

Ja mitä luemme seuraavassa, 17. jakeessa?

Ja Jumala kuuli nuorukaisen äänen

Nuorukainen luultavasti myös kitisi, itki, mutta varmasti ei niin kovaa kuin Hagar, mutta HERRA vastaa, hätä heillä on yhteinen, mutta HERRA vastaa tässä tapauksessa nimenomaan pojan ääneen, ei Hagarin ääneen.

Kun teemme jotakin armoa tai almuja tai jotakin hyväntekeväisyyttä, korvamme täytyy olla niin musikaalinen, että se kuulee paitsi äänenvoimakkuuden myös joitakin puolisävyjä, joitakin intonaatioita. Osata kuulla se, joka ei voi huutaa kaikkia kovempaa, joka ei ehkä voi puhua kaikkia kauniimmin. Osata tunnistaa se, joka todella tarvitsee apua, – tämä on oikeastaan auttamisen lahjan ilmentymä.

Miten tietää, ketä nimenomaan pitää auttaa, jos varamme ovat rajalliset ja ihmisiä tulee? Toiset huutavat, toiset ovat hiljaa, ja ymmärtää, kuka todella on avun tarpeessa, – on vaikeaa. On kytkettävä päälle toinen kuulo, kuulo toisesta maailmasta, jotta voisimme suunnata apumme oikein, valita oikein tarvittavan toiminnan paitsi hyväntekeväisyyden alueella myös oikeuden, oikeusriitojen alueella, monilla, monilla elämän alueilla, ja niiden asioiden järjestyksessä, joita meiltä vaaditaan.

Ja monissa muissa tapauksissa tämä kuulon laji (kuunteleminen äänenvoimakkuuden tuolle puolen, kyky abstrahoida itsensä äänenvoimakkuudesta) – tämä on hyvin tärkeä taito.

Jatkakaa lukemista: Leh Leha, Hajei Sara, liitot ja Tooran viikkojaksot.