Hajei Sara

Alamme lukea kertomusta siitä, miten Avraham osti hautaomaisuudeksi itselleen ja koko kansallemme (ja myös meille) luolan, jota silloin ja nykyään kutsutaan nimellä Me'arat Hamahpela (eli Kaksoisluola). Näyttäisi siltä, että Toora olisi voinut vain mainita tämän tapahtuman tosiasiana ja sanoa: ”Kas, Avraham meni naapurinsa luo, jonka nimi oli Efron Ben-Tsohar, ja osti häneltä täydellä hinnalla, neljälläsadalla sekelillä (kahdeksan kiloa hopeaa nykyisin käsityksin) maapalstan, jossa oli luola, ja siitä tuli hautaomaisuus, johon hän hautasi Saran ja johon myöhemmin haudattiin hänet itsensä. Olisi ollut tällainen lyhyt kertomus, joka Tooran lakonisuudella olisi hyvin voinut mahtua yhteen jakeeseen. Siitä huolimatta Toora esittää meille Avrahamin ja Efronin neuvottelujen koko sisällön, joka voi jostakusta tuntua tylsältä, kuin asunnon kauppasopimus, josta korkeintaan juristi saa selvää. Koska emme ole juristeja emmekä tiedä paljoakaan muinaisesta oikeustieteestä, yritämme lukea, mitä Toora haluaa meille tällä kertomuksella sanoa ja minkä johtopäätöksen voimme itsellemme tehdä, mitä voimme ymmärtää. Yritetään ymmärtää ja nähdä jotakin itsellemme ajankohtaista.

Hetin pojat – Kanaanin jälkeläisen pojat. Kanaan, muistutettakoon, on Hamin poika, jonka Noah kirosi. Maa, jossa Avraham asuu, on itse asiassa nimeltään Kanaan heidän esi-isänsä mukaan. Sana kena'an merkitsee alistumista, nöyryyttä. Sana het merkitsee pelkoa, kauhua. Ilomaton nimi kansalle viittaa jossakin määrin ominaisuuteen, jota kansa itsessään työstää. Kun puhumme alistumisesta, on hyviä alistumisen lajeja: alistuminen Korkeimmalle, alistuminen käskyille. On kielteistä alistumista: kohtalolle, olosuhteille, alistuminen epäjumalille, omille pahoille ominaisuuksille jne. Sana het – on pelko, ja myös kauhu, kielteisempi, raskaampi ominaisuus, mutta voidaan sanoa, että Jumala tuo hetin, tuo pelon Omien vihollistensa päälle, tämän kohtaamme Tanahissa. Tällainen nimi kansalla on. Myös maa itse on nimeltään Kanaan. Maa, jonka Avraham sai perinnöksi, oli nimeltään Kanaan, alistumisen ominaisuuden korjaamisen paikka. Siis Avraham puhuu naapuriensa kanssa. Ja hän aloittaa näin:

Hämmästyttävä yhdistelmä kahdesta vastakkaisesta sanasta. Kuka muu kutsuu ketä näin? Koko Israelin kansa on nimetty näin. Näin meitä kutsuu Korkein. Vajikran kirjassa Hän sanoo, ettei maata saa myydä ainiaaksi, koska maa kuuluu Hänelle, ja me olemme muukalaisia ja pysyviä asukkaita – gerím-vetošavím, sama ilmaus, vain monikossa. immadí – Minun luonani, sanoo HERRA. Jossakin mielessä me kaikki olemme avaruusolentoja, me kaikki kuulumme toiseen maailmaan, Korkeimman maailmaan, ja olemme muukalaisia maan päällä. Tai sitten (niinkin käy, valitettavasti) päinvastoin, olemme pysyviä asukkaita maan päällä ja muukalaisia Korkeimman luona. Silloin me, meidän yhteytemme Häneen – on väliaikainen, niin kauan kuin elämme täällä. Mitä Avraham sanoi heettiläisten kansalle? Hän sanoi: ”Minä olen avaruusolento ja asukas teidän kanssanne, yhdessä teidän kanssanne”, toisin sanoen tekin voitte minun tavallani olla avaruusolentoja, turisteja tällä maalla, tiedostaen oleskelunne väliaikaisuuden tällä maalla. Ja edelleen hän sanoo vielä oudomman asian:

Antakaa minulle hautaomaisuus keskuudestanne, Ja minä hautaan kuolleeni luonani”.

Avraham tarvitsee hautaomaisuuden. Mikä se on? Se on paikka, johon ihmiset laskivat vainajat. Heitä ei kaivettu maahan – heidät laskettiin luolaan. Vuoden kuluttua, kun ruumis oli maatunut, jäljelle jäivät luut, ne kerättiin ja koottiin erityiseen kivilaatikkoon, jota kutsuttiin nimellä gluskma (tai venäjän kielessä sitä kutsutaan nimellä ossuaari), ja se asetettiin hyllylle. Viereen koottiin esi-isien luo muut tämän perheen kuolleet, heidät koottiin kansansa luo. Näin ihminen saattoi hankkia hautaomaisuuden. Sen ajan oloissa, kuten tiedämme laeista, Lähi-idän lakikokoelmista, jotka ovat säilyneet meille asti, maata omaisuudeksi, hautaomaisuutta, saattoi omistaa vain paikallinen asukas. Pohjimmiltaan Avraham pyytää tässä heettiläisiltä kansalaisuutta, pyytää antamaan hänelle passin kiinteistön oston yhteydessä. Sanotaan, että loppujen lopuksi me kaikki olemme muukalaisia tällä maalla.

Šema'énu – tämä on termi, jota, kuten tiedämme, akkadilaisissa, babylonialaisissa asiakirjoissa käytetään neuvottelujen repliikkien alkuna, se ilmaisee neuvottelujen alkua. Jokainen kunkin osapuolen repliikki alkaa verbillä lišmóa – kuulla.

Kuule, herra, Sinä olet meillä – presidentti (ministeri tai Jumalan prinssi),

Sinä olet keskuudessamme avaruusolento, sinä olet keskuudessamme muukalainen. Sinulla ei ole meihin mitään yhteyttä. Emme halua sitä osaa, sitä toista osaa, joka sinulla on siellä jonkun Elohimin kanssa. Sinä olet meidän Hänen lähettiläänsä täällä, emme itse halua olla Hänen kanssaan tekemisissä. Mutta samaan aikaan olemme vieraanvarainen kansa.

Mihin tahansa haudoistamme hautaa läheisesi.

Emme anna sinulle omaa luolaamme, toisin sanoen asuntoa emme myy sinulle kuolleitasi varten, me vuokraamme sinulle heitä varten hotellin.

Kukaan ei kiellä, kukaan ei ota sinulta omaa hautaansa, Hautaa kuolleesi”.

Toisin sanoen emme anna sinulle täällä pysyvää asuinpaikkaa emmekä myy sinulle täällä asuntoa, mutta niin sanoakseni kuin lintu oksalla voit asua haudoissamme. Näennäisesti suhtaudumme sinuun hyvin, mutta älä halua meiltä liikaa. Miksi he vastaavat näin? Sanoimme, että vain kansalainen voi saada asunnon, ja siksi he myyvät sen vain kansalaiselle. Asiaa voi lähestyä toiselta puolelta ja sanoa, että asunnon hankkimisen kautta saa kansalaisuuden, se on lain tulkintakysymys. Heettiläiset tulkitsevat sitä tähän suuntaan. Mitä se tarkoittaa: kyllä, todellakin, HERRA sanoo, että koko maa kuuluu Hänelle, siksi maata ei ylipäätään voi myydä kenellekään, ja jokainen myynti on vain näennäinen myynti. Siksi Itse Korkein kutsuu meitä gerim-vetošavim – muukalaiset ja asukkaat. Mutta heettiläiset eivät halua siltaa, eivät halua yhteyttä, Jumalallisen ja maallisen maailman keskinäistä läpäisemistä, siksi he tulkitsevat lakia niin kuin tulkitsevat. Avrahamilla on ilmeisesti joitakin suhteita heettiläisten keskuudessa, koska hän sanoo seitsemännessä jakeessa:

Huomatkaa, tästä hetkestä lähtien heettiläisiä kutsutaan nimellä am-ha'arets – maan kansa. Jos Avraham on muukalainen, niin heettiläiset ovat maan asukkaita.

Tästä alkaa pyyntöjen esittäminen. Kyllä, sanoimme, että pyynnöt tai ilmoitukset alkavat neuvotteluissa verbillä kuulla.

Saattakaa minut yhteyteen miehen kanssa nimeltä Efron ben-Tsohar.

Hyvin kiinnostava nimi. Efron – tomu, diminutiivi sanasta tomu – ofar. Tsohar – se on valkoinen, valoisa, lumivalkoinen. Midrašim ja erityisesti Zoharin kirja kertovat tästä ihmisestä paljon kiinnostavaa. Erityisesti sanotaan, että Efron on sama kuin Dumá – Enkeli, joka vastaa Šeolissa ihmisten haudoista ja jolla on kaikkien hautojen avaimet. Miksi Zoharin kirja sanoo näin? Tätä ei luonnollisesti tarvitse ymmärtää kirjaimellisesti, mutta tämä auttaa meitä hieman ymmärtämään kirjaimellista merkitystä tässä. Halutessaan saada hautaomaisuuden Israelin maassa Avraham (ja me olemme usein puhuneet siitä, että Avraham on ikään kuin uusi Adam, hän korjaa paljon siitä, mitä Adam teki) valitsee paikan, jossa hänen vainajansa makaavat, symbolisesti koko Jumalan kansa ylösnousemukseen asti. Hän valitsee, tekee maasta kykenevän herättämään ihmisiä henkiin, laskien näin perustan sille, minkä Mašiah myöhemmin täysin toteuttaa. Ja siksi Efron ben Tsoharin käsiin päätyvät symbolisesti nämä avaimet. Samoin symbolisesti sanotaan myös, että siellä, luolassa, makaavat jo Adam ja Hava. Vaikka tämän voi ymmärtää kirjaimellisestikin, joka tapauksessa nykyäänkin kerrotaan, että Adam on haudattu sinne. Hava – se on hieman toinen tarina, johon emme mene.

Toisin sanoen haluan kuitenkin yrittää puhua sen miehen kanssa, jonka nimi on Efron ben Tsohar, ja pyytää häntä kuitenkin antamaan minulle hautaomaisuudeksi, eli en hotellia, vaan hauta-asunnon haluan kuitenkin teiltä ostaa, tältä mieheltä, jonka nimi on Efron ben Tsohar.

Mitä – ei? Hän ei suostu antamaan hautaomaisuutta Avrahamille. Näin hän sanoo:

Kuule, Minä annoin sinulle pellon Ja luolan, joka siinä on, minä annoin sinulle, Koko kansan edessä Annoin sen sinulle, hautaa sinä kuolleesi”.

Mitä Efron vastasi? Kerrataan vielä kerran. Hän sanoi: ”Ei, ei näin! Minä annoin sinulle pellon, ja pellossa on luola. Hautaa siihen kuolleesi.” No, näyttäisi siltä, että tämä on juuri sitä, mitä Avraham pyysikin. Ensi silmäyksellä. Miksi Efron sitten sanoo ei, kun on kyllä? Todellisuudessa on hienovarainen ero. Avraham pyysi luolaa ja siihen lisäksi peltoa. Omaisuuden pääosa on oleva luola. Miten hautaomaisuutta omistetaan? Hautaomaisuus hankitaan sillä, että siihen haudataan vainajia. Miten pelto otetaan omistukseen? Pelto otetaan omistukseen kahdella tavalla. Ensimmäinen tapa hankkia ylipäätään maapalsta – on antaa siitä rahaa. Ja siitä hetkestä, kun olen maksanut siitä, se katsotaan minun omakseni. Toinen tapa: olen maksanut, mutta sitä ei katsota minun omakseni, ennen kuin olen alkanut viljellä sitä. Joka tapauksessa pelto katsotaan minun omaisuudekseni niin kauan kuin viljelen sitä. Avraham sanoo: ”Antakaa minulle luola, antakaa minulle mahdollisuus kylvää, laskea kuollutta, joka herää henkiin tulevassa maailmassa. Ja sen viereen olkoon pelto.” Efron sanoo: ”Ei, näin ei käy. Minä annan sinulle pellon, johon pitää kylvää sitä, mikä nousee joka vuosi. Ja sen kaupanpäällisiksi annan sinulle luolan. Ja jos et viljele peltoa, niin myös omistuksesi luolaan on kyseenalainen.” Eikä tämä tilanne oikein sovi Avrahamille.

Toisin sanoen ostan sinulta pellon, mutta oikeudella käyttää tätä maatalousmaata hautausmaana. Avraham ehdottaa toista juridista porsaanreikää.

Ja me sanoimme, että sekeli on noin 19,2 hopeaa. Eli jotakin kahdeksan kiloa (hyvin pyöristettynä).

Mitä se meille on? Hautaa sinä kuolleesi”.

Tässä käännämme: Maa, joka maksaa neljäsataa sekeliä, minun ja sinun välilläsi, mitä se on. Ja mikä tässä on tärkeää nähdä, tämä on eräänlainen Efronin silmänisku Avrahamille: ”Minun ja sinun välillämme, että sinä ostit pellon ja että sinä maksoit siitä. Neljäsataa sekeliä hopeaa – se on sellainen hyvä, täysi hinta. Kukaan ei vastusta tätä kauppaa, ja sitten sinä, mitha kaver – sen kautta, että hautaat tänne kuolleet, sinä hankit tämän maan. Toisin sanoen tämän maan hankkiminen ei tapahdu pellon viljelemisellä, vaan sillä, että hautaat tänne Saran. Näin siitä tulee sinulle hautaomaisuus.

Näin Avraham salaisen sopimuksen mukaan sai mahdollisuuden hankkia juuri maan maana, joka säilyttää kuolleet ylösnousemusta varten, joka säilyttää Jumalallisen. Kaikkien ihmisten silmissä tämä taas on pelkkä maan hankkiminen rahalla. Ja luemme edelleen juridisen selityksen siitä, mikä näkyi muille ja mikä näkyi vain lukijalle.

Huomatkaa, jos aiemmin luola oli pellon luona, niin nyt pelto on luolan luona, toisin sanoen pelto on toissijainen.

Mamren tammilehdon edessä, pelto Ja koko luola, joka siinä on, Ja jokainen puu, joka on pellossa, Joka on kaikissa rajoissa.

Toisin sanoen kaikki ymmärsivät, että hän osti pellon, ja luolan siinä, ja kaiken, mitä on luolan ympärillä, kaikki puut ja kaiken omaisuuden. Koko puutarhan Avraham osti, mutta ei ryhtynyt viljelemään sitä. Ei maan viljelemisellä hän sitä hankkinut. Israelin maata ei hankita maataloudella, vaikka maatalous Israelissa on upeaa, se on moninkertaisesti siunattu. Mutta miten Avraham oikeastaan vahvisti tämän omistuksen? Luemme tästä 19. jakeessa:

Näyttäisi siltä, että tässä toistetaan se, mitä on kirjoitettu 17. jakeessa, mutta tärkeää on nimenomaan, miten Avraham hankki. Uskolla, että maa ei pohjimmiltaan ole maatalousmaata, vaan hautaomaisuus, jossa myös on oleva ylösnousemus hautaamisen jälkeen.

Siitä tuli hautaomaisuus, Se saatiin maalaisilta.

Muukalaiset voittivat. Eivät voittaneet ne, jotka elävät maan kanssa ja saavat ravintonsa maasta, voittivat ne, jotka toivovat ylösnousemusta kuolleista. Voittivat ne, jotka valitsevat kylvämiseksi, niin oudolta kuin se kuulostaakin, Ma'arat Hamahpelan, hautaluolaksi, paikaksi, jossa kuollut ihminen valmistautuu ylösnousemukseensa, odottaen ylösnousemustaan. Voidaan kysyä: mitä varten tämä oli heettiläiselle Efronille? Ilmeisesti hän tunsi Avrahamin ja toimi Avrahamin oppilaana. Ei turhaan Avraham tuntenut hänet nimeltä. Tämä on kansan keskuudesta tulevan ihmisen mahdollisuus koskettaa Avrahamin opetusta tiedostamalla ne elämän periaatteet, joiden mukaan Avraham elää.

Midrašim, toistan, puhuvat Efronista hyvin paljon pahaa. Hän on hyvin paha setä, jos midrašimia on uskominen: hän puhui liian paljon, ja korkean hinnan hän pyysi. Mutta hinta – hinta on melko tavallinen, ja puhui hän oikeastaan tavallisesti. Jos luetaan Kirjoitusten pšatia, tätä Efronin pahuutta ei näy. Mutta se, mikä avautuu pšatin tasolla, plus vähän sitä, mitä minä yritinkin kertoa.

Toisin sanoen Avrahamin vanhuus tuli ajallaan, hän ei vanhentunut ennen aikaansa. Jaakov sanoo faraolle (47:9): ”Minä näytän paljon vanhemmalta kuin ikäni. Todellisuudessa minun ei pitäisi olla näin vanha, elämä on koetellut minua.” Avraham näyttää vanhalta ikänsä mukaisesti. Hän on vanha, mutta hän on niin sanoakseni elänyt elämänsä, hän on tuntenut päivien täyteyden.

”HERRA siunasi kaikessa” – se tarkoittaa hengellisesti, aineellisesti, kaikilla-kaikilla-kaikilla elämän tasoilla. Midraš kysyy: ”Miten voidaan sanoa, että Korkein Jumala siunasi Avrahamia kaikessa, jos Avrahamilla ei ollut tytärtä?” Ja midraš itse vastaa: ”Hänellä oli tytär, siitä ei vain ole kirjoitettu. Hänellä oli tytär, ja juuri hänen nimensä oli Bakol (kaikessa).” No, tämä on vain midraš. Tämän midrašin ympärille rakentuu monia ajatuksia siitä, että Avrahamin orja aikoi naittaa oman poikansa Avrahamin tyttärelle. No, ja paljon sellaista. Mutta kuten kommentaattorit sanovat, ei voi naittaa poikaa Tooran yksinkertaisesta merkityksestä tyttärelle midrašista, siksi he eivät voineetkaan mennä naimisiin. Siis Avraham vanheni, hän on menestynyt kaikessa.

Kun luemme sanan orja (meillä on omat käsityksemme orjuudesta), kuvittelemme orjan sellaiseksi ihmiseksi, joka kulkee toinen olkapää paljaana (rikkailla ihmisillä molemmat olkapäät olivat peitettyinä, orjalla – yksi, jotta isännän kangasta säästettäisiin, jotta hän kantaisi kuormia omalla ihollaan eikä nahalla tai kankaalla, josta isäntä ompeli vaatteita), toisin sanoen sellaiseksi työn uuvuttamaksi ihmiseksi. Avrahamin orja, josta tässä on puhe, – on Avrahamin asioidenhoitaja, hän on omaisuuden hallinnoija, hän on pienen maan ministerin tason ihminen. Juuri hänen puoleensa Avraham kääntyy.

Ihmiset vannovat nykyään Raamatun päälle, tai Amerikan perustuslain päälle, tai Ranskan perustuslain päälle, mutta Avraham pyytää orjaansa vannomaan ympärileikkauksen päälle, Korkeimman kanssa tehdyn liiton sinetin päälle. Hänellä ei vielä ole Tooraa, ei ole Tanahia, ei ole Raamattua, jonka päälle voisi panna kätensä, siksi hän ehdottaa panemaan kätensä ympärileikkauksen päälle.

Tässä Jumalaa kutsutaan Taivaan ja Maan Jumalaksi, edempänä näemme toisen nimen ja yritämme ymmärtää, mikä ero niillä on.

Avraham ymmärtää, että hän on siunattu, että hän on menestynyt, ja luultavasti on monia naapurin tyttöjä, ehdokkaita, jotka haaveilevat siitä, että Jitshak voisi olla heille hyvä naimakauppa. Tai joku voi miellyttää häntä, ja jos Avrahamille sattuu jotakin, niin orja voi ottaa ja naittaa Jitshakin jollekin kanaanilaiselle tytölle – itse päätellä, että jokin kanaanilainen tyttö on hänelle sopiva naimakauppa.

Avraham itse lähti aikanaan matkaan ja kulki tämän tien synnyinmaastaan Kanaanin maahan, ja hän haluaa, että vaimo, joka hänen pojallaan tulee olemaan, myös kulkisi tämän tien. Avraham ei vielä tiedä, että se on Rivka, että se on taas Terahin perhe – oikeastaan kaikki patriarkkojen vaimot ovat jatkossa Terahin tyttäriä, ovat Terahin perheestä. Mutta Avraham lähettää palvelijan ja sanoo: ”Kulkekoon tuleva vaimokin tämän matkan. Monet sanovat, että tietenkin, jos ihminen solmii sukulaisuuden jonkun kanssa Kanaanissa, hän käy joissakin juhlissa appensa luona ja vähitellen, vähitellen voi omaksua tapoja. Jos taas appi on kaukana, tapojakin on vaikea omaksua, ja tyttö omaksuu helpommin kaukaisen kansan tavat, jonka keskuuteen hänet otetaan. Monet kommentaattorit sanovat, että sen jälkeen, kun Avraham oli vähällä uhrata poikansa, ei ollut kovin paljon halukkaita olemaan tekemisissä hänen poikansa kanssa, ja Avrahamin perhettä pidettiin sellaisena outona perheenä. Siksi Jitshak pysyy neljäänkymmeneen ikävuoteen asti käytännössä naimattomana miehenä, se on melko korkea ikä.

Ja palvelija esittää tällaisen luonnollisen kysymyksen:

Näin käy aina, kun nuoripari päättää, missä he asuvat: Jerusalemissa vai Bnei-Brakissa, Ur Kasdimissa vai Haranissa, tai ehkä he asuvat Hevronissa. Ehkä nainen sanoo: ”Hyvä on, tulkoon ja asukoon täällä”.

Mutta Avraham sanoo, että meidät on kutsuttu ottamaan haltuun tämä maa, se on annettu meille, ja me tuomme ihmisiä tähän maahan ottaaksemme sen haltuun. Elämämme tarkoitus, kehityksemme tarkoitus – elää yhteistyössä tämän maan kanssa, siksi älä missään tapauksessa vie Jitshakia takaisin sinne.

 Ja edelleen hän selittää ja sanoo näin:

Kolmannessa jakeessa luimme, että HERRA – Taivaan ja Maan Jumala. Tässä luemme ”HERRA – Taivaan Jumala”. Toisin sanoen kun Avraham vannottaa Eliezeria, hän sanoo: ”Minä vannotan sinua nimellä HERRA – Taivaan ja Maan Jumala”, tässä, 7. jakeessa – vain Taivaan Jumala. Miksi näin? Koska juuri Avraham vaeltamalla Israelin maassa ruumiillistaa Jumalan jumalallisuuden maallisen puolen. Toisin sanoen juuri Avrahamin kautta, tämän liiton kautta Korkein ilmoittaa itsensä Maan Jumalana. Kun hän ilmoitti itsensä Avrahamille aivan alussa, Hän oli Taivaan Jumala. On selvää, että Hänellä oli myös ehdoton valta maan päällä, me puhumme suunnitelman toteuttamisesta, toteutumisesta.

Mitä Avraham sanoo tässä enkelistä? Ei tarkoiteta, että kirjaimellisesti muutaman metrin päässä palvelijan edellä kulkisi enkeli ja järjestäisi kaiken. Mutta Korkein lähettää Omat palvelijansa ja järjestää kaiken niin, että ”sinä otat vaimon pojalleni sieltä”. Palaamme vielä tähän enkeliin.

Kun kaikki valan ehdot on selvitetty, palvelija vannoo tämän valan:

Kymmenen kamelia…Jotta voisi kuvitella: kamelin keskimääräinen kantokyky on noin 400 kiloa. Kysymys: miksi kymmenen kamelia? Nehän voivat kantaa 4 tonnia kuormaa – ottiko hän mukaansa ruokaa, vai niin paljon kultaa ja lahjoja? Todellisuudessa kaukonäköinen palvelija ottaa mukaansa kulkuneuvot, joilla myöhemmin matkustavat Rivka ja hänen palvelijattarensa – toisin sanoen kokonainen taksiyhtiö lähtee morsianta hakemaan Jitshakille.

Ja tässä palvelijalla on vaikea dilemma, hänellä on vaikea kysymys: miten hän oikeastaan tietää, minkä morsiamen ottaa? Hän on vieraassa maassa, kohta tytöt tulevat ulos, ja alkaa ”leipä, leipä, kenet haluat – valitse”.

13.katso, minä seison lähteen luona, ja kaupunkilaisten tyttäret tulevat nostamaan vettä.

Toisin sanoen Eliezer pyytää Korkeimmalta merkiksi tytön tiettyä käytöstä: minä sanon tytölle näin, jos hän vastaa näin, niin olkoon niin. Voiko näin tehdä arkielämässä, kuten Eliezer teki? On tapauksia, joissa näemme, että Korkein vastaa tähän hyvällä tavalla, kuten esimerkiksi tässä tai Gidonin kohdalla. On tapaus Jiftahin kanssa, joka sanoi: ”Ensimmäisen, mikä tulee ulos talostani, minä uhraan polttouhriksi”, ja tapahtui suuri tragedia. Siksi jos sisällä on tällainen ilmestys, niin luultavasti näin voi tehdä, mutta tällaisiin lupauksiin on suhtauduttava hyvin varovasti.

Hän ei vielä tiedä mitään tästä tytöstä, mutta jos maailmassa on ihmeellinen hetki, niin palvelija ymmärsi heti – se on tämä. Todennäköisesti palvelija näki jotakin sellaista, mikä sai hänet tekemään sen, minkä hän myöhemmin tekee.

Toisin sanoen ruukku piti laskea köyden varassa alas kaivoon, ja se voi olla 35–40 metriä, ja ruukku on muuten 25-litrainen tai 30-litrainen.

Ja silloin palvelija ymmärtää, että tämä – on hän. Juuri nyt, juuri tämän tytön luo on mentävä tällä tuon ajan mittapuun mukaan omaperäisellä tutustumistavalla.

Toisin sanoen hän ei edes anna hänen pitää ruukkua, jotta hän itse joisi siitä, hän pitää ruukkua ilmassa, ja palvelija juo siitä.

On mielenkiintoista, että hän ei anna kamelien juoda samaa vettä, jota hän joi. Hän kaataa veden pois ja ammentaa sitä lisää kameleille. Puhuimme kamelien kantokyvystä: jotta voisi juottaa kymmenen kamelia, täytyy ottaa vähintään 500 litraa vettä, toisin sanoen 25-litraista ruukkustaan hän joutuu laskemaan ja nostamaan 20 kertaa.

Ja on vielä jotakin, minkä vuoksi pysähtyä tässä kohdassa ja puhua Rivkan iästä. Joka kerta, kun tämä viikkojakso luetaan, minulta kysytään, onko totta, että Rivka oli 3-vuotias. Mistä tämä luku ylipäätään tulee? Puhuimme aiemmin siitä, mistä päätellään, että Jitshak oli 37-vuotias uhrin hetkellä. Sara kuolee, hän on 127-vuotias, Jitshakin hän synnytti 90-vuotiaana, ja tulee niin, että hän on 37-vuotias, koska Saran kuolema liitetään viestiin uhrista. Heti uhriksi tuomisen jälkeen on kirjoitettu, että ”ja silloin saatiin tietää, että Rivka oli syntynyt”. Ja edelleen luemme, että Jitshak meni naimisiin, kun hän oli 40, 3 vuotta myöhemmin – no, siitä seuraa, että Rivka on tällaisella ovelalla matematiikalla 3-vuotias. Tietenkin Rivka on tässä teini-ikäinen tyttö, hän on 13–14-vuotias, eikä missään tapauksessa varmasti 3-vuotias. Mutta miksi tällaisia midrašeja syntyy? Ehkä siksi, että näytettäisiin Rivkan luonne. Näemme tässä, että hän käyttäytyy vähän kuin teini, sellainen vapaa tyttö, mutta hänessä on myös kolmevuotiaan tytön viattomuus, ehkä kyky ihmetellä, iloita pikkuasioista ja niin edelleen. Tällainen huomautus Rivkan iästä.

Ja 21. jakeessa luemme, että tapahtuu pieni muutos. Palvelijaa ei enää kutsuta palvelijaksi, häntä kutsutaan ha'iš (mies), hän on jonkinlainen liikemies, ei sellainen, millaisena kuvittelimme palvelijan. Iš – se on ihminen, jonka voi kuvitella kalliissa pikkutakissa, solmion, kalvosinnappien ja niin edelleen kanssa. Hän – mies, jolla on kymmenen kamelia, palvelijoita, kultaisia lahjoja – sanalla sanoen vaikutuksen tekevä bisnesmies.

Luonnollisesti melkein jokainen asukas, joka tulee kaivolle, on kiinnostunut ottamaan vieraita yöksi. Jokaisesta talosta tulee tarvittaessa majatalo, koska se on hyvä tilaisuus ansaita, no ja tutustua ihmiseen.

Hänellä ei ollut sellaisia ohjeita, ei ollut sellaisia määräyksiä tulla veljen taloon, ja hän näkee, että on tapahtunut ihme ihmeellinen, kumma kummallinen. Hän ei vain päätynyt hyvään taloon Haranissa, vaan päätyi Avrahamin taloon.

Ja luonnollisesti Lavan kutsuu rikkaan vieraan kotiin. Eikä hän vielä tiedä, että se on sukulainen, mutta tuli rikas vieras, ja ilmeisesti hänellä on jonkinlaisia aikeita hänen sisarensa suhteen. Häneen voi tutustua, ehkä hänen kanssaan voi tehdä asioita.

Luultavasti tässä perheessä tiedetään, kuka Avraham on. Avraham – hän on heidän veljensä, uutisia hänestä ei kantaudu kovin paljon.

VAHAMORíM

35. ja HERRA siunasi herraani hyvin runsaasti. ja hän teki hänet suureksi, ja antoi hänelle pienkarjaa, suurkarjaa, ja hopeaa, ja kultaa, ja palvelijoita, ja palvelijattaria, ja kameleita, ja aasintammoja.

Tällainen valmistelu siihen, että Jitshak on erinomainen sulhasehdokas.

Aina kun on jokin uudelleenkerronta, täytyy kiinnittää huomiota joihinkin epätarkkuuksiin. Avraham ei sanonut näin. Hän sanoi: ”… kanaanilaisten tyttäristä, joiden keskellä minä asun”. Toisin sanoen katsokaa, millaisessa ympäristössä joutuu elämään, katsokaa, keiden kanssa minä olen tekemisissä. Tässä palvelija sanoo ”…joiden maassa minä asun”, ilman Avrahamin suhtautumista, ilman minkäänlaista halveksuntaa kanaanilaisia kohtaan. Tämä salataan. Mitä varten? Jotta ei syntyisi turhia puheita.

Tämäkin on sellaista, mitä Avraham ei sanonut, niin oudolta kuin se tuntuukin. Avraham lähetti hänet synnyinkaupunkiin, mutta ei lähettänyt häntä isänsä taloon. Tässä Eliezer taas muuttaa tarinaa kertoen sen toisin kuin se oli. On hyvin paljon erilaisia mielipiteitä siitä, miksi hän puhuu näin. Ja ymmärrettävintä on sanoa näin. Jos ei kerrota, että Avraham lähetti hänet erityiseen osoitteeseen – ”tämä katu, tämä talo”, ja kerrotaan, miten asia on, että Eliezer tällä ihmeellisellä tavalla kohtasi Rivkan, niin tällainen voimakas kuvaus jumalallisen tahdon ilmenemisestä voi viedä Lavanin, Rivkan perheeltä valinnanvapauden. Jos tapahtuu niin paljon ihmeitä, niin miten silloin voisi olla suostumatta? Sen sijaan, että ”painostaisi” ihmeillä ja sanoisi: ”Katsokaa, miten ihmeellisesti kaikki kävi, tämänhän Itse Jumala käski!”, tässä Avrahamin palvelija, hänhän on arvostettu mies, kertoo toisin: ”Näin Avraham juuri suunnitteli – lähettää minut synnyinkotiin”.

Kolmas muutos, jonka Eliezer tekee tapahtumien kuvaukseen, – ”…lähettää enkelin kanssasi”. Avrahamin puheessa oli ”… edelläsi”. Kun enkeli kulkee edelläsi, hän järjestää kaiken, kun kanssasi – no, kuten laulussa: ”jos ystävän kanssa lähdet tielle, tie on iloisempi”. On selvää, että enkelin kanssa on helpompaa, toisin sanoen kaikki onnistuu. Mutta ensimmäisessä tapauksessa, kuten Avraham sanoi, kaikki järjestetään. Taas Eliezer ei kertomuksellaan tukahduta Betuelin, Rivkan, Lavanin, kaikkien läsnäolijoiden tahdonvapautta, valinnanvapautta.

Enemmän tai vähemmän hän kertoo uudelleen niin kuin asia olikin.

Hän kertoo, voisi sanoa, kehuu tytärtä tämän sukulaisille.

Kaiken sen jälkeen, mitä hän tässä kertoo, hän tekee tarjouksen, josta on vaikea kieltäytyä.

Toisin sanoen: ”Jos haluatte näiden sanojen jälkeen – voitte toimia oikein, niin kuin minä sen ymmärrän, ja naittaa Rivkan herrani pojalle, Jitshakille. Ja jos ette halua – no mitäpä siitä, minä ymmärrän, kaikki on Jumalan käsissä, ja minä menen oikealle tai vasemmalle”.

Tämän tarinan vaikuttamina (ei Rivkan koti sittenkään ole niin jumalaton) he vastaavat hänelle:

Lavan – vanhempi veli, ja isä myötäilee häntä. Tässä nimien järjestyksestä näkyy, että kaiken päättää Lavan.

On erilaisia tapoja sen suhteen, miten tyttären, sisaren voi päästää lähtemään. Voi sanoa: ”Me olemme nyt täällä toimittaneet kihlauksen, ja häät ovat myöhemmin, vuoden päästä”, kuten oli hyvin usein tapana. Ja siksi he ehdottavat hänelle vaihtoehtona:

Toisin sanoen anna hänen koota myötäjäisensä, anna hänen koota ajatuksensa, anna hänen valmistautua. Tämäkin on periaatteessa normaali vaihtoehto keskinäisissä suhteissa. Mutta mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa – tule vielä kymmenen päivän, kahden viikon, kuukauden, puolen vuoden päästä samanlaisten lahjojen kanssa, niin me annamme hänet sinulle.

Silloin he käyttävät tällaista keinoa: ”Kysytään tytöltä!” Sitä ennen, huomatkaa, kukaan ei ollut ylipäätään kysynyt Rivkalta mitään. Ja tämä on oikeastaan ensimmäinen ja luultavasti ainoa kerta, kun naiselta kysytään, haluaako hän mennä jonkun kanssa naimisiin.

Tämä on hyvin odottamaton vastaus, jopa tyyliltään: ”Mitä, lähdetkö sinä tämän miehen kanssa?! – No lähden!”

Jälleen hänestä tulee eved Avraham (Avrahamin palvelija), hän muuttuu takaisin išistä, liikemiehestä, Avrahamin palvelijaksi.

Hyvin kaunis siunaus, täytyy sanoa, he sanovat sisarelleen: ”Olkoon sinulla paljon lapsia, ja olkoot he menestyviä”. Tällaisella siunauksella he päästävät hänet lähtemään. Hyvin usein näemme siunauksissa arvot ”maa” ja ”siemen” (miten me siunaisimme, en tiedä, ehkä toivottaisimme joitakin muita arvoja), se on noiden sukupolvien perusarvo.

Toisin sanoen tytöt näkevät, että he kulkevat išin perässä, kuvittelevat matkustavansa jalon donin kanssa. Mutta heitä johtaa palvelija. Ja miten kauniisti tämä yhdistyykään yhdessä jakeessa!

Ja nyt vihdoinkin näemme, miten nämä ihmiset kohtaavat. Ensimmäinen juutalainen lapsi, puhtaasti juutalainen lapsi, ensimmäinen lapsi, jonka isä ja äiti ovat juutalaisia, löytää itselleen vaimon.

Se on Hagarin kaivo, ja ilmeisesti Jitshak oli vieraillut veljensä Jišmaelin luona. Itse hän asuu Negevissä, Be'er-Ševan seudulla, matkustaa Be'er-Ševan ja Jeruhamin välillä, suunnilleen se nurkkaus. Siellä on hyvin paljon autiomaata, joka keväällä kukkii, paljon tuoksuvaa ruohoa – rosmariinia, sinappia, mintaa, laventelia – mitä kaikkea siinä ei kasvakaan.

On mielenkiintoista, että muinaiset käännökset, erityisesti latinalaiset, antavat sanan meditation (meditoida vähän), mutta lasúah – se on pohdiskella, paneutua, kuunnella tarkkaan, olla hetki itsensä kanssa.

Näyttää siltä, että nähdessään tämän meditoivan, verkkaisesti kulkevan miehen, joka käyttäytyy luultavasti hyvin oudosti – Jitshak näyttäytyy usein outona ihmisenä – Rivka putoaa kamelin selästä.

65.ja hän sanoi palvelijalle (jo hänkin puhuttelee häntä – palvelija): ”Mikä mies tuo sellainen on (näin tämä sana ymmärretään – halazé), joka kulkee kedolla meitä vastaan?” ja palvelija sanoi: ”se on herrani”. ja hän otti sellaisen huivin ja peittäytyi (hän ymmärsi, että se on hänen sulhasensa, tuleva aviomies).

Ilmeisesti Jitshak ei ehkä edes tiennyt, että kukaan ylipäätään etsii hänelle morsianta. Tässä palvelija kertoo hänelle kaiken, mutta palvelijaan Jitshakilla on luottamus.

Tässä kuuluu sellainen mutkikas lause, että Jitshak ensin vie hänet telttaan, ja vasta sitten, kun hänestä oli jo tullut hänen vaimonsa, hän rakastui häneen. Jitshak ja Rivka rakentavat yhdessä suhdetta, jossa rakkaus syntyy. Ei rakkaus synnyttänyt suhdetta, vaan suhde synnytti rakkauden. Sellainen tarina.

Luku 25 on rikas hyvin erilaisista tapahtumista.

1.Ja Avraham lisäsi, ja otti vaimon, hänen nimensä on Ketura.

Kommentaattoreille tuottaa vaikeuksia aivan ensimmäinen sana Ja lisäsi. Tavallisesti lisätään johonkin, mikä jo on. Voi sanoa: ”Avrahamilla oli kaksi vaimoa, Hagar ja Sarai, ja hän lisäsi heihin kolmannen vaimon, ja se on Ketura. Jotkut kommentaattorit sanovat: ”Jo ennen Sarain kuolemaa Avrahamilla oli vielä yksi vaimo, ja hänen nimensä oli Ketura”. Mutta se on melko outo selitys. Toiset sanovat, että Avraham yksinkertaisesti otti uudelleen naisen, joka oli jo ollut hänen vaimonsa – Hagarin, ja nyt hänen nimensä on Ketura. Hyvin monet kommentaattorit, selittäjät opettavat, että Ketura ja Hagar ovat yksi ja sama henkilö. Miksi näin kävi? Koska yksi suosituimmista Tooran kommentaattoreista, rabbi Šlomo Jitshaki, esittää juuri tämän mielipiteen. Hän sanoo, että Ketura on Hagar. Miksi häntä alettiin kutsua Keturaksi? Ensinnäkin: nimen Ketura voi kääntää sanasta suitsuttaminen, koska hänen jalosta käytöksestään levisi sellainen tuoksu koko maailmaan. Ja toiseksi: Ketura voidaan kääntää sidottu, hän säilytti kiintymyksensä, sidoksensa Avrahamiin kaikesta huolimatta. On vielä midraš, joka sanoo, että Avrahamilla oli kolme vaimoa: Sarai – Šemin jälkeläisistä, Hagar – Hamin jälkeläisistä ja Ketura – Jefetin jälkeläisistä. Toisin sanoen Ketura on tämän ymmärryksen mukaan (ja todennäköisesti tämä on kaikkein oikein ymmärrys) peräisin toisesta kansasta, hän ei ole Hagar.

Mitä siis tässä yhteydessä tarkoittaa ”ja Avraham lisäsi”? Sen jälkeen kun Jitshak oli ottanut itselleen vaimon, Avraham katsoi tätä ja ajatteli: ”Minä olen vielä nuori, ruutia on vielä ruutisarvessa”, ja otti myös vaimon. Toisin sanoen Avrahamin perheessä, Jitshakin perheessä, heidän suuressa-suuressa perheessään on yhtä aikaa kahdet häät. Puhuimme siitä, että häitä juhlina, juhlimisena ei ehkä ollut, mutta niin tai näin, Avrahamkin otti itselleen vaimon, ja hänen nimensä on Ketura.

Mitä varten hän ottaa itselleen vaimon? No, ennen kaikkea hän muistaa vielä, että hän on monien kansojen Isä, ja jos hän ottaa itselleen vaimon Jefetin jälkeläisistä, niin se on yksinkertaisessakin merkityksessä melko hyvin ymmärrettävää.

Vanhin poika – Zimran. Nimi Zimran voi tarkoittaa juhlivaa, Korkeimmalle ylistyslauluja laulavaa, tai viiniköynnöstä karsivaa. Viiniköynnöstä karsitaan, jotta se ei veisi paljon mehuja. Joka tapauksessa voi sanoa, että hän on Jumalan vainiolla työskentelevä.

Nimi Jakšan – sanan ekéš juuresta – pyydystävä, lintujen pyydystäjä.

Madan – se, joka tuomitsee. Midjan – se, joka aiheuttaa riitoja, joka osaa rikkoa rauhan. Voi sanoa – se, joka osaa olla johtaja-toisinajattelija.

Nimi Jišbak tarkoittaa jätettyä, unohdettua, sitä, johon ei kiinnitetä huomiota. Sellaisia nimiä kuin esimerkiksi Haim (elämä), tai Alter (vanhus), tai Rafael (minun Jumalani – parantaja), tai Muška (kärpänen), tai Paul (pieni) annetaan lapsille, jotka ovat sairastelleet, jotta saastaiset henget jättäisivät heidät rauhaan (oli sellainen uskomus). No, mikä saastainen henki haluaisi taistella poikaa vastaan, jonka nimi on Vanhus, tai tyttöä vastaan, jonka nimi on Kärpänen? Miksi vaivautua heidän kanssaan?

Ja viimeinen poika kuudesta – Šuah, se, joka osaa käydä dialogeja, pystyy välittämään ajatuksensa kuulijalle.

Yleisesti ottaen, jos katsoo, niin nimet, jotka Avraham antaa lapsilleen, jotka hän sai Keturan kanssa, liittyvät palvelukseen, ja niin ne voi ymmärtää.

Šva – viisastunut ihminen, jolle harmaat hiukset tulivat yhdessä viisauden kanssa, toisin sanoen viisas kuin vanhus. Dedan – se, joka ruokkii, joka pystyy ruokkimaan kuin rinnalla, toisin sanoen huolenpidosta huolehtiva, huoltaja.

Nimi Hanoh esiintyy neljällä eri ihmisellä, hyvin suosittu nimi. Avida – se on ja isäni tietää. Elda'a – se on Jumala-tieto. Näemme, että Midjanin lasten nimet liittyvät tietoon, opiskeluun.

Lapset, jotka syntyivät Keturasta, eivät saaneet, voisi sanoa, aineellista perintöä. Rabbi Šlomo Jitshaki, josta olemme jo puhuneet, kertoo, että Avraham antoi sivuvaimoilta saamilleen lapsille lahjoja. Nämä lahjat liittyvät idän mystiikkaan (Muutosten kirja, tarot-kortit ja kaikki sellainen), tiedon pimeisiin puoliin. Hän selittää näin luultavasti kaikkien näiden ajatusten juutalaisen alkuperän. Todennäköisesti he saivat myös aineellisia lahjoja, mutta aivan koko perinnön Avraham antoi Jitshakille.

Toisin sanoen yksi Avrahamin viimeisistä toiveista, yksi hänen viimeisistä huolistaan oli suojella Jitshakia näiltä hänen uusilta veljiltään, jotka saattoivat tavoitella sekä perintöä että jonkinlaista hengellistä sotaa hänen kanssaan. Siksi Avraham lähetti heidät pois jo eläessään.

Kohtaamme myöhemmin Kirjoituksissa lähes kaikki heidän nimensä kansojen isinä.

Näin ollen Jitshak asuu Jišmaelin lähellä. Koska Toora mainitsi tämän ja koska luimme Korkeimman lupauksesta, että Hän siunaa Jišmaelin, luemme seuraavaksi Jišmaelin sukuluettelon.

Yleisesti ottaen näistä nimistä näkee, että Jišmaelin jälkeläiset ovat ihmisiä, jotka pääasiassa harjoittavat kauppaa, vaikka mikään kauppa ei etene ilman sotajoukkoa.

Kaksitoista hallitsijaa – se on se, minkä Korkein lupasi tuottaa Jišmaelista. On tärkeää, luultavasti, sanoa tässä, tärkeää ja mielenkiintoista: olemme tottuneet ajattelemaan ja niin tottuneet sanomaan, että arabeja pidetään Jišmaelin jälkeläisinä. Todellisuudessa Jišmaelin pojat, jälkeläiset asuivat persialaiseen aikaan asti Israelin maan ympärillä, ja heidät vietiin pakkosiirtolaisuuteen yhdessä Israelin kymmenen heimon kanssa. Siksi heidän jälkensä katosi, eikä nyt pystytä määrittämään, kuka todella on Jišmaelin jälkeläinen. Mutta perinne muodostui sellaiseksi, että kauppiaita, aavikon paimentolaisia kutsuttiin jišmaelilaisiksi. Se on niin sanoakseni ideologinen lisänimi, se tarttui heihin. Ja luonnollisesti, kun islam muodostui ja Muhammadin piti jollakin tukea vaatimustaan, millä perusteella ja missä ”liiton”iVenäjän lainausmerkeissä oleva sana on johdettu sanasta ”liitto”, mutta se voi tarkoittaa myös ”kallisarvoista, vaalittua”. Se on käännetty kirjaimellisesti sanalla ”liiton”. asemassa hän liittyy koko tähän perinteeseen, silloin syntyi perinne, että he ovat Jišmaelin jälkeläisiä. Koraani ei kerro, ei mainitse sen pojan nimeä, jonka Avraham uhrasi. At-Tabari, islamin historioitsija, esittää kymmenen perustetta sen puolesta, että se on Jitshak, kymmenen perustetta sen puolesta, että se on Jišmael. Varhaisen islamin historioitsijat eivät tienneet tätä, mutta vähitellen islamissa vahvistui perinne, että he ovat Jišmaelin jälkeläisiä. Tälle ei ole mitään historiallista perustetta.

Tähän päättyy pieni pala, joka oli omistettu Jišmaelin poikien historialle. Sivuamme sitä hieman myöhemmin, kun luemme muita lukuja.

Puhumme kanssanne sekä nykyisestä viikkojaksosta Hajei Sara että edellisestä viikkojaksosta Vajera. Aloitamme Berešitin kirjan 18. luvusta, jossa kerrotaan siitä, kuinka Itse Korkein tuli vieraaksi Avrahamin luo ja ilmoitti hänelle, että pian hänellä ja Saralla on oleva poika. 12. jakeessa luemme Saran reaktiosta:

Sara nauroi sisäisesti.

Sanoen: ”Sen jälkeen kun minulta lakkasi tavallinen naisten asia,

Sana blot nykyhepreassa, ja myös sen ajan hepreassa, tarkoittaa naisten kuukautisten lakkaamista eli vaihdevuosia. Sen jälkeen kun minulle tulivat vaihdevuodet

Nuoruus palasi minulle, minulle tapahtui nuorentuminen

Minut tavoitti nautinto – jos kääntää sanatarkasti.

Ja mieheni on vanha.

Luultavasti kaikki tuntevat tämän jakeen. Kaikki ovat jotenkin jopa kuvitelleet mielessään nauravan Saran. Jotkut kommentaattorit sanovat, että juuri sillä hetkellä, ennen kuin hän nauroi, Sara tunsi, että hänen ruumiinsa nuorentuu tai että hänelle alkoivat kuukautiset, ja se sai hänet naurahtamaan.

Puhuimme siitä, että aina on mahdollisuus katsoa jotakin meille hyvin tuttua Tooran jaetta toisesta kulmasta. Ja tänään ehdotan teille, että luette tämän katkelman rav Naftali Tsvi Jehuda Berlinin silmin. Ja hän sanoo näin: ”Tässä Sara nauraa sille, että tapahtuva on odottamatonta, jopa kuin ihme”. Tavallisesti me ihmiset, silloinkin kun odotamme ihmettä, kuvittelemme, että ihme tapahtuu tietyllä tavalla. Tietenkin Sara tiesi, että Korkein oli luvannut Avrahamille lapsen. Kun Avraham ja Sara olivat vanhentuneet, mitä voi kuvitella? Millainen tämä ihme on oleva? Ehkä he molemmat yllättäen nuorentuvat, tulevat nuoriksi ja saavat lapsen alulle? Vai ehkä tapahtuu sellainen ihme, että vanhukset – Avraham ja Sara – saavat lapsen alulle? Voi kuvitella näin, ja voi kuvitella näin.

Me kaikki, kun kuvittelemme ihmettä, kuvittelemme sen usein tietyllä tavalla. ”Jos taikuri lentää tänne, – kuvitteli krokotiili Gena, – niin hän lentää ehdottomasti sinisellä helikopterilla. Voiko taikuri lentää ilman helikopteria? Ja näyttää elokuvan ilmaiseksi”. Etukäteen näemme, millainen tämä ihme on oleva. Mutta Korkeimman ratkaisu tässä tapauksessa (niin kuin rav Naftali Tsvi Jehuda ymmärtää tämän tekstin) – on epätavallinen ratkaisu. Sara nuorentui, mutta Avraham ei nuorentunut. Ja toisaalta käy ilmi, että tämä on ihme Saralle: hänelle palasi nuoruus, ja hän voi tulla raskaaksi ja synnyttää. Ja ihme Avrahamille on siinä, että hän vanhuksena voi saada lapsen.

Kun Korkein toistaa nämä sanat Avrahamille, 13. jakeessa luemme:

Me kaikki tiedämme, miten klassiset kommentaattorit selittävät tämän tekstin, miksi Korkein ei toistanut sanatarkasti sitä, mitä Sara sanoo. Nyt ei ole kyse siitä. Kyse on siitä, että meidän maailmamme, meidän katseemme maailmaan, meidän käsityksemme maailmasta on kaavamainen, silloinkin kun joskus odotamme ihmettä. Odotamme, että tämä ihme tapahtuu tietyllä tavalla. Ja olen jo puhunut sanasta tshok (nauru). Sana tshok (nauru) koostuu ikään kuin kahdesta sanasta: tse (mene ulos) ja hok (rajat) – astu ulos lain rajoista, riko kaavasi. Saralle tapahtui kaavamaisen ajattelun repeämä, murtuma, ja siitä hän nauroi. Hänen käsityksensä ihmeestä eivät ulottuneet Luojan Kaikkivaltiuteen asti. Siksi Luoja sanookin hänelle: ”Älä ohjelmoi, älä aseta käsikirjoitusta ihmeelle”. Luojan ihmeellisyys on kaikkea käsikirjoitusta korkeampi.

Olemme puhuneet ja puhumme vielä siitä, että katse johonkin Tooran jakeeseen voi olla erilainen. Mutta kun jokin kommentaari selittää Tooraa, on tärkeää, että selityksen kuva on eheä. Siksi on mielenkiintoista, miten rav Naftali Tsvi Jehuda selittää Avrahamin ja Saran iän, elinajan. Sara, kuten tiedämme (tämä on jo meidän viikkojaksomme), eli satakaksikymmentäseitsemän vuotta, ja Avraham eli sataseitsemänkymmentäviisi vuotta. Hämmästyttävää: jos katsoo tätä rav Naftali Tsvin silmin, voi sanoa: Saralla oli ”kelaus” taaksepäin, hän nuorentui, sanotaan vaikka 25 – 30-vuotiaaksi (emme tiedä). Hän nuorentui. Ja luulisi, että juuri hänen olisi pitänyt elää paljon kauemmin kuin Avraham. Miksi Avraham eli 175 vuotta ja Sara – 127? Ja rav selittää, että koska Sara oli nuorempi, joitakin tehtäviään, jotakin työtään hän teki nopeammin ja kaikista tehtävistään, kaikesta, mitä hänen kuului elämässään suorittaa, hän selviytyi aiemmin kuin Avraham. Näemme usein joitakin ihmisiä, jotka eivät koskaan tule meidän ikäisiksemme, jotka ovat kuolleet ennen kuin täyttivät neljäkymmentä, kolmekymmentäviisi, kolmekymmentä, ja ehtineet tehdä enemmän kuin me, koska he ehkä jotenkin elivät liian nopeasti. Sellaista tapaa jatkuvasti. Nuori Sara ehti enemmän kuin verkkainen vanha Avraham, siksi hän päätti palveluksensa aiemmin ja lähti aiemmin tästä maailmasta.

Tämä voi olla opetus myös meille. Kun yritämme tehdä niin paljon kuin mahdollista, ehtiä tämän, vielä tämän ja vielä tämän, se on hyvä piirre, mutta täytyy myös tuntea kohtuus. Ja täytyy muistaa, että jokaisella asialla auringon alla on oma aikansa. Ja joskus täytyy osata pysähtyä, olla hoputtamatta elämäänsä ja tehdä asioita tietyllä verkkaisuudella, jotta voisi pidentää vuosiaan.

Tällainen epätavallinen katse meille kaikille tuttuun jakeeseen löytyy rabbi Naftali Tsvi Jehuda Berliniltä. Tämän kanssa ei välttämättä tarvitse olla samaa mieltä ja, mikä tärkeintä, ei välttämättä tarvitse heti olla eri mieltä ja etsiä, missä hän tässä on väärässä, ja tempaista: ”Entä jos tämä jae on ristiriidassa tämän kanssa tai tämä jae on ristiriidassa tämän kanssa?” Koska ehkä te vakuututte siitä, että ravilla on selitys sekä tuohon jakeeseen että toiseen. Tärkeää ei ole löytää, mistä kiistellä, eikä muuttaa sitä, mitä kuulemme, iskulauseeksi, vaan oppia jotakin siitä, mitä kuulemme näistä epätavallisista, poikkeuksellisista katseista Tooraan. Tätä varten oikeastaan minä jaankin näitä epätavallisia lähestymistapoja.

Tämä osa on pelkkää kommentaaria ilman raamatunjakeita.

Aluksi muistellaan vähän, mihin edellinen viikkojakso päättyi. Se päättyi siihen, että Avrahamille kerrottiin, että hänen sukulaisensa Milka oli myös synnyttänyt. Ja sana myös viittaa Saraan (aivan samoin kuin Sara), mahdollisesti täsmälleen samalla tavalla, ja mahdollisesti aivan samoin, samaan aikaan. Tässä on Tooran omalaatuinen vihje siihen, että kun etualalla näemme kuvauksen isien, Terahin jälkeläisten, elämästä, taka-alalla, Tooran reuna-alueella, kertomuksemme reuna-alueella, on kertomus kansan äideistä, jotka myös kasvavat Terahin suvussa. Sekä Sara, että Rivka, ja myöhemmin Rahel ja Lea ovat myös Terahin perheestä, eikä mitään sattumalta, kukaan ei synny sattumalta. Voisi odottaa, että Rivka syntyi ja hänet on tarkoitettu (onhan se ilmeistä) Jitshakin morsiameksi. Kaikki ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista. Ja viikkojaksomme Haje Sara käsittelee muun muassa morsiamen etsimistä Jitshakille. Kaikki alkaa siitä, että Avraham lähettää palvelijansa, Eliezerin, synnyinmaahansa, jotta tämä ei ottaisi isäntänsä pojalle kanaanilaista vaimoa, vaan ottaisi hänelle vaimon hänen synnyinmaastaan. Emmekä puhu tänään tämän motiiveista, vaan yritämme katsoa, miten asia oli ja miksi juuri näin. Aloitetaan siitä, että luemme Eliezerin ja Avrahamin keskustelun:

3-5. Otan sinulta valan HERRAN, taivaan Jumalan ja maan Jumalan, kautta, ettet ota vaimoa pojalleni Kanaanin tyttäristä, jonka keskellä minä asun. Vaan minun maahani, minun synnyinmaahani sinä menet ja otat vaimon pojalleni, Jitshakille”. Ja palvelija sanoi hänelle: ”Ehkä nainen ei halua lähteä minun perässäni tähän maahan, pitääkö minun viedä poikasi takaisin siihen maahan, josta sinä lähdit?”

Mikä on palvelijan kysymys? No, on selvää, että morsian tulee suvusta. Kysymys on, missä asumme tai minne menemme sapattina? Jos puhutaan juutalaisittain, mihin synagogaan menemme? Ja Avraham vastaa: ”Ei, Jitshakin lähettäminen sinne – se ei ole vaihtoehto”.

6. Ja Avraham sanoi hänelle: ”Varo, ettet vie poikaani takaisin sinne”.

Asumme siis täällä, meillä.

7. ”HERRA, taivaan Jumala, joka otti minut isäni talosta ja synnyinmaastani, ja Joka puhui minusta, ja vannoi minulle näin: ’Sinun jälkeläisillesi annan tämän maan’, Hän lähettää Oman enkelinsä sinun edellesi, ja sinä otat vaimon pojalleni sieltä”.

Mitä Avraham sanoo? ”Jumala lupasi minulle tämän maan. Tähän maahan me otammekin morsiamen, muuten ilman maata mihin me morsianta tarvitsemme”.

8. ”Ja jos nainen ei halua lähteä sinun perässäsi, olet vapaa tästä minulle annetusta valasta. vain poikaani älä vie takaisin sinne”.

Tällainen keskustelu käytiin Eliezerin ja Avrahamin välillä. Vaikka sanomme Eliezer, tässä on syytä huomata, että Eliezerin nimeä ei mainita koko tässä kertomuksessa kertaakaan. Häntä kutsutaan koko ajan yksinkertaisesti Avrahamin palvelijaksi, hänellä ei ole omaa nimeä. Koko hänen palveluksensa koko jakson ajan on palvelusta Avrahamille. Hän on ikään kuin Avrahamin ruumiillistuma, Avrahamin synnyinmaassa, siksi hänen nimeään ei tässä mainita, häntä itseään ei tässä ole. Niin oudolta kuin se tuntuukin, sanoissaan niukka Toora, joka tavallisesti voi kuvata vuosituhansia muutamalla rivillä, yhtäkkiä odottamatta toistaa Eliezerin sanoin koko kertomuksen siitä, miten asia oli ja miten hän antoi Avrahamin valan. Ja näemme, että kun Eliezer kertoo uudelleen, miten asia oli, hän tekee muutamia muutoksia kertomukseen tapahtumista. Luemme tämän uudelleen ja yritämme ymmärtää, miksi, mitä varten Eliezer tekee näin ja mitkä johtopäätökset tästä ovat ajankohtaisia meille. Tässä on se, mitä Eliezer kertoo Rivkan talossa:

37. Ja herrani otti minulta valan sanoen: ”Älä ota vaimoa pojalleni Kanaanin tyttäristä, jonka maassa minä asun”.

Muistamme, että Avraham sanoi: ”Joiden keskellä minä asun”. Toisin sanoen, katsokaa, joiden keskuudessa, keiden keskellä joutuu asumaan. Älä ota näiden keskeltä. Tässä, kertoessaan uudelleen, Eliezer silottelee tiettyä epäkunnioitusta Kanaania kohtaan, joka Avrahamilla on, sillä hän haluaa, että Rivka lähtisi sinne, ei halua etukäteen pelotella.

38. ”Jollet ensin mene isäni taloon ja minun sukuni luo” – kertoo Eliezer.

Mutta asia ei ollut niin. Avraham lähetti hänet minun maahani ja minun synnyinmaahani. Yksi asia on päästä Avrahamin kotikaupunkiin, toinen asia on päästä Avrahamin perheeseen. Miksi Eliezer muuttaa tämän? Jos oletetaan, että Avraham lähetti Eliezerin yksinkertaisesti omaan kaupunkiinsa, ja tässä on niin hämmästyttävä yhteensattuma, että Eliezer ei vain tullut, vaan tuli juuri Rivkan taloon, niin tämä voi kahlita kuulijoiden tahdon, saada heidät sanomaan: ”No, kun kaikki kerran asettui näin, niin sitten pitää varmasti mennä naimisiin, pitää naittaa Rivka. Varmasti on välttämättömyys”. Ja tällainen muotoilu voi riistää ihmisiltä valinnanvapauden.

Ja edelleen Eliezer jatkaa kertoen kaiken enemmän tai vähemmän tarkasti, lukuun ottamatta yhtä yksityiskohtaa Enkelistä, josta Avraham sanoi: ”Jumala lähettää hänet sinun edellesi”. Eliezer sanoo: ”Jumala lähettää hänet sinun kanssasi”. Miksi, ja mitä varten, ja mikä on ero? Kun Enkeli kulkee jonkun edellä, hän kulkee edellä, järjestäen, ratkaisten kaikki ongelmat, niin että ihmisen eteen on jo levitetty punainen matto ja hänen tarvitsee vain astua, vain kulkea sitä pitkin. Jos Enkeli kulkee ihmisen kanssa, niin ihminen itse ratkaisee ongelmat sitä mukaa kuin niitä tulee. Enkeli, joka on vieressä, yksinkertaisesti auttaa häntä siinä. Mitä varten on tärkeää muuttaa tämä? Saman tavoitteen vuoksi. Jos Enkeli tuli edelle, niin silloin odotetaan, että Betu'elin perheessä, Rivkan perheessä, on jo kaikki päätetty ja heidän pitää olla valmiita antamaan Rivka. Kun kerran Enkeli meni edelle, niin… Eikö teidän luonanne käynyt Enkeli, ettekö te nähneet Enkeliä? Juuri te ette nähneet Enkeliä, te – olette arvottomia, te – olette epäuskoisia. Ja tämä taas kahlitsee Betu'elin perheen valinnanvapautta. Eikä se ole sitä, mitä Eliezer haluaa. Siksi hän muuttaa joitakin yksityiskohtia tapahtumien kuvauksessa.

Eliezerille on jo selvää, hän on jo sanonut, että Korkein hitsliah – antoi hänelle menestyksen hänen matkallaan. Hän on jo nähnyt Jumalan käden kaikissa näissä tapahtumissa, mutta hän ei halua, että koko hänen kuvansa, näkemyksensä riistäisivät Rivkalta tahdon vapauden. Hän ei halua, että Rivka menisi naimisiin profetian perusteella, että se näyttäisi siltä, kuin HERRA olisi ilmestynyt Betu'elin talossa ja sanonut: ”Näin sanon Minä: Rivkan pitää mennä naimisiin ja lähteä tämän miehen kanssa”. Eliezer kertoo uudelleen olosuhteet, mutta jättää liikkumavaraa morsiamen perheelle. Ei sano heille: ”Jos ette suostu, te toimitte profetiaa vastaan, te toimitte Jumalan tahtoa vastaan”. Hän haluaa, että he itse näkisivät ja että he itse suostuisivat. Ja niin tapahtuu.

50. Ja Lavan ja Betu'el vastasivat ja sanoivat: ”HERRALTA tämä lähtee. Emme voi puhua sinulle vastaan, emme hyvää emmekä pahaa”.

He sanoivat: ”Todellakin, kaikki tämä on Jumalalta. Kuinka voisimme vastustaa?” Ja siitä huolimatta he eivät menneet Rivkan luo eivätkä sanoneet hänelle: ”Saimme profetioita. Pyhä Henki ilmoitti meille. Näin sanoo HERRA: sinun pitää mennä naimisiin, lähteä nyt heti tämän miehen kanssa, lähteä hänen kanssaan Kanaaniin”. He kysyvät tytön suuta, kysyvät neitoa:

58. ”Lähdetkö tämän miehen kanssa?” Ja hän vastaa: ”Lähden”.

59. Ja he ottivat sisarensa Rivkan, hänen imettäjänsä, ja lähettivät heidät Eliezerin kanssa”.

Koko kertomuksen ajan Eliezerillä, ja lukijoilla, ja jossakin vaiheessa jopa veljillä ja vanhemmilla oli ymmärrys siitä, että kaikki tapahtuu HERRALTA. Oli ymmärrys siitä, että juuri tätä samaa ratkaisua Korkein odottaa, mutta se oli kätketty aivan viimeiseen hetkeen asti, jotta Rivka voisi itse päättää, seuratako tätä profetiaa.

Tämä on aivan ensimmäinen kuvaus kosinnasta, aiemmin ei ole. Ja tästä rakentuvat juutalaiset häätavat. Ensinnäkin morsiamelta pitää kysyä, haluaako hän mennä naimisiin? Isällä ei ole oikeutta naittaa tytärtään väkisin. Mitä tehdä, jos tyttö haluaa mennä naimisiin, mutta vanhemmat vastustavat? Mitä perinne sanoo? Perinne sanoo: ”Mene naimisiin”. Juuri niin kaikki on järjestetty, että kaikki olosuhteet väistyvät taka-alalle ja jäljelle jää vain sinun tahtosi. Perinne sanoo: ”On mahdotonta pakottaa ihmistä profetialla ottamaan vaimoa tai menemään miehelle”. Myöhemmin näemme Hošealla erään poikkeuksen, mutta se on erityinen profetia, hänelle annettu. Jumala ei voi pakottaa ihmistä Oman profetiansa kautta solmimaan jotakin avioliittoa, eivätkä vanhemmatkaan voi. Tässä on täydellinen vapaus. Ja tämä vapaus turvataan jopa sillä, että Eliezer salaa kuulijoiltaan osan todellisuudesta. Avioliiton suhteen Korkein antaa täydellisen vapauden. Luemme useissa kohdissa Kirjoituksissa, että avioliitto on Korkeimmalta ja Korkein haluaa, että se olisi kätketty, että se olisi salattu, ettei sitä ilmoitettaisi näin: ”Näin sanoo HERRA. Tämä on tarkoitettu tälle”. Vaikka Talmud kertoo, että taivaissa kuuluu sellainen ääni ja jokainen tyttö ja jokainen nuorukainen syntyvät ennalta määrättyinä. Jokaiselle on joku oma, tarkoitettu, mutta on annettu tahdon vapaus, ja vain vapaalla tahdollaan ihminen voi solmia avioliiton. Tämä kuulostaa meille varoitukselta kaikenlaisista profetioihin perustuvista avioliitoista ja avioliittoa koskevista profetioista. Näemme, että silloinkin, kun olosuhteet olivat profeetallisia, se oli kätketty kuulijoilta, jotta valinta tehtäisiin ei profetian perusteella, vaan ihmisen omasta tahdosta. Ja tässä on Jumalan tahdon täyttyminen. Näemme, että Rivka menee naimisiin Jitshakin kanssa, jolle hänet on tarkoitettu ehkä jo Jitshakin syntymästä asti. Kaikki toteutuu Jumalan Tahdosta, mutta synergiassa, harmoniassa ihmisen vapaan tahdon kanssa.

Tämä on se, mitä voimme ottaa tästä kertomuksesta itsellemme, lapsillemme, rauhan hyväksi perheissämme.

Luemme osan kertomuksesta siitä, kuinka Eliezer, Avrahamin palvelija, kävi hakemassa morsianta Jitshakille.

Avraham puhuu ihmiselle, joka on hänen pitkäaikainen, vanha palvelijansa, joka hoitaa kaikkea Avrahamin omaisuutta. Kuvitelkaa, millainen on Avrahamin luottamuksen taso tähän ihmiseen.

”Pane kätesi minun reiteni alle

Toisin sanoen työnnä kätesi reiden alle ja pane se siihen kohtaan, jossa on ympärileikkaus, jossa on liiton merkki, valaa varten.

Toisin sanoen kirjaimellisesti minun kortteliini, minun pihalleni.

Jotta ottaisit vaimon pojalleni, Jitshakille”.

Ei jokainen nainen ole valmis emigraatioon avioliiton vuoksi, vaikkapa ihmisen kanssa, joka on niin ylhäisestä perheestä kuin Avrahamin perhe.

Ehkä minun siinä tapauksessa pitää viedä poikasi takaisin siihen maahan, josta sinä lähdit?”

”Minä uskon, että HERRA, joka lupasi antaa minun jälkeläisilleni tämän maan, Hän järjestää kaiken niin, ettei minun poikani tarvitse lähteä minnekään tästä maasta ottaakseen itselleen vaimon”. Ja todellakin, Jitshak on ainoa Esi-isistä, joka ei koskaan lähtenyt Israelin maan rajojen ulkopuolelle. Ehkä tämän Avrahamin rukouksen ansiosta. Avraham sanoo: ”HERRA lähettää Enkelin sinun edellesi”. Se tarkoittaa, että joku ikään kuin kulkee sinun edelläsi ja järjestää kaikki sinun asiasi, ja sinä otat vaimon pojalleni sieltä.

Avraham antaa siis Eliezerille aivan konkreettisen määräyksen mennä hyvin konkreettiseen paikkaan hyvin konkreettisella tehtävällä.

Kesti se kauan tai vähän, palvelija tulee Nahorin kaupunkiin. Toora ei kerro siitä, kuinka nopeasti tämä tapahtui. Midrašim kertovat siitä, että tämä ei tapahtunut kovin nopeasti, mutta se ei ole meille nyt tärkeää.

Sana jevareh muistuttaa sanaa levareh – siunata. Sana braha – samasta juuresta, käännetään siunaus. Todellakin, juuri bereh – polvi. Polvi on se, mikä yhdistää jalan kaksi osaa, samoin braha yhdistää, kuten polvinivel yhdistää ylemmän ja alemman. Pani kamelit makuulle, kamelit käyvät makuulle koukistaen polvensa.

Kaivon luona Ennen hämärää; ennen kuin tullaan ulos ammentamaan vettä.

Ja tässä tapahtuu jotakin epätavallista. Palvelija alkaa rukoilla. Tämä on luultavasti ensimmäinen kertomus matkarukouksesta.

Sana hakre – sanasta mikre – sattuma.

Ja tee armo isäntäni, Avrahamin, kanssa.

Seuraavaksi tiedämme, että hän ei ollut vielä ehtinyt lopettaa puhumista, kun Rivka tulee, ja kaikki tapahtui niin kuin hän pyysi, ja vielä paremmin. Ja tapahtui jopa niin, että hän joutui juuri siihen taloon, johon hänen piti tulla, jne. Kaikki tapahtui niin kuin pitää.

Kysymys on tämä. Avraham lähetti palvelijan aivan konkreettiseen paikkaan kaupungin sisällä. Kukaan ei käskenyt palvelijaa jotenkin rukoilemaan ja jotenkin arvuuttelemaan, mikä nainen tulee ulos. Entä jos ulos olisi tullut nainen, joka on rampa, tai vino, tai harmaahiuksinen, tai kalju, tai jotain muuta, ja olisi sanonut sen, mitä Eliezer halusi kuulla? Šoftimin kirjassa luemme surullisen kertomuksen ihmisestä, joka lupasi uhrata HERRALLE polttouhriksi ensimmäisen, mikä tulee talosta ulos häntä vastaan, ja ulos tuli hänen tyttärensä. Se on Jiftahin kertomus. Ja miten voi tietää, ettei tapahdu jotain samankaltaista? Kommentaattorit kiistelevät ja puhuvat tästä paljon.

Kaikki eivät tiedä, että Tooran teksti ei koostu pelkästään kirjaimista, vaan sisältää myös kantillaatiomerkkejä, omanlaisiaan nuotteja, jotka osoittavat intonaation, jolla jokin sana pitää lausua. Hepreaksi tätä kutsutaan nimellä ta'amei hamikra – tekstin maut. Ja todellakin, tämä osoittaa intonaatioita, sillä siitä, miten lausumme jonkin sanan, riippuu se, miten sen voi ymmärtää. Voi sanoa: ”Anteeksi”, voi sanoa: ”No, anteeksi”. Ja ne ovat täysin erilaisia ”anteeksi”-sanoja. Ja niin on monien sanojen kanssa. Ja kun luemme Tooran tekstiä, sitä voi lukea vanhalla kielellä, puhuen ilmeikkäästi, ja ilmaista voi niitä kantillaatiomerkkejä, jotka on merkitty tekstiin. Joitakin merkkejä välitettiin jopa eleillä eikä vain intonaatiolla. Ja tässä, sanan Ja sanoi yllä, joka on 12. jakeen alussa, on epätavallinen merkki, jota kutsutaan nimellä silsul (tai trilli). Koko Berešitin kirjassa se esiintyy vain kolme kertaa. Kerran se esiintyy Berešitissä (19:16), kun luemme Lotista. Hänestä sanotaan: ”Lot viivytteli, vitkasteli”.

Toisen kerran sama sana, mutta Josefin kohdalla. Kun Josef pakenee Potifarin vaimoa, siinä on sama sana, jonkinlainen neuvottomuus, Lotin hämmennys, jonkinlainen neuvottomuus, hämmennys Josefilla. Ja kolmannen kerran tämä sana esiintyy tässä, 12. jakeessa. Näillä intonaatioilla Toora välittää hämmennyksen, jonkinlaisen sekasorron sankarin tietoisuudessa.

Kun lähden matkalle, yritän suunnitella kaiken, kaiken, kaiken: missä nousen bussiin ja mihin bussiin nousen, missä jään pois, missä syön välipalaa, missä yövyn ja kaiken muun, haluaisi tietää. Me kaikki haluamme suunnitella, kun lähdemme matkalle. Me kaikki olemme tottuneet rukoilemaan siitä, mitä teemme. Ja näin kuuluu matkarukous, perinteinen rukous, jota jokainen juutalainen rukoilee lähtiessään matkalle:

Olkoon Sinun tahtosi, Jumala, meidän Kaikkivaltiaamme ja isiemme Kaikkivaltias Jumala, johdattaa meitä rauhan tietä, ohjata askeleemme rauhan polkua, raivata meille menestyksekäs tie ja viedä meidät matkamme päämäärään elämäksi, iloksi ja rauhaksi; ja palauttaa meidät rauhassa, ja pelastaa meidät kaikkien vihamiesten käsistä ja kaikilta, jotka väijyvät meitä, villieläimiltä, ja ryövärien käsistä, joita voimme kohdata tiellä, ja kaikista onnettomuuksista, joita maailmassa tapahtuu. Lähetä siunaus kaikkiin kättemme töihin. Ja anna meidän löytää armo, siunaus ja laupeus Sinun silmissäsi ja jokaisen silmissä, joka meidät näkee. Ja kuule anomuksemme ääni, sillä Sinä – Jumala, joka kuuntelee rukouksia ja anomuksia. Siunattu olet Sinä, Jumala, joka kuuntelet rukousta.

Tämän rukouksen lukee jokainen juutalainen lähtiessään matkalle. Mitä tässä rukouksessa on? Kuka rukoilee tällaista rukousta? Ihminen, joka ei tiedä yhtään mitään. Joka ei tiedä, minne hän voi joutua, missä hänen täytyy pysähtyä ja minkä kanssa hän voi joutua vastakkain. Kun olemme suunnitelleet kaiken, suunnitelleet kaiken hyvin ja järjestäneet hyllyille, tässä meidän suunnitelmassamme, niin käy, ei ole tilaa sille, että Korkein ilmentäisi siinä Oman toimintansa. Olemme suunnitelleet kaiken, mutta emme kysyneet Häneltä, mitä Hän haluaa. Rukouksellamme, kääntymisellämme Korkeimman puoleen me ikään kuin keskeytämme omat suunnitelmamme ja kysymme, käännämme sydämemme Korkeimman puoleen ja yritämme tarkistaa suunnitelmamme Hänen kanssaan, antaa Hänelle tilaa suunnitelmissamme. Kuten Kotskin rabbi sanoi: ”Jumala on siellä, minne me päästämme Hänet sisään”. Tässä matkarukouksessa me päästämme Jumalan omalle, hyvin suunnitellulle, hyllyille järjestetylle tiellemme.

Tässä rukouksessaan Eliezer, Avrahamin palvelija, myös päästää Korkeimman sisään, kääntyy Korkeimman puoleen, vaikka hän tietää myös Enkelistä, joka kulkee hänen edellään, ja hänellä on selvä aikataulu, selvä ohje Avrahamilta. Tässä on aika tuntea itsensä hämmentyneeksi, tuntea, ettei ole tilanteen herra, ei lainkaan tilanteen herra, kääntyä Korkeimman puoleen kysymyksellä: ”Mitkä ovat Sinun suunnitelmasi minun tieni suhteen?”

Minun on täytynyt matkustaa hyvin paljon, matkustaa lasten kanssa. Ja kun jokin meni toisin kuin piti, kun jäi jumiin ruuhkaan, myöhästyi bussista tai jotain muuta tapahtui, aina tapahtui ihmeellisiä asioita. Juuri näissä poikkeamissa suunnitelmista, kun me, poikettuamme, unohdettuamme suunnitelmamme, rukoilimme lasten kanssa, Korkein lähetti elämäämme hyvin epätavallisia, hyviä ihmisiä, joiden tuttavuus jäi minulle moniksi vuosiksi. Monien opettajien kanssa, yksinkertaisesti hyvien ihmisten, epätavallisten ihmisten, ihmisten, jotka auttoivat minua, tai ihmisten, jotka tarvitsivat minun apuani. Korkein johdatti minua sillä hetkellä, kun jäin jumiin matkalla, kun suunnitelmani menivät sekaisin, kun kaikki tapahtui toisin kuin halusin. Sillä hetkellä tapahtui ihmeitä, jotka osoittautuivat toisinaan tärkeämmiksi kuin itse matka, tärkeämmiksi kuin kaikki, mitä ympärillä tapahtui. Matkan päämäärä osoittautui jo toissijaiseksi, sellaistakin sattui.

Mašiah sanoo: ”Minä olen Tie”. Mašiahissa yhdistyvät Jumalallinen ja inhimillinen. Se on jatkuvaa synkronointia, jatkuvaa omien suunnitelmien tarkistamista Jumalan suunnitelmien kanssa, jatkuvaa pysymistä tässä sisäisessä rukouksessa, joka ei enää anna sekasortoa vaan varmuuden. Jatkuvaa liitelyä tämän maailman yllä, tämän maailman suunnitelmien ja aikeiden yllä. Tämän maailman kumpuilevan maaston pinnanmuotojen ylittämistä ja jopa näiden pinnanmuotojen käyttämistä omiin tarkoituksiin. Se on yksi mahdollisista tavoista ymmärtää sitä, mitä Mašiah sanoo: ”Minä olen Tie”. Tie – se on suunniteltu matka, jossa on suunniteltu jokaminuuttinen, jokasekuntinen kääntyminen Luojan puoleen. Ei helppo asia, mutta vain näin me pääsemme siihen, siihen päämäärään, jonne Korkein haluaa meidät viedä. Rauhaan, siunaukseen kaikkien niiden sydämissä, jotka meidät näkevät, kuten myös matkarukous sanoo.

Se on yksi ymmärtämisen näkökulmista. Tietenkin voi esittää kymmeniä muitakin sen suhteen, miksi Eliezer tässä pysähtyy ja rukoilee. Se on meille koulu – pysähtyä rukoukseen. Jopa silloin, kun ajattelemme, että Jumala on jo sanonut meille kaiken, jopa siellä, missä ajattelemme ymmärtävämme Hänen tahtonsa, jopa siellä, missä meille on annettu, näennäisesti, täysin selvät ohjeet sen suhteen, mitä tehdä.

Ihmeellinen kirja, Toora. Joskus se on hyvin laaja. Joitakin dialogeja, jotka voisi esittää muutamalla rivillä tai yksinkertaisesti kertoa lyhyesti, Toora kertoo perinpohjaisesti, laajentaen ne kokonaisiksi luvuiksi. Viikkojaksossamme näemme Avrahamin tinkimisen luolasta Me'arat Hamahpela tai esimerkiksi palvelija Eliezerin pohdinnat, kun hän menee hakemaan morsianta Jitshakille. Monista tämä voi tuntua tarpeettomalta ja käsittämättömältä. Miksi Toora kuvaa kaiken tämän niin perinpohjaisesti? Tietenkin, Jumala varjelkoon, Toorassa ei ole yhtään tarpeetonta sanaa. On myös päinvastoin, että Toora on hyvin lakoninen. Ja jonkin juonen, jonka Dostojevski voisi panna romaanin perustaksi ja Hollywood kokoillan elokuvan perustaksi, Toora esittää vain muutamalla rivillä, ytimekkäästi, elävästi, mutta hyvin lyhyesti.

Me puhumme teidän kanssanne toisenlaisesta esimerkistä, puhumme yhdestä jakeesta, tai oikeammin jopa vain yhdestä sanasta, joka on hyvin tärkeä, jota eri ihmiset pitkän aikaa yrittivät ymmärtää. Ja, kuten usein käy, se kertoo paitsi itse sanasta myös ihmisistä. Me luemme teidän kanssanne Berešit-kirjan 24. luvun ensimmäisestä jakeesta.

Me pysähdymme yhdessä teidän kanssanne sanaan bakol. Bakol voi kääntää kaikessa, toisin sanoen kaikessa, mitä hänellä oli, tai kaikella – kaikella, kuin välineellä, kuin vasaralla. On jotakin, jota kutsutaan nimellä kaikki, ja sillä Jumala siunasi Avrahamin. On vaikea ymmärtää, mistä on kyse. Avrahamin palvelija itse, jonka olemme jo maininneet, sanoo, että Jumala siunasi Avrahamin monella: ”Ja HERRA siunasi suuresti herraani, ja hänestä tuli suuri, ja Hän antoi hänelle lampaita ja härkiä ja hopeaa ja kultaa ja orjia ja orjattaria ja kameleita ja aaseja.” Monella Jumala siunasi Avrahamin. Tietenkin usein voi sanoa: ”Jumala on siunannut minua monella.” Ja minullakin on paljon kaikenlaista, mutta haluaisin, että vanhuudessa voisin sanoa: ”Ja HERRA siunasi minut kaikella.” Vielä parempi, että joku toinen voisi sanoa minusta sellaista. Sen voi kirjoittaa hautakiveenkin. Siitä tulee hyvä kirjoitus. Mistä siis on kyse? Miksi Toora ei luetellut meille tässä, kuten Eliezer sen luetteli, kuinka monta kamelia hänellä oli, kuinka monta orjatarta, kuinka monta orjaa, kuinka paljon hopeaa ja kuinka paljon kultaa. Koska orjattarilla, hopealla ja kullalla on jokin raja. Se ei ole kaikki.

Mitä siis on kaikki? Monet ovat monien sukupolvien ajan yrittäneet ymmärtää tämän. Talmudissa on kiista, ja siinä esitetään erilaisia mielipiteitä. Yksi viisaista sanoo: ”Kaikessa – se tarkoittaa, että hänellä ei ollut tytärtä. Jos ihmiselle syntyy poikia, – näin päättelee tämä viisas, – niin se on suuri siunaus, ja joka on näin siunattu, se on kaikessa siunattu.” Mitä voin sanoa, tyttärien isänä, joka näkee tyttärissään niin suuren siunauksen, että ei ainoastaan omia, vaan on vielä adoptoinut tyttöjä, Jumalan avulla? Olen tyttäristä hyvin iloinen, ja pidän sitä suurena siunauksena, ja tämän opettajan kanssa en voi olla samaa mieltä.

Toinen väittää vastaan: ”Päinvastoin, Avrahamin siunaus oli juuri siinä, että hänellä oli myös tyttäriä. Ja tyttäret hän onnistui kasvattamaan vanhurskaiksi.” Mielipide on kaunis, se miellyttää minua enemmän, mutta Tooran perusteella sitä on vaikea perustella.

Kolmas katsoo, että Avrahamilla oli tytär, hänen nimensä oli Bakol (kaikella). Se on tyttären nimi, ja tämä tytär on sellainen siunaus, sellainen ilo isälle. Taas tämä miellyttää minua, mutta sitä on vaikea perustella.

Toiset sanovat: ”Avraham oli suuri kansanparantaja, kaiken tuntija, ja ihmiset kävivät hänen luonaan neuvoja hakemassa, kysymysten, tehtävien, ideoiden kanssa, ja hän auttoi kaikkia-kaikkia. HERRA siunasi hänet kaiken tuntemisella.” Jokainen tietysti saa itse arvioida, mutta minun mielestäni, no, melko kehno siunaus, kun ympärilläsi on jatkuvasti ihmisiä ja sinulta kysytään jatkuvasti jotakin.

Jotkut arvelevat, että Avrahamilla oli rinnallaan jalokivi, eräänlainen kamee, jonka kuka tahansa, joka sen näki, parani heti. Hänen kuolemansa jälkeen Korkein otti tämän kameen pois.

On niitä, jotka sanovat, että sana bakol tarkoittaa gematrian mukaan ben (poika), ja Avrahamin siunaus on hänen arvokas poikansa, Jitshak. Senkin voi ymmärtää. Mutta miksi Toora ei sano: ”Ja HERRA siunasi Avrahamin upealla pojalla Itsikillä, hyvällä juutalaisella pojalla hyvästä juutalaisesta perheestä?” Sekin on kiistanalaista.

Midraš sanoo, että bakol tarkoittaa, että Korkein antoi Avrahamin hallita omaa pahaa taipumustaan, tapahtuipa Avrahamille mitä tahansa, tapahtuipa hänen ympärillään mitä tahansa. Ja kuka hän on sillä hetkellä? Hän on sillä hetkellä leski, ihminen, jonka poika ei ole vielä naimisissa. Hän ei rukouksillaan eikä vanhurskaudellaan pystynyt kumoamaan Israelin kansan pakkosiirtolaisuutta, jälkeläistensä pakkosiirtolaisuutta, josta Korkein oli puhunut. Ja kaikki hänen päivänsä ovat hyvin vaikeita. Pitkän aikaa hän oli lapseton, toivoi lasta. On vielä Jišmael, jonka kanssa ei myöskään ole oikein selvää, mitä tapahtuu. Jos katsoo sivusta, niin Avrahamilla ei ole aivan kaikki hyvin. Yleensäkin, kun sanomme kaikki hyvin, ne ovat melko mahtipontisia sanoja. Ei ole niin, että kaikki olisi hyvin. Ei ole niin, että olisi kaikki, ei ole niin, että osaan kaiken tai tiedän kaiken. Mutta tässä sitä emme sano me, sen Toora todistaa Avrahamista. Ja kun viisaat sanovat, että kaikki on se, että Korkein teki Avrahamista oman pahan taipumuksensa hallitsijan, jopa Avrahamin paha taipumus palveli Korkeinta, koko Avrahamin hengellinen olemus oli siunattu, oli alistettu Korkeimmalle.

Vielä yksi ymmärrys puhuu siitä, että bakol liittyy käskyyn rakastaa Korkeinta. On käsky, jossa myös kuuluu tämä sana bahol: ”Ja rakasta HERRAA, Jumalaasi, kaikella sydämelläsi” – behol levavha. Mitä tarkoittaa kaikella sydämellä? Voinko rakastaa kaikella sydämellä niin, että sydämessäni ei olisi tilaa lapsilleni eikä vaimolleni eikä vanhemmilleni eikä ystävilleni eikä lopulta ”Harley Davidson” -moottoripyörälle, jonka naapuri pysäköi lähelle minua? Voiko sellaista olla? Ja tässä Avrahamista sanotaan, että jopa rakkauttaan johonkuhun tai johonkin Avraham käytti itselleen opiksi, itsensä korjaamiseksi, täyttääkseen sydämensä rakkaudella Korkeinta kohtaan. Jopa rakastaessaan jotakuta tai kiintyessään johonkin Avraham näki siinä Korkeimman siunauksen ja käänsi tämän rakkauden Korkeinta kohti. Jetser ara – hänen paha taipumuksensa, kuin sparrauspari urheilussa. Kuka tahansa, joka on harrastanut urheilua, sanoo, että vahva pari, vahva vastustaja – se on se, joka vahvistaa, se, joka tekee sinusta urheilijan. Jos kaikki otteluisi ovat sinua heikomman kanssa, et koskaan kasva urheilijana. Jos kaikki tehtävät, joita ratkaiset, ovat sellaisia, joita jo osaat ratkaista, joita sinun on helppo ratkaista, et koskaan kasva. Korkein antoi Avrahamille sellaisen siunauksen, että se ei ollut ulkoisessa maailmassa. Se ei ilmennyt puvuissa, kalliissa hajuvesissä, aaseissa, orjattarissa tai kameleissa, vaikka aaseja, orjattaria ja kameleita olikin. Se ilmeni siinä, että kaiken, mitä Avrahamille tapahtui, kaiken Avraham pystyi ottamaan vastaan rakkaudella, kaiken kääntämään siihen, että oppisi rakkautta Luojaa kohtaan. Se on juuri se bakol, jolla HERRA siunasi Avrahamin. Avrahamista alkaa synnin voittaminen, pahan taipumuksen voittaminen. Jitshakista, Avrahamin pojasta, sanotaan myöhemmin Berešitissä (luku 27):

Ja Jitshak vapisi hyvin suurella vavistuksella ja sanoi: ”Kuka sitten on se, joka pyydysti riistaa ja toi minulle, ja minä söin kaikesta?”

Jitshakilla ei ollut kaikkea – hän söi kaikesta. Miten voi kuvata eron sanojen kaikessa tai kaikella ja kaikesta välillä? Jos Avrahamilla kaikki on kuin pieni matkalaukku, laukku, jota hän jatkuvasti kantaa mukanaan, niin Jitshak ei saa itse laukkua, hän saa siitä. Kaikki on Korkeimman käsissä, tästä kaikesta Korkein siunaa Jitshakia. Avrahamilla oli koko astia, mutta Jitshak vain ruokittiin tästä astiasta. Ja lopulta Jaakov nousee kaikkein korkeimmalle tasolle. Luemme Berešitin 33. luvussa (tässä on kyse Jaakovin ja Esavin kohtaamisesta):

Ja hän sanoi: ”Mitä varten sinulla ovat kaikki nämä joukot, jotka kohtasin?” Ja Jaakov sanoi: ”Löytääkseni armon herrani silmissä.” Ja Esav sanoi: ”Minulla on paljon, veljeni, olkoon sinulla se, mikä on sinun.”

Taas näemme tässä, että Esav, kuten Eliezerkin, kun puhuu Avrahamista, sanoo: ”Minulla on paljon, ja isännälläni on paljon.”

Mutta Jaakov sanoi: ”Oi, ei. Jos olen löytänyt armon sinun silmissäsi, niin ota vastaan lahjani kädestäni, sillä minä näin sinun kasvosi kuin enkelin kasvot. Sinä osoitit minulle suosiota. Ota siis vastaan lahjani, joka on tuotu sinulle, koska Jumala on lahjoittanut minulle ja minulla on kaikki.”

Jos Avrahamilla oli tämä astia edessään, Jitshakia ruokittiin tästä astiasta, niin Jaakovilla on tämä kaikki jo sisällään. Ja vaikka Jaakov myöhemmin sanoo: ”Katkeria, surullisia ja raskaita ovat olleet minun päiväni”, valittaa faraolle, nämä päivät, tämä taakka – se on se, mikä opettaa häntä, kuin raskaat harjoitukset. Kuin ihminen, joka voi sanoa: ”Harjoittelin raskaasti.”

Tämä tie alkaa Avrahamista, joka sai Korkeimmalta siunauksen bakol. Kun luemme Birkat amazon (siunaus ruoasta) vieraisilla, pyydämme siunaamaan isäntiä, jotka jakoivat ruokansa kanssamme, bakol mikol kol: bakol – kuten Avraham on siunattu, mikol – kaikesta, kuten Jitshak on siunattu, ja kol – kuten Jaakov on siunattu. Se ei ole ulkoista menestystä tai, sanotaan, ei vain ulkoista menestystä. Kyse ei ole lainkaan omaisuudesta, ei siitä, mitä tapahtuu ulkopuolella. Kyse on siitä, mitä Avrahamin sisällä tapahtuu. Avrahamin sisällä – hän on siunattu kaikella. Koska kaiken, mitä hänelle tapahtuu, kaikki elämänsä tapahtumat, kaikki ilonsa ja kaikki surunsa hän kokee siunauksina. Midraš sanoo: ”Tässä ovat ne kolme, joille Korkein antoi maistaa tulevan maailman makua jo tässä maailmassa. Nämä kolme ovat Avraham, Jitshak, Jaakov, kuten on kirjoitettu: bakol, mikol, kol. Tässä ovat ne kolme, joissa paha taipumus ei hallinnut, – ne ovat Avraham, Jitshak, Jaakov, kuten heistä on kirjoitettu: bakol, mikol, kol”. Toisin sanoen kyse on sisäisistä muutoksista, siunauksista Esi-isiemme hengellisen rakenteen sisimmässä.

Hasidinen opettaja, jota hänen kirjoittamansa kirjan mukaan kutsumme nimellä Sfat Emet, opettaa myös tästä aiheesta, pohtii myös, mitä bakol tarkoittaa. Avraham oli ”kytketty” lähteeseen, jonka nimi on kol – kaikki. Kun siunaamme Korkeinta ruoasta, jonka Hän meille antaa, sanomme: ”Siunattu olet Sinä, HERRA, meidän Jumalamme, Kuningas, maailmankaikkeuden Valtias, että kaikki tapahtuu Hänen sanansa mukaan.” Kaikki maailmassa luodaan Korkeimman sanalla. Korkeimman sana – se on se, mikä antaa elämän kaikelle. Aivan ensimmäisessä Berešitin kirjan luvussa, aivan Tooran alussa näemme jo, että Korkein luo koko maailman Omalla sanallaan. Korkein sanoo: ”Valo – ole.” Ja valo tuli. Korkeimman sana – se on se, mikä luo kaiken, mitä tässä maailmassa on. Devarimin kirjassa on kirjoitettu: ”Ei yksin leivästä ihminen elä.” Sen voi ymmärtää, voi kääntää ”ei itse leivästä elä ihminen, vaan sanasta, joka lähtee Jumalan suusta”. Se, mikä antaa elämän… Näyttää siltä, että se on leipä, näyttää siltä, että se on jotakin, mikä on saanut leivän muodon, todellisuudessa se on Jumalan Sana, joka antoi elämän leivälle ja antaa elämän meille. Se on se, mitä Mašiah vastaa Saatanalle tämän ehdotukseen muuttaa kivet leiväksi. Ensimmäinen ilmoitus sanasta ikään kuin tiilistä, joista kaikki maailmankaikkeudessa koostuu, annettiin Avrahamille. Avrahamille ensimmäisenä annettiin maistaa, nähdä, että kaikki tapahtuu Jumalan sanan mukaan. Se on alku pitkälle tielle, jolla korjataan Jumalan ja ihmisen välinen suhde, tielle, jonka lopussa sana tulee lihaksi. Ja voi sanoa, että Avrahamilla oli kosketus, yhteys Korkeimman sanaan. Avrahamin, Jitshakin ja Jaakovin kautta alkoi Korkeimman sanan ilmeneminen ihmiskunnassa.

Ja tuotuani esiin erilaisia mielipiteitä ja erilaisia vastauksia kysymykseen, haluaisin antaa oman vastaukseni kysymykseen – mitä tarkoittaa: HERRA siunasi Avrahamin kaikella? Se ei ole omaisuutta, se ei ole terveyttä, se ei ole jotakin Avrahamin ulkopuolella. Se tarkoittaa, että kaikki, mitä Avrahamille tapahtuu, kaikki on hänen siunauksensa. Koska kaiken takana, mitä hänelle tapahtuu, hän näkee Korkeimman kasvot. Tapahtuipa hänelle mitä tahansa, hän tietää, että kol (kaikki) – se on Korkeimman siunaus. Jaakov jo elää ja voi olla tämän siunauksen kantaja, voi välittää sen Israelin kansalle. Mutta kaikki alkaa Avrahamista. Tällainen yksinkertainen sana ja paljon kiistoja siitä.

Tänään luemme hämmästyttävän kertomuksen, jonka Toora kertoo aivan Berešitin kirjan 25. luvun alussa. Kaikkien vaikean elämänsä vaiheiden jälkeen, jo leskeksi jääneenä, haudattuaan ja itkettyään rakkaan vaimonsa Saran, naitettuaan rakkaan poikansa Jitshakin, Avraham Avinu, Kantaisä Avraham, yhtäkkiä ottaa taas vaimon. Tässä kertomuksessa kaikki on hämmästyttävää. Eikä ole ihme, että jokainen jae, jokainen sana tässä kertomuksessa herättää kiistoja viisaiden ja kommentaattorien keskuudessa. Lukekaamme yhdessä teidän kanssanne tämä kertomus ja yrittäkäämme ymmärtää, mitä sen takana on.

Verbiä vajosíf (tai leosíf) käytetään, kun ihminen tekee jotakin, mitä on jo tehty, mitä hän on jo tehnyt. Esimerkiksi, jos ihmisellä on kaksi vaimoa ja hän ottaa kolmannen, se on ja lisäsi, ja otti itselleen kolmannen vaimon.

Ja otti vaimon. Tämän vaimon nimi on Ketura.

Ensimmäinen merkitys sanalla ketura – suitsuttava. Toinen merkitys sanalla ketura – sidottu, sanasta solmu, sidottu tai sidottu tiettyyn aikaan asti.

Tietenkin viisaat kiistelevät joka kohdasta. Mitä tarkoittaa vajosef – ja lisäsi? Lisätä voi vain jo olemassa oleviin vaimoihin, sanovat jotkut. Avrahamilla ei sillä hetkellä ole vaimoja. Mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa, että, kuten usein käy, Toora ei kerro kaikkea aikajärjestyksessä. Tässä kertomuksen lopussa, Avrahamin elämäkerran esityksen lopussa Toora muistuttaa: ”Ja itse asiassa Avrahamilla oli vielä yksi vaimo. Jo silloin, kun Sara oli elossa, hän lisäsi tämän rinnalle vaimon, jonka nimi on Ketura, ja hänkin synnytti hänelle lapsia. Nyt, kun on tullut aika jakaa perintö, Toora muistaa ne lapset. Siksi on kirjoitettu vajosef!”

Toiset selittävät vajosef toisin. Jitshak meni naimisiin ja Avrahamkin meni naimisiin. Vajosef, toisin sanoen Avrahamin perheessä on vielä yksi ihminen, Avraham itse solmi avioliiton. Jitshak meni naimisiin, ja Avraham otti ja meni myös naimisiin. Ja tämä on minun mielestäni oikeampi ymmärrys.

On myös mielipide, että Ketura on sama Hagar, ja silloin vajosef tarkoittaa, että Avraham otti taas vaimokseen Hagarin. Hagar, joka muutti tekonsa, muutti elämäntapansa, ja hänen hyvät tekonsa tulivat kuin hyväksi suitsukkeeksi, siksi häntä myös kutsutaan nimellä Ketura (tai suitsuttava, tai suitsutettava). Tällaiselle kannalle on syitä, koska, kuten näemme, kun Jitshak kohtaa Rivkan, hän tulee paikasta, jonka nimi on Be'er Lahai Ro'i, paikasta, jossa Jišmael asuu, se on hänen asuinpaikkansa. Ja monet sanovat: ”Hän kävi siellä sovittaakseen Hagarin Avrahamin kanssa.” Ja toinen nimen Ketura tulkinta, sidottu, voi myös liittyä Hagariin. Hän sitoi itsensä Avrahamiin, ei mennyt naimisiin kenenkään muun kanssa, mikä myös salli Avrahamin ottaa hänet takaisin.” On myös tällainen ymmärrys, vaikka en ole sen kanssa samaa mieltä, mutta miksi en jakaisi sitäkin?

Mutta jos luemme ”Divrei haJamim”, jos luemme muita lähteitä, voi kuitenkin ymmärtää, että Hagarin lapset ja Keturan lapset luetellaan erikseen. On vakavia vastaväitteitä sitä vastaan, että heitä pidettäisiin yhtenä ja samana naisena. Kävi niin, että tunnetuin, suosituin kommentaattori – Raši – esitti juuri tämän kommentaarin. Siksi juuri hänen mielipiteestään tuli yleisin. Mutta todellisuudessa se ei ole ainoa mielipide.

Talmudissa on erään ihmisen mielipide, joka sanoo: ”Emme tiedä. Se on joku toinen nainen”. Tunnemme sen, jonka nimi on Ketura, ja sen lisäksi emme tiedä hänestä mitään.

On midraš, joka sanoo: ”Avrahamilla oli kolme vaimoa: Sarai – Šemin jälkeläinen, egyptiläinen Hagar – Hamin jälkeläinen ja tässä Ketura – Jefetin pojista. Näin Avrahamissa toteutui profetia, että hänestä tulee monien kansojen isä. Monien kansojen sekä Hamin perheessä että Jefetin perheessä että Šemin perheessä. Se on kaunis midraš. Siis Avraham ottaa itselleen vaimon, jonka nimi on Ketura.

Näin kääntyy tämän nimen merkitys. Se voi tarkoittaa myös juhlivaa, sanasta lizamer – laulaa. Viiniköynnösten leikkaaja – se ei ole pelkkä työ. Se on se, joka poistaa viiniköynnökseltä kaiken ylimääräisen, joka monimutkaisen, kivuliaan prosessin kautta tekee viiniköynnöksestä elinvoimaisemman. Ei pelkkä työ, vaan raskas palvelus.

Linnustaja

Sana jokeš – linnunansa. Pyydystäjä.

Kiistelijä, kapinallinen, se, joka aloittaa kiistoja, tappeluita.

Se ei lainkaan välttämättä ole huonossa merkityksessä. Se voi olla myös palvelusta Korkeimmalle, vaikkakin raskasta. Jirmejahun kirjan 15. luvussa profeetta valittaa: ”Voi minua, äitini, että synnytit minut riidan ja kiistan mieheksi – riv ja madon koko maan kanssa. En antanut kenellekään korolle, eikä kukaan antanut minulle velaksi, mutta kaikki kiroavat minua.” Toisin sanoen juuri tämä madon – kiista, joka on nimen pohjana, voi olla myös palvelusta Korkeimmalle, myös profeetan palvelusta.

Ihminen, joka osaa järjestää oikeudenkäynnin, kokenut järjestäjä, manageri. Hän osaa myös määrätä hintoja jne. (juuri on todennäköisesti din – oikeus).

Se, joka tulee jätetyksi.

Kun kohtaamme tällaisia nimiä, meistä tuntuu: miksi ihmistä pitäisi kutsua nimellä jätetty tai hylätty? Kohtaamme myös asutuskeskuksia, joiden nimi on anim – köyhät tai zanoah – hylätyt, rappeutuneet. Miksi ihmiset antavat tällaisia nimiä? Jotta ei tultaisi ryöstetyksi. On parempi olla huomaamaton, pieni ihminen. Kuten Josif Brodski sanoi: ”Jos sattuu syntymään imperiumiin, on parempi elää syrjäisessä maakunnassa meren rannalla.” Kas, jišbak voi kääntää myös se, joka elää syrjäisessä maakunnassa meren rannalla. Sama juuri on sanassa savahvani, kuten venäjänkieliset käännökset sen translitteroivat. Kun Ješua sanoo ristillä: ”Jumalani, Jumalani, miksi Sinä minut jätit?” Šibbaktani psalmin aramealaisessa versiossa, joka translitteroidaan muotoon savahvani, – sama juuri.

Ja viimeinen lapsista:

Se, joka ui kauas, joka pystyy pysymään veden pinnalla, tai linnoitettu, vallihaudan ympäröimä, hyvin suojattu.

Nämä ovat niiden kuuden lapsen nimet, jotka Ketura synnytti Avrahamille.

Miksi lasta voi kutsua nimellä vanhus? Jiddišissä, aškenasijuutalaisten keskuudessa annettiin nimi alter – vanhus. Tytöille annettiin joskus nimi Muška, Muha, taas kerran jotta lapsesta tehtäisiin pieni, huomaamaton, huomiota herättämätön, myös joidenkin epäpuhtaiden voimien huomiota, mutta myös vallan huomiota, vihollisten huomiota. Vaatimaton nimi vaatimattomuuteen.

Ja Dedanin pojat olivat Leireissä asuvat, Lehtimajoissa tai teltoissa asuvat Ja kyliin, asutuskeskuksiin jakautuvat.

Toisin sanoen Toora yksinkertaisesti kertoo, että Dedanin pojat jakautuivat pieniksi heimoiksi ja pieniksi suvuiksi.

5.Ja Avraham antoi kaiken, mitä hänellä oli, Jitshakille.

Kaikki, mitä hänellä oli – se on tietenkin maaomaisuus, talot jne., toisin sanoen kiinteistöt. Kaikki oikeudet maahan ja pyhän maan perintöön – kaiken tämän sai vain Jitshak.

Mitä tarkoittaa jalkavaimojen pojille, tai tarkemmin, mistä jalkavaimoista on kyse? Jotkut sanovat, että Avraham otti ja lähetti pois kaikki, kaikki, kaikki jalkavaimot, jotka asuivat hänen leirissään, kaikki avioliiton ulkopuoliset lapset, ei omiaan vaan vieraita, kaikki, jotka olivat, lähetti pois ja teki leiristään puhtaan. Melko outo kommentaari. Toiset väittävät, että Avraham oli rikas ihminen, vakavarainen ihminen, ja hänellä oli varaa (sen ajan mittapuun mukaan se ei rikkonut moraaliperiaatteita) moniin jalkavaimoihin. Kolmannet sanovat: ”Todellisuudessa Avrahamilla oli kaksi jalkavaimoa, Hagar ja Ketura, ja heistä on kyse.” Mutta silloin on epäselvää, miksi Jišmaelia ei lähetetty pois, sillä hän osallistuu myöhemmin Avrahamin hautajaisiin? Vielä jotkut sanovat, että on kirjoitettu pilagšim, ja sillä tarkoitetaan monia jalkavaimoja. Mutta todellisuudessa kirjoitusasun perusteella sen voi ymmärtää yhdeksi jalkavaimoksi, ja kyse on samasta Keturasta. Yksiselitteistä vastausta ei ole, ja kallistun enemmän siihen mielipiteeseen, että Avrahamilla on hyvin voinut olla useita jalkavaimoja ja hän lähettää heidät pois. Loppujen lopuksi Jaakovillakin oli jalkavaimoja paljon myöhemmin. Siis lähettäessään jalkavaimot pois Avraham ei lähetä heitä pois noin vain:

…Avraham antoi lahjoja Ja lähetti heidät pois Jitshakin, poikansa, luota, Kun tämä vielä eli tai kun hän vielä elää

Kuka vielä elää? Jos on kyse Avrahamista (olemme tietenkin kohdanneet tapauksia, joissa ihmiset osallistuvat äänestykseen kuoltuaan, mutta että ihmiset lähettäisivät jonkun pois kuoltuaan, sellaista emme ole vielä kohdanneet), on selvää, että Avraham lähetti pois eläessään, miksi kirjoittaa, että se tapahtui vielä hänen eläessään? Jitshakin eläessä? Silloinkin on epäselvää. Koska jos Avraham elää, niin myös Jitshak elää. Miksi kirjoittaa beodenu hai? Kyse on siitä, että Avraham lähetti kaikki nämä pojat pois Jitshakin luota vielä Jitshakin eläessä, jotta Jitshak ei ajattelisi, että se on jonkinlainen perintö, perinnöksi jätettävä, joka hänen on jätettävä seuraaville sukupolville. Avraham päätti, että jo silloin, kun Jitshak vielä elää, jo ennen hänen kuolemaansa nämä kansat, nämä pojat ovat jo lähteneet.

Itään, itäiseen maahan.

Lahjat ja itäinen maa sopivat niin kauniisti yhteen, että monet kommentaattorit sanovat: ”Koko idän mystiikka, jooga, Muutosten kirja, lahjat, temput, kaikki muu. Avrahamin pojat eivät niin halunneet lähteä hänen luotaan, rakastivat niin Israelin maata, että hänen piti näyttää, lahjoittaa heille kaikenlaisia temppuja, kaikenlaista itäistä noituutta, jotta he lähtisivät tästä maasta.” Ja kiinalaiset, intialaiset ja muut ovat tällaisen tulkinnan mukaan juuri niiden Keturan poikien jälkeläisiä, joille Avraham tämän tulkinnan mukaan opetti kaikenlaisia maagisia, mystisiä, esoteerisia ja muita harjoituksia. Koska hänellä oli tietoa magiasta ja noituudesta, hän muka välitti sellaiset tiedot pojilleen ja lähetti heidät itään. On sellainen tulkinta. En voi sanoa, että voisin olla sen kanssa samaa mieltä. Tanahissa kohtaamme madianilaisia ja midjanilaisia ja muita tästä luettelosta ihmisinä, jotka käyvät kauppaa kullalla, käyvät kauppaa tuoksuilla. Ja todennäköisimmin tämän voi kuvitella niin, että Avraham todellakin lähetti poikansa pois ja antoi heille lahjoja, antoi heille rahaa, jonka avulla he voivat ryhtyä kauppaan ja elää huoletonta elämää. Toisin sanoen hän ei päästänyt heitä menemään tyhjin käsin, vaan lähetti heidät pois, ja he hajaantuivat. Emme tänään voi sanoa tarkasti, kuka hajaantui minnekin, mutta jos hyväksymme midrašin version, että Avraham nai Jefetin tyttären, ja versio on melko looginen, niin todennäköisimmin nämä kansat päätyivät myöhemmin Eurooppaan.

Keskiaikainen kommentaattori Abarbanel, joka eli Espanjasta karkottamisen aikaan, esittää kuusi syytä, joiden vuoksi Avraham hänen näkemyksensä mukaan otti vaimokseen Keturan. Ensiksi, kuten jo sanoimme, koska hän on monien kansojen isä. Koska Korkein, kuten Hän itse sanoo, siunaa kätten töitä. On tehtävä joitakin astioita, jotka tulevat siunatuiksi. Toiseksi, jotta ei ajateltaisi, että ympärileikkaus heikentää ihmistä. Päinvastoin, vahvistaa väite, jonka Ješajahu myöhemmin muotoilee (luku 40): ”HERRAAN toivovat saavat uuden voiman.” Kolmanneksi, jotta Jišmael omaksuisi, että Jitshak on ainoa perillinen. Jos laillisen vaimon pojat ja vanhuuden pojat eivät peri, niin sitäkin vähemmän Jišmael, joka on orjattaren poika. Neljänneksi (melko outo syy, mutta Abarbanel mainitsee sen), opettaakseen meille, jälkeläisilleen, että ensimmäisessä avioliitossa on tärkeää valita ja etsiä itselleen vaimo ja tutkia hänen sukuperänsä, kuten Avraham tekee Sarain kanssa ja kuten Avraham käskee Eliezeria tekemään Rivkan kanssa. Itse hän ei pelkää ottaa itselleen vaimoa joistakin vääristä kansoista, koska hän solmii toisen avioliiton. Abarbanel sanoo: ”Tämä on, jotta meille näytettäisiin, että toinen avioliitto ei ole niin tärkeä kuin ensimmäinen” (kaikkien hänen ajatustensa kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä). Viidenneksi, osoittaakseen Jitshakille erityistä rakkautta. Mehän tiedämme, että vanhuuden lapset ovat erityisen rakastettuja. Ben zikunim (vanhuuden poika) – yleensä hemmoteltu, liikaa rakastettu lapsi, mutta Avraham lähettää jopa vanhuuden pojat pois Jitshakin luota. Minun mielestäni melko julma kasvatuksellinen toimenpide – synnyttää kuusi lasta, jotta heidät lähetettäisiin pois ja jotakin näytettäisiin Jitshakille. Ja kuudenneksi Abarbanel sanoo: ”Jotta Jišmael ei niin vihaisi Jitshakia. Jos hän lähettää pois ei vain hänet, Jišmaelista ei tunnu niin loukkaavalta.” Nämä ovat perusteet, jotka Abarbanel esittää. Ja oikeastaan tämä systematisoi, yleistää pääperusteet, jotka juutalainen perinne tässä esittää.

Mutta yrittäkäämme nähdä juutalaisessa perinteessä vielä joitakin viittauksia siihen, keitä Keturan pojat ovat, ja nämä ovat messiaanisia versioita. Talmudissa on mielenkiintoinen kertomus. Traktaatissa Zraim viisaat keskustelevat alttarin mitoista. Rabbi Mani (tämä on noin III vuosisata) sanoo, että oikeastaan alttarin mitat eivät ole niin tärkeitä, pääasia, että ne eivät ole pienempiä kuin alttari, jonka Moše rakensi. Toisin sanoen Mošen alttarin mitat eivät ole dogmi, ne ovat jonkinlainen minimi, sillä Moše rakensi alttarin retkiolosuhteissa. Sama rabbi Mani sanoo: ”Ja tämä tarkoittaa, että se on kyynärän kokoinen.” Hänelle alkavat heti nauraa oppilaat: ”Sanoohan Toora konkreettisesti Šemotin kirjan 27. luvussa: ’Viisi kyynärää kertaa viisi kyynärää.’ Eikö tämä rav ole lukenut Tooraa, kun hän sanoo: ’Kyynärän’?” Mutta rabbi Josi puuttuu keskusteluun ja sanoo: ”Opettaja tarkoitti varmaankin jalustaa, jolla alttari seisoo. Se on alttarin ympärillä todellakin kyynärän.” Ja hän sanoo: ”Kyllä, sinä ymmärsit mielipiteeni, ja ne, jotka nauravat minulle, he ovat Keturan poikia.” Meille ei ole tärkeää kiistan ydin, se, mistä viisaat kiistelivät. Meille on tärkeää, että rabbi Mani kutsui oppilaita, jotka eivät halunneet kuunnella häntä, eivät halunneet paneutua hänen sanoihinsa, Keturan pojiksi.

Kun Talmud käyttää jotakin ilmausta, joka ei ehkä ole oppilaille ymmärrettävä, se tuo vielä jonkin esimerkin tämän ilmauksen käytöstä. Meidän tapauksessamme Talmud kertoo tarinan rabbi Tarfonista ja hänen veljenpojistaan. Hän istui kerran ja opetti veljenpoikiaan, ja veljenpojat olivat tolvanoita, eivät halunneet kuunnella häntä ja olivat tarkkaamattomia. Ja silloin rabbi Tarfon sanoi heille: ”Berešitin kirjassa on kirjoitettu: ’Ja Avraham otti itselleen vielä yhden vaimon, ja hänen nimensä on Johani.’” Sen sijaan, että olisi sanonut, että hänen nimensä oli Ketura, hän sanoi heille, että hänen nimensä oli Johani. Johani on eräänlaisen babylonialaisen Baba Jagan, tunnetun noidan, nimi. Ja oppilaat yhtäkkiä havahtuivat ja huusivat: ”Ei, ei, ei! Ei hän ottanut vaimokseen Johania, vaan Keturan.” Ja hän sanoi: ”Te olette kuuntelemattomia, niitä, jotka eivät osaa kuunnella, niitä, jotka eivät osaa esittää kysymyksiä, te olette Keturan poikia.”

Miksi Keturan pojat ovat niitä, ja miksi Keturan pojat ovat toisia?iVenäjänkielinen kysymys on tässä epäselvä: se kysyy kirjaimellisesti, miksi Keturan pojat ovat ”niitä” ja miksi ”toisia”. Käännös seuraa sanamuotoa sellaisenaan. Kuten sanoimme, yksi nimen Ketura merkityksistä on sidottu, solmittu, se, joka on sidottu, jonka tietoisuus on sidottu, joka ei vielä kykene ymmärtämään ja vastaanottamaan. Keturan pojat ovat niitä, jotka eivät vielä ole valmiita vastaanottamaan opetusta, niitä, jotka eivät vielä ole valmiita Tooran avautumiseen. Näin sen voi ymmärtää.

Juutalaisessa perinteessä on vielä yksi mielenkiintoinen kertomus, joka vahvistaa versiomme siitä, että Keturan pojat ovat ihmisiä, jotka on ennalta valmistettu kuulemaan Tooraa, ennalta valmistettu Tooran kuulemiseen, mutta heille se ei vielä ole avautunut, määräaikaan asti. Ehkä Mašiahin tulemisen aikaan asti. Traktaatissa Sofrim on vielä yksi mielenkiintoinen tarina Keturan pojista. Siinä kerrotaan, että Avraham otti Keturan pojat ja rakensi heille länteen suuren kaupungin, jota ympäröi valtavan korkea rautamuuri. Niin valtavan korkea, että sinne ei edes aurinko pääse, siksi he ovatkin Keturan poikia – sidottuja määräaikaan asti rautakaupungissa. Ja hän jätti heille sinne lahjoja: jalokiviä ja muita kallisarvoisia esineitä, jotta he käyttäisivät niitä kuin valoa. Ja päivien lopussa, Mašiahin aikoina, he tulevat näiden lahjojen kanssa ulos tästä rautakaupungista. Tässä voi nähdä yhtäläisyyden tietäjiin, jotka tulivat kumartamaan Mašiahia. Toinen tämän midrašin ymmärrys on, että kun aurinko himmenee, kun tapahtuu taivaankappaleiden vaihtuminen, nämä Keturan pojat tulevat ulos ja tuovat maailmalle uuden valon. Ja tämäkin ymmärrys on messiaanisessa hengessä.

On siis olemassa eräs perinne siitä, että Keturan pojat, sidotun pojat, ovat Avrahamin jälkeläisiä, jotka ovat kätkettyinä muiden kansojen keskuuteen. Jälkeläisiä, joiden on määrä paljastaa Avrahamin siemen itsessään uskon kautta, ilmoituksen kautta, jonka he saavat, kun ovat valmiita. Tällainen on messiaaninen tulkinta, ja emme niinkään keksineet sitä kuin lukeneet sen. Se on todellakin kirjoitettu muinaisiin juutalaisiin lähteisiin. Kuten jokaisella Tooran kertomuksella, tälläkin kertomuksella on vielä monta puolta, joita voisi vielä avata ja avata. Mutta me pysähdymme tähän.

Tämä osa on pelkkää kommentaaria ilman raamatunjakeita.

Muun muassa viikkojakso kertoo tarinan siitä, kuinka Avraham kutsui luokseen palvelijansa – Eliezerin ja vannotti hänet, että hän menee Aram Naharajimiin ja ottaa sieltä morsiamen Jitshakille, jotta Jitshakin morsian ei olisi paikallisista tytöistä.

Sanottu – tehty. Eliezer lähtee matkaan ja, kesti se kauan tai vähän aikaa, pääsee Aram Naharajimiin, jossa hän pysähtyy kaivolle. No, kaupunkiin pääseminen – se on puoli matkaa, puoli työtä, mutta miten valita kaupungista, tuntemattomasta vieraasta kaupungista morsian niin ihmeelliselle ihmiselle kuin Jitshak? Miten tunnistaa sellainen tyttö, joka sopii sellaiseen perheeseen ja tulee Jitshakille hyväksi vaimoksi? Voi valita maallisesti: kauneuden mukaan – kaunis, varallisuuden mukaan – rikas tai köyhä ja suhteiden mukaan – kuinka ylhäistä syntyperää hän on. Mutta meidän tapauksessamme voi tietenkin ottaa käyttöön joitakin ihmeellisiä merkkejä. Esimerkiksi jos hän sanoo hänelle tšuvassiksi: Yr kaç pultăr! – Irakaš puldar! – Hyvää iltaa! – niin tämä on sopiva morsian. Tai miten löytää tunnusmerkki Avrahamin miniälle? Tšuvassin kieli ei oikein sovi. Ja näin sanoo Eliezer:

”Ja hän sanoi: ”HERRA, herrani Avrahamin Jumala, järjestä minulle tilaisuus tänä päivänä ja tee armo Herralleni, Avrahamille. Katso, minä seison vesilähteen äärellä, ja kaupungin asukkaiden tyttäret tulevat ammentamaan vettä. Olkoon siis se neito, jolle minä sanon: ”Kallista ruukkusi, niin minä juon”, ja hän sanoo: ”Juo. Minä juotan myös kamelisi”, hän, jonka Sinä olet määrännyt Sinun palvelijallesi Jitshakille. Ja tästä minä tiedän, että Sinä olet tehnyt armon herralleni.”

Tällaista merkkiä Eliezer pyytää Korkeimmalta: ”Minä pyydän neidolta: ”Anna minulle juotavaa.” Ja hän sanoo: ”Juo! Minä juotan myös kamelisi!” Siltä tämä näyttää ensi silmäyksellä.

Katsotaanpa tätä vähän sivusta. Suuri, valtavan kokoinen (kuten kerrotaan) mies, mutta joka tapauksessa mies, Eliezer, joka on karavaanin johdossa, jolla on mukanaan sekä palvelijoita että saattajia, joka ei ole yksin, seisoo aivan lähteen vieressä ja kääntyy hauraan pienen tytön puoleen: ”Anna minulle juotavaa!” Ja hän vastaa hänelle: ”Juo! Minä juotan myös kamelisi!” Toisin sanoen hän ei vastaa hänelle: ”Mene töihin!” tai ”Ovatko omat kätesi muka kieroon kasvaneet, etkö pysty juomaan?” Ilman minkäänlaista moitetta hän auttaa häntä, ja se on jo sinänsä ihmeellistä.

Me autamme mielellämme, kun ihmistä ei voi auttaa kukaan muu kuin me, tai kun ketään muuta ei ole lähellä. Tässä lähellä on täynnä muita tyttöjä, lähellä on täynnä miehiä, jotka voivat juottaa hänet, ja hän voi itsekin juoda. Miksi Rivka kuitenkin auttaa häntä? Ja miksi se on merkki?

Muistetaanpa, mitä me näimme ja mitä Eliezer näki Avrahamin talossa? Kun Avraham helteisenä päivänä istuu ja näkee matkalaisia, hän ei vielä tiedä, että he ovat enkeleitä, hän ei ylipäätään tiedä, keitä he ovat. Hän juoksee jo heitä vastaan, antaa jo määräyksen teurastaa vasikan, ei noin vain, vaan vasikan joidenkin satunnaisten vieraiden kunniaksi. Me olemme lukeneet Berešitin kirjan ja tiedämme, että he eivät ole satunnaisia. Avraham, kuten siitä on kirjoitettu, otti tietämättään vastaan enkeleitä. Jos hän olisi tuntenut heidät, hän ei olisi edes ruokkinut heitä, sillä mitä varten enkeleille ruokaa. Mutta hän oli tuntemattomien ihmisten vuoksi valmis juoksemaan jonnekin, järjestämään, pyytämään Saraa leipomaan rieskoja, vaatimaan teurastamaan vasikan. Se tarkoittaa, että vieraiden vastaanotto venyy useaksi tunniksi.

Minulta kysytään usein: miten sitten maito ja liha Avrahamilla? Kuvitelkaa, rieskat hän tarjosi heti, ja sillä aikaa kun vasikan liha kypsyy – se on useita tunteja.

Näyttäisi siltä, että Avraham yksinkertaisesti palaa vieraanvaraisuuden halusta ja vain se ajaa häntä. Ja sama ajaa Rivkaa. Hänellä ei ole mitään järkeä juottaa Eliezerin kameleita ja juottaa itse Eliezeria. Hän on vieraanvarainen, hänessä on tämän käskyn hehku, juuri siksi hän sopii Jitshakille kaikkein parhaiten. Mistä löytää toinen sellainen ”oikealla tavalla hullu”, joka sopisi Jitshakille? Juuri siksi Eliezer pyytää sellaista merkkiä.

Lukekaa myös: Vajera, Toldot, Keturan pojat ja Tooran viikkojaksot.