Toldot

Ihmeellinen asia: vähäsanainen Toora sanoo meille ensin, että Jitshak on Avrahamin poika, ja sitten, sukuluetteloa selittäessään, sanoo: Avraham siitti Jitshakin. Miksi toistaa näin? Onhan se muutenkin ikään kuin selvää.

Abarbanel, yksi keskiajan kommentaattoreista, sanoo: ”Näemme Jitshakin sukuluettelossa, että hän on Avrahamin poika. Hän on Avrahamin kaltainen. Avraham otti vaimon, kun hän oli neljänkymmenen vuoden ikäinen (sitä ei ole kirjoitettu suoraan tekstiin, se päätellään laskemalla), ja Jitshak otti vaimon, kun hän oli neljänkymmenen vuoden ikäinen (ja se on todella kirjoitettu). Avraham otti vaimon omasta suvustaan, ja Jitshak otti vaimon omasta suvustaan. Kummankin vaimo oli hedelmätön. Avraham siitti ensin (no, sanotaan lainausmerkeissä) ’väärän pojan’, Jišmaelin, ja vasta sitten siitti Jitshakin. Ja Jitshakille syntyi ensin ’kelvoton’, sanotaan näin, Esav, ja sitten – Jaakov. Avraham rakasti kelvotonta Jišmaelia, ja Jitshak rakasti kelvotonta Esavia. Mutta vastoin tahtoaan Avraham lähetti Jišmaelin pois perinnön piiristä Saran vaatimuksesta; Jitshak, vastoin tahtoaan, ei myöskään ilman vaimonsa osuutta, riisti Esavilta siunauksen. Kummassakin tapauksessa toteutui tietenkin Jumalan tahto ja Jumalan suunnitelma. Sekä Jitshakin päivinä että Avrahamin päivinä oli nälänhätä, molemmat menivät Gerariin, molemmat kaivoivat kaivoja…Hyvin paljon samankaltaista! Ja näkyy, että Avraham siitti Jitshakin, Jitshak toistaa hänen elämäkertansa. Ihmiset eivät ole samankaltaisia vain ulkoisesti, eikä vain DNA välitä samankaltaisuutta. Juuri tästä Toora meille tässä puhuu: Jitshak on ihan isäänsä. Tätä tämä jae oikeastaan haluaa sanoa.

Puhuimme edellisessä keskustelussa siitä, miksi Toora useaan kertaan muistuttaa, että Rivka on aramealainen, että hänen sukunsa on aramealaisia, vaikka hän itse ei ole kovin aramealainen. Hänen sukunsa on sulautunut, mutta hän säästyi sulautumiselta, mutta se on toinen keskustelu.

Mutta tässä voi esittää toisen kysymyksen. Jitshakin sukuluettelo, Jitshakin elämäkerta…Jos te olisitte Jitshakin elämäkerran kirjoittaja, jos minä olisin Jitshakin elämäkerran kirjoittaja, en aloittaisi häistä. Aloittaisin ihmeellisestä syntymästä tai perheväkivallasta, kun Jišmael kiusasi häntä. Ilmeisesti se oli kipeää. Nykyään ihminen voi elää koko elämänsä näiden traumojen kanssa ja käydä psykologeilla. Uhri, kaikkein radikaalein, kaikkein epätavallisin tapahtuma Israelin historiassa. Miksi Toora aloittaa juuri häistä?

Rabbi RaJaTs antaa tähän ihmeellisen vastauksen: ”Tämä on sitä varten, että teille opetettaisiin, että päivittäinen, jokapäiväinen maailman muuttaminen on tärkeämpää kuin uhri”. Jokapäiväinen palvelus, kun äiti nousee lapsen luo, kun isä lähtee kauppaan; kun isä nousee lapsen luo ja äiti lähtee kauppaan; kun isä tiskaa astiat, kun äiti siivoaa, kun keskustelemme toistemme kanssa… Puuhaillessamme päivittäisten, jokapäiväisten askareiden parissa, muuttaessamme jokapäiväistä, rutiininomaista, näennäisesti tylsää todellisuutta, teemme tärkeämpää työtä kuin akedá, koska akedá on urotyö, se on epätavallinen tapahtuma, mutta Jumala loi maailman ja haluaa ilmetä tavallisessa maailmassa. Siksi pienten asioiden seulominen, maailman pieni, hienojakoinen seulominen, pahan erottaminen hyvästä pikkuasioissa on paljon tärkeämpää kuin akedá. Siksi Toora aloittaa Jitshakin elämän Jitshakin avioitumisesta.

Sanan vaje'tár voi käydä läpi. Tämä sana liittyy juureen ajin-tav-reš, ja se tarkoittaa hankoa, jolla heinää pöyhitään ja käännellään. Jos kääntää sanatarkasti, Jitshak kiipesi taivaaseen, lähti rukoukseen hangon kanssa, kiipesi taivaaseen penkomaan, kääntämään tuomioita ympäri, kumoamaan päätöksiä, muuttamaan todellisuutta rukouksellaan ylhäällä, ja on sanottu: ja Korkein käänsi hänelle. Tässä yhtä ja samaa sanaa käytetään sekä rukouksessa että vastauksessa. Jitshak yritti kääntää, ja Korkein käänsi hänen sanansa mukaan. Ja tämä on vastaus ihmisille – kyllä, on olemassa tehokas rukous, joka on tarkoitettu muutokseen ylemmissä maailmoissa, maailmoissa, joissa tulevaisuus on ennalta valmistettu, ja sinne voi kiivetä hangon kanssa. Mutta tämä on puhtaasti vertauskuvallista, koska todellisuudessa kääntää Korkein. Ja tässä tapauksessa Jitshak tarvitsi ilmeisesti kaksikymmentä vuotta rukousta, jotta Rivka tulisi raskaaksi.

Tässä täytyy sanoa, että Rivka itse ei tiedä, että ne ovat poikia, että ne ovat poikia, jotka riehuvat hänen vatsassaan. Hänen näkökulmastaan hänen vatsassaan tapahtuu jotakin. Miten Toora tavallisesti kuvaa synnytystä? Ja tuli raskaaksi, ja synnytti (vatahár veteléd). Tässä odottamatta sanojen sikisi ja synnytti välissä on kokonaista kaksi jaetta, kokonainen tapahtumaketju. Rivka tunsi jotakin pahaa vatsassaan. Hänen äitinsä on kaukana, hänen anoppinsa on kuollut; ehkä kyseltyään naisilta, kuten nyt sanottaisiin, käytyään ”äitien” keskustelupalstoilla, hän ei löytänyt mitään vastausta.

…ja sanoi: jos niin on, miksi tämä minä?

Lause on hyvin käsittämätön, sillä on mystisiä kommentaareja, jotka liittyvät tämän maailman Jumalaan, tulevan maailman Jumalaan. Emme mene siihen nyt. Katsotaan yksinkertaisen naisen yksinkertaista lausetta. Se voi tarkoittaa: ”Miksi tämä minulle, kenelläkään ei ole ollut tätä, miksi tämä minulle, miksi tämä tapahtuu minulle?” Ja toisessa tapauksessa: ”Mitäs minä? Mitäs minä tässä istun, mietin, arvailen, käyn ’äitien’ palstoilla? Käännyn Korkeimman puoleen”. Ja hän lähti pyytämään Korkeinta. Eli ensimmäinen vaihtoehto – hän sanoi: ”Miksi tämä minulle?” No, ja tämän kysymyksen kanssa hän meni Korkeimman luo. Ja toinen vaihtoehto – hän sanoi: ”Mitä minä tässä tyhmäilen, pitäähän Korkeimman luo mennä kysymyksen kanssa. Ehkä tämä ei ole ’miksi?’, ehkä tämä on ’mitä varten?’, ehkä vielä jotakin muuta”. Joka tapauksessa Rivkan ratkaisu on, että kun tilanne ei ole hallinnassa, kun jokin tapahtuu toisin kuin haluaisi, täytyy astua Korkeimman eteen, ajatella vähemmän, kysyä enemmän Korkeimmalta.

…ja hän lähti kysymään Korkeimmalta.

Kommentaattorit päätyvät ajatukseen, että hän meni paikkaan, jota Avrahamilla, Avrahamin perheessä oli jo kauan pidetty paikkana, jossa ollaan yhteydessä Korkeimpaan. Se on El Hai Ro'in kaivo, jossa enkeli puhui Hagarin kanssa. Näemme, että lähes viisikymmentä vuotta tämän keskustelun jälkeen, monta vuotta myöhemmin Jitshak häidensä aikaan, neljäkymmentävuotias Jitshak, palaa El Hai Ro'ista, jonne hän oli mennyt rukoilemaan. Ilmeisesti voidaan olettaa, että Avrahamin perheellä oli tällainen rukouspaikka, ja sinne Rivka meni rukoilemaan. Mutta se ei ole edes olennaista. Olennaista on, että näemme tässä ensimmäistä kertaa, että ihminen pohdintojensa jälkeen kääntyi Korkeimman puoleen kysymyksen kanssa. Tätä ennen näimme, että Korkeimmalle esitettiin toiveita: jos käy näin, niin sitten näin, tai Jitshak, kuten nyt näemme, joka rukoili hangon kanssa vaimonsa puolesta... Tässä nainen, Rivka, ensimmäinen Avrahamin suvussa, Avrahamin kasvatuksen ensimmäinen hedelmä, joka sisäisen dialoginsa kanssa, sisäisten ongelmiensa kanssa tulee Korkeimman luo.

Emme tiedä, mitä hän oikein meni kysymään. Ehkä hän kysyi: ”Mitä vatsassani on, eikö raskauttani uhkaa vaara, eikö henkeäni uhkaa vaara?” Sekään kysymys ei ole itsestään selvä: ”Eivätkö lapseni ole sairaita?” No, ja kaikki muu. Mahdollisesti jopa: ”Enkö ole jonkin saastaisen hengen riivaama”. Vaikea kuvitella, mitä sen ajan naisen päässä saattoi olla. Mutta HERRA vastaa hänelle ja sanoo:

…kaksi kansaa on kohdussasi ja kaksi kansakuntaa erkanee sisuksistasi (erkanee kohdustasi, pohjimmiltaan, kaksi kansaa) …

Sanatarkasti – me'ájim; mutta kun Toora sanoo bétel – vatsa, kerváim – sisälmykset, me'ájim – suolet, ei pidä ymmärtää niin, että ne, jotka lukivat Tooraa, uskoivat vauvojen tulevan ulos suolistosta. Ei, tämä on vain sisäelinten kuvaus.

…toinen on voittava toisen, ja vanhempi nuorempi palvella (tämän me vielä selvitämme).

Historiassa, kuten Korkein sen ennustaa, kaksi kansaa tulee jatkuvasti riitelemään, kilpailemaan kuninkuudesta.

Profeetta Jehezkelin kirjassa (26:5) tämä on kuvattu erittäin hyvin. Tyros sanoo Jerusalemista: ”Se on murskattu, se on kansan portti, se kääntyy minun puoleeni, minä täytyn, se on autioitettu. Kun minä täytyn, se on autioitettu. No, vastaavasti päinvastoin, kun se täyttyy, minä olen autioitettu”. On olemassa tällainen keskinäinen yhteys: milloin Rooma hallitsee, milloin Israel hallitsee. Mutta tulemme näkemään, että Israelin valta, Israelin kunnian ilmeneminen – on Esavin kunnian ilmenemisen jälkeen.

Profetian viimeisen osan kanssa on vaikeuksia. Sanatarkasti se kuuluu – ja vanhempi on palveleva nuorempi. Voi ymmärtää: ja vanhempaa tulee palvelemaan nuorempi, tai päinvastoin, ja vanhempi tulee palvelemaan nuorempaa. Tässä voi väittää vastaan: mutta jos nuorempi tulee palvelemaan vanhempaa, niin miksi sitten sellaista profetiaa edes sanottaisiin, niinhän se tavallisesti tapahtuukin. Mutta juuri juutalaisessa historiassa se tapahtuu eri tavoin, ja näemme, että nuoremmasta tulee vanhempi, viimeisistä tulee ensimmäisiä, ja ihme on päinvastoin se, ettei näin tapahdu. Ja siksi on olemassa tällainen ymmärrys sen suhteen, mitä jaksossa sanotaan myöhemmin, että Rivka ymmärsi, ettei Esavin pidä saada siunausta, koska tiesi juuri tämän profetian, että vanhempi tulee palvelemaan nuorempaa. Ja Jitshak ehkä tiesikin tämän profetian Rivkan sanoista, mutta yritti tulkita sen toisin, rakkautensa Esaviin ohjaamana. No, näistä kavereista me vasta saamme tietää.

Siis on mahdollista, että tämän profetian saattoi tulkita kahdella tavalla, ja myöhemmin Rivka ja Jitshak tulkitsivat sen kahdella tavalla.

Niinä aikoina tämä on tärkeää, kun nainen on raskaana kaksosilla, ja raskaus on niin vaikea, ettei hän synnyttänyt heitä seitsemännellä kuukaudella tai kahdeksannella kuukaudella. Hän kantoi heidät loppuun asti, pojat syntyivät täysiaikaisina, eli Jumala varjeli hänen raskauttaan.

…ja katso, kaksoset hänen kohdussaan, hänen vatsassaan.

Sana tomím on tässä kirjoitettu virheellisesti. Oikeampaa olisi kirjoittaa tav-álef-vav-mem-mem. Tästä puuttuu pieni kirjain álef. Toora ei tee kieliopillisia virheitä, mutta jättää usein jonkin kirjaimen pois, kun on kyse jostakin epätäydellisyydestä. Ja tässä sanotaan: kyllä, ulkoisesti he ovat tomím, ulkoisesti he ovat kaksosia, mutta sisäisesti tämä ”kaksosuus” ei välttämättä tule olemaan sellaista. Ja ulkoisestikin he myöhemmin erkanevat toisistaan, ei ole eheyttä, koska toinen, yleisesti ottaen, poikkeaa huonoille teille, toinen kulkee vanhurskasta tietä.

Toiset kommentaattorit sanovat, että sana tomím tässä täytyy ymmärtää sanana tumím (sanasta tam – täysin täydellinen). Toinen on täydellinen vanhurskas, toinen täydellinen pahantekijä. Mutta älkäämme panetelko Esavia täydellisenä pahantekijänä. Tiedämme, että hänellä on paikka Jumalan suunnitelmassa.

On kiinnostavaa tarkastella sanaa tomá (kaksonen): tämä on oikeastaan nimi Foma, tunnettu kreikkalainen, venäläinen nimi. Foma on sana, joka tarkoittaa kaksosta. Asia on niin, että pientä kirjainta tav ei aina äännetty näin. Voi sanoa, että tietyssä vaiheessa se äännettiin lähellä englannin tii-eitš (th) -äännettä, ja siksi Tomasta tuli Foma. Tässä siis – kaksi Fomaa hänen vatsassaan.

Punakka, karvainen, reipas, kypsä – nämä kaikki eivät ole kovin huonoja ominaisuuksia, voi jopa sanoa, hyviä. Tuli ulos sellainen reipas pikkumies, pullukka, jo tukka päässä, ja siksi hänet nimettiin Esaviksi. Sana Esav, voi sanoa, tarkoittaa toisaalta tehty, sanasta la'asót; asáv – se on myös hänen tekonsa, hänen toimensa – näitä nimen merkityksiä käsittelemme myöhemmin. Vielä yksi merkitys liitetään sanaan ésev – ruohon peittämä, pikku nurmikko, voi kääntää näin. Ja taas tiedämme, että midrašit voivat olla typologisia, ja siellä, missä Esav muuttuu midrašeissa täydelliseksi pahantekijäksi, sanotaan: Esav on asá šáv (tehty turhaan). No, minne ihminen voi mennä, joka on nimetty sellaisella nimellä? Tyhjä kuori. Mene ja elä sen kanssa. Jos kerran niin nimettiin, niin mitä valittamista? No, tämä on enemmän midraš, takautuvasti. Toora taas käyttää sanaleikkiä, ja suullinen Toora myös, osoittaakseen, viitatakseen joihinkin ominaisuuksiin.

Kuten jo sanoimme, hän meni naimisiin neljäkymmentävuotiaana, lapset syntyivät, kun hän oli kuusikymmentä, kaksikymmentä vuotta rukousta tuotti tällaiset hedelmät.

Syntyi Jaakov, joka piti kiinni Esavin kantapäästä, ja hänelle annettiin nimeksi Jaakov. Siitä, että Jaakov pitää kiinni Esavin kantapäästä, päätellään, profetiana, että Jaakovin valta tulee Esavin vallan jälkeen, että Jaakovin valta on tulevassa maailmassa. Jaakov voidaan kääntää sanasta akév – kantapää; on olemassa sana este, ja tässä on sana taka-este. Jaakov on se, joka tarttuu takaapäin kantapäähän.

On olemassa pohdinta siitä, kuka antoi hänelle tällaisen nimen, koska on sanottu: ja hänelle annettiin nimeksi Jaakov. Ja kun Esav, varastetusta brahasta (siunauksesta) suuttuneena, nuhtelee isäänsä, hän lausuu: ”Ei turhaan hänelle annettu nimeksi Jaakov”. Hän ei sano: ”Sinä nimesit hänet Jaakoviksi”, vaan: ”Ei turhaan hänelle annettu nimeksi Jaakov” – ja tässä hän ehätti edelleni, ja tässä hän huijasi minua, niin voi sanoa. Eli kommentaattorit näkevät tässä (ja tosiaan, tässä voi nähdä) sen, että nimen Jaakov antoi hänelle profeetallisesti Korkein.

Kerrotaan, että kun myrttipuu istutetaan piikkipensaan viereen, niitä ei aluksi erota toisistaan. On olemassa sellainen puu, joka on hyvin myrttipuun näköinen, eikä aluksi näe, kuka on kuka. Kun puut kasvavat, myrtti antaa tuoksunsa, no, ja piikkipensas antaa piikkinsä. Kun lapset kasvoivat, kävi selväksi, kuka on kuka. Ja kuka on kuka?

עֵשָׂו אִישׁ יֹדֵעַ צַיִד אִישׁ שָׂדֶה וְיַעֲקֹב אִישׁ תָּם יֹשֵׁב אֹהָלִים׃
esáv iš jodéa tsájid iš sadé vejaakóv iš tám jošév ohalím

…Esav – metsästyksen tuntemisen mies, metsästyksen asiantuntijamies, kedon mies, ja Jaakov – yksinkertainen mies, joka istuu teltoissa.

Taas, kun kommentaattorit kohtaavat teltoissa istuvat, ja kun luomme jonkin valoisan kuvan Jaakovista, sanotaan: ”Hän istui Tooran teltoissa”. Tässä yksinkertainen merkitys ei todennäköisesti sano mitään Tooran teltoista, vaan puhuu siitä, että Jaakov oli yksinkertainen paimen, se on vähemmän vaativa työ kuin metsästäjän, jonka täytyy lähteä jonnekin vieraalle neutraalille maalle ja valloittaa maailma, pohjimmiltaan pyydystää eläimiä siellä, missä ei ole ilmeistä, avointa ihmisen valtaa.

Ja Jitshak oppi rakastamaan, voi kääntää, Esavia, ja Rivka rakastaa Jaakovia. Jitshak oppi rakastamaan Esavia, koska hänellä on saalis suussa. Oppi rakastamaan, eli ei rakastanut aluksi, vaan alkoi rakastaa. Saalis suussa – kommentaattorit näkevät tässä, että Esav ei ollut vain hyvä metsästäjä, vaan myös puhelias kaveri, hyvä manipuloija, hyvä puhuja, osasi tehdä vaikutuksen.

Jotkut kommentaattorit tuovat esiin tällaisen esimerkin, ja tämä midraš esiintyy usein, siksi haluaisin käydä sen läpi. Esav tuli ja esitti Jitshakille viisaita kysymyksiä: miten erotetaan kymmenykset heinästä ja suolasta. Ja tietenkin, kun ihminen tulee ja esittää niin vaikeita kysymyksiä, niin – katso, mitä hän jopa ajattelee, katso, millainen syvämietteinen kaveri. Jitshak piti siitä. No, todellisuudessa, mitä pahaa siinä on, jos ihminen todella on niin täyttynyt rakkaudesta Jumalaan, että haluaa erottaa kymmenykset jopa suolastaan? Emme todellakaan tiedä, miten erotetaan kymmenykset suolasta, miten erotetaan kymmenykset heinästä. Mitä ylipäätään on kymmenysten erottaminen raamatullisessa merkityksessä, kun puhumme vihanneksista, hedelmistä, Israelin maan tuotteista? Kun erotamme kymmenykset hedelmistä, jotka olemme kasvattaneet, hedelmät jakautuvat pyhään ja arkiseen. Me syömme arkista, pyhässä syödään pyhää. Mutta hedelmämme ovat kosketuksissa pyhyyteen kymmenysten kautta, kymmenysten kautta liitämme ne pyhyyteen. Ja tässä on Esav, joka haluaa liittää pyhyyteen oljetkin ja suolan. Ja sanomme, että hän on metsästäjä, hän myös siellä, asutun maailman rajojen ulkopuolella, hallitsee koko ajan… Tässä, näyttäisi, on ihminen, joka vie hyvän sanoman, vie Jitshakin hyvän sanoman maailmaan: Esav, hän haluaa jopa suolan liittää pyhyyteen! Mutta ongelma on siinä, että kun hänelle vastattiin: ”Emme vielä tiedä, miten suolasta erotetaan kymmenykset, emmekä oljista tiedä, miten se tehdään”. Silloin Esav sanoo: ”No, sitten en erota kymmenyksiä ollenkaan”. Jos koko maailmaa ei voi liittää pyhyyteen, niin ylipäätään mitään ei voi liittää pyhyyteen. Tämä on yksi Esavin hengellisistä ongelmista.

Itsestään voi löytää Esavin, kun ihminen sanoo: ”Kaikki – tai ei mitään! Jos en pysty noudattamaan aivan kaikkia-kaikkia-kaikkia käskyjä, niin en noudata niitä ollenkaan. Jos en pysty täyttämään jonkin asian aivan kaikkia-kaikkia-kaikkia kohtia, en ryhdy siihen ollenkaan!” Kaikki tai ei mitään – tämä toimii hyvin harvoin hyvänä ominaisuutena, useammin huonona.

No, tämä on kysymys Esavista, ja Rivka rakastaa Jaakovia. Miksi hän rakastaa Jaakovia? No, ensinnäkin, koska Jaakov on sellainen kotipoika, ja koska hän oli kuullut profetian Korkeimman suusta.

Luemme uudelleen kertomuksen linssikeitosta ja myydystä esikoisoikeudesta.

Ensimmäistä sanaa – keitti kokoon – käytetään hepreassa aivan yhtä monimerkityksisesti kuin venäjän kielessä. Voi sanoa: kuka tämän jutun keitti kokoon, kuka tämän kaiken pani alulle? Sanaa keittää käytetään huomattavasti useammin ruoanlaiton merkityksessä.

Jaakov ryhtyi puuhaamaan muhennosta. Miksi hän ryhtyi siihen, miksi Jaakov yhtäkkiä meni kattilan luo? Tähän kysymykseen on erilaisia vastauksia. Ensinnäkin yksinkertaisin, itsestään tarjoutuva: linssimuhennos (saamme myöhemmin tietää, että se on linsseistä) – eräänlaista poikamiesruokaa. Rikkaassakin, vaurautta täynnä olevassa talossa on omanlaisensa pikaruoka. Linssikeitto, linssimuhennos, jossa on vähän paistettua sipulia tai valkosipulia, oliiviöljyä, linssejä ja kiehuvaa vettä – sen ajan tyypillinen ”Rollton”. Jaakov saattoi yksinkertaisesti syödä pikaruokaa hoitaessaan joitakin omia asioitaan.

Toiset kommentaattorit sanovat (ja ymmärrämme myöhemmin, miksi tämä on tärkeää), että linssi on surun merkki. Pienet oranssit linssit muistuttavat ihmisten kasvoja, mutta niillä ei ole suuta. Ja surevalle ihmiselle valmistettiin linssikeittoa eräänlaisen hiljaisuuden symbolina; se on hiljaisuutta, jonka voi syödä, surun hiljaisuutta, jonka voi syödä. Monet eivät ymmärrä, mutta sellainen oli symboliikka niinä aikoina.

Vielä yhden mielenkiintoisen version tarjoaa kirja ”Zohar”. Se puhuu siitä, että Jaakov tiesi Esavin menevän lankaan linssikeitosta, löysi hänen sielunsa kielen, sillä Esavia kutsutaan juuri siksi edóm – punainen tai punatukkainen. Ja aivan kuten hän myöhemmin tekee sauvojen kanssa Lavanin talossa, täsmälleen samalla ovelalla tavalla Jaakov tässä nappaa Esavin.

Tällaisia selityksiä on siis kolme. Minulle läheisin on selitys, että Jaakov yksinkertaisesti laittoi ruokaa, hänen teki mieli linssikeittoa, miksipä hän ei olisi tehnyt sitä. Muista selityksistä puhumme vielä.

…ja Esav tuli kedolta; ja hän on väsynyt.

Jälleen on lukuisia kommentaareja. Tooran kommentaattorit ja midrašim rakastavat kovasti Esavin moittimista, se on, voisi sanoa, kansallisurheilua – puhua Esavista pahaa. Ja kommentaattorit sanovat: ”Sinä päivänä hän teki murhan ja raiskasi kihlatun neidon, viisi rikosta hän teki, ja kaksi rikosta hän teki – kaiken kaikkiaan hän väsyi synnistä, siitä, että hän koko päivän tahallaan ja sinnikkäästi teki syntiä”.

Toiset kommentaattorit sanovat: ”Ihminen, joka lähti metsästämään, voi eksyä useiksi päiviksi, kadota matkalla, kulkea kolme-neljä päivää ilman tietä, ilman ruokaa, ilman vettä, ja silloin väkisinkin väsyy”. Esav on rehellinen metsästäjä, hän kasvaa Jitshakin talossa; ja ihminen yksinkertaisesti lähti metsästämään, eksyi, harhaili ja väsyi. Oikeastaan luonnollinen asia.

On kommentaattoreita, jotka kaiken tämän hyväksyen näkevät vielä yhden kerroksen. Esav on elämässään väsynyt. On sellainen ihmisryhmä, jotka ovat väsyneet elämään, he ovat kyllästyneet kaikkeen eikä mikään miellytä heitä, ja tästä ihmiset usein lankeavatkin syntiin, haureuteen, joihinkin sellaisiin irstaisiin seikkailuihin; ja silloin Esavin teot, synnit voi ymmärtää vertauskuvallisesti. Esav on elämäänsä väsynyt ihminen.

Kaikista näistä kommentaareista valitsisin jälleen yksinkertaisimman, ilmeisimmän: Esav eksyi, harhaili, metsästi koko päivän, ja hän tuli kotiin väsyneenä. Ei mitään mystiikkaa.

Tässä ei ole kovin selvää. Alkoiko Jaakov todella siitä lähtien kiusoitella häntä ja sanoa: ”Punaista, punaista”. Ja ikään kuin ympärillä oleva kansa alkoi kiusoitella häntä, koska Jaakov kertoi kaikille tämän tarinan. Ei oikein sovi Jaakoville, ei oikein ole hänelle kunniaksi sellainen teko.

Mutta tämän tekstin voi ymmärtää myös toisin. Esav oli väsynyt, siksi hänellä ei ollut voimia selvittää, mitä hänen edessään oli – kaurapuuroa vai crème brûléeta, – ja hän sanoi yksinkertaisesti ”punaista, punaista”, ettei tarvitsisi muistella, mikä sen nimi ylipäätään on; ei sanoa – anna minulle tätä nazíd, anna minulle tätä muhennosta. Hänen sanavarastossaan ei väsymyksen vuoksi ollut sellaisia sanoja, koska hän oli niin väsynyt, ettei hän jaksanut ajatella edes keiton nimeä. Tässä tilanne on ymmärrettävä: väsynyt ihminen tuli kotiin, siellä hänen nuorempi veljensä laittaa ruokaa, ja nuoremmalla veljellä on vanhempaa kohtaan joitakin velvollisuuksia. Ja vanhempi veli sanoo hänelle väsymyksissään: ”Syötä minua, herätä minut henkiin tällä keitolla”.

Ikään kuin tällainen ei kovin hyvä teko, sen sijaan että ruokkisi oman veljensä. Ja kuka ei ruokkisi nälkäistä veljeään, joka on tullut kedolta, vaikka tämä olisi pahantekijä, vaikka muistettaisiin, miten veljesten kesken joskus käy, että vanhemmat veljet sortivat nuorempia? Ja missä teidät on kasvatettu, toveri Jaakov, ettekö todella tiedä, että pitää kunnioittaa vanhempia, myös vanhempia veljiä, ruokkia nälkäinen, ruokkia köyhä? Mitä te yhtäkkiä puhutte jotenkin noin oudosti? Tämä on kommentaattoreille hyvin vakava ja tärkeä kysymys. Ja jotkut sanovat, että koska Esav kerran pyytää kuin lapsuudessa (Esav syötti pientä Jaakovia lusikalla – sellaiset ovat vanhemman veljen velvollisuudet nuorempaa kohtaan), ja jos Esav panee Jaakoville isoveljen roolin, joka huolehtii nuoremmasta, niin silloin esikoisoikeudenkin voi myydä.

Toinen vaihtoehto sanoo, että osa keskustelusta jäi kuvan ulkopuolelle. Esav kysyi: ”Mitäs, onko meillä tänään linssikeittoa?” Johon Jaakov vastasi: ”Tämä on surukeitto Avrahamin kuoleman johdosta”. Ja Esav sanoo: ”Mitä? Avraham kuoli?! Tämä ihminen, tämä suuri vanhurskas, ihminen, joka koko elämänsä palveli Jumalaa, joka oli valmis uhraamaan isämme, hän kuoli?! No, sitten minulla ei ole mitään mahdollisuuksia, minäkö kilpailisin hänen kanssaan vanhurskaudessa? Mitä varten minulle ylipäätään esikoisoikeus ja mitä varten minulle elämä?” Ja katsokaa, mitä edellisessä jakeessa on kirjoitettu: ”Olen muutenkin väsynyt”. Tämän voi ymmärtää myös näin, ja silloin Jaakov sanoi: ”No, myy minulle esikoisoikeus, kun kerran olet niin väsynyt”.

Mutta todennäköisimmin Jaakov yksinkertaisesti yrittää puhua Esavin kanssa, kun tämä on väsynyt, kun tämä on alttiimpi myymään esikoisoikeuden, ja juuri tämä roolien vaihto, josta puhuimme, ehkä kannustaa häntä siihen. Emme voi sanoa, että ihminen aina toimii vilpittömästi ja sataprosenttisen rehellisesti. Jaakovin kohdalla käy eri tavoin, tässä on jonkinlaista vikkelyyttä tai oveluutta, Esi-isällämme. Mutta hän ehdottaa rehellistä kauppaa – myy minulle tänään esikoisoikeutesi. Mitä Esav vastaa hänelle?

Tämän voi ymmärtää sen valossa, mitä kerroimme siitä linjasta, joka puhuu surusta Avrahamin vuoksi: ”Jos Avraham kuoli eikä hänellä ole mitään mahdollisuuksia, niin minäkin menen kuolemaan, ja mitä varten ylipäätään tämä esikoisoikeus palveluksineen Korkeimmalle, kaikkine etuineen ja haittoineen. Vaikka puhuttaisiin siitä, että esikoinen saa suuremman osuuden talosta, niin mitä varten minulle? Olen metsästäjä, käyn joka päivä kuolemaa kohti, kuolen muutenkin, ja mitä varten koota rikkauksia, jos kuitenkin kuolet, mitä varten minulle esikoisoikeus?”

Mutta voi ymmärtää myös näin: ”Käyn joka päivä kuolemaa kohti, olen metsästäjä, minulla on sellainen työ. Esikoisoikeus, johon kuuluu velvollisuus hoitaa perheen taloutta, olla pappi, vastata perheestä, kaikista – se ei ole minun juttuni, olen vapaa ampuja, ’ei ole kotia eikä kontua, mutta kuninkaalle ei makseta veroja’. Elän näin, ja mitä varten minulle esikoisoikeus?” – näin Esav päätteli.

Vannoi, koska esikoisoikeutta on ylipäätään vaikea myydä, ja täytyy olla selvä sanamuoto: minä siirrän sinulle, annan sinulle esikoisoikeuteni. Tavallisesti vala tehdään tuomioistuimen edessä, todistajien läsnä ollessa, koska valasta on oikeastaan helppo luistaa. Mutta Jaakovin perheessä on Jumalan Nimi, on Jumalan tuntemus, on ymmärrys siitä, että siellä koko ajan, jokaisessa heistä, on läsnä Avraham ja Jitshak – sekä Jaakovissa että Esavissa. Ja jokainen heistä on tällainen kiertävä tuomioistuin, siksi Esav rohkeasti vannoo ja siirtää esikoisoikeutensa Jaakoville. Tästä tulee vielä myöhemmin kiistoja, mutta ei tässä meidän katkelmassamme.

Tässä käy selväksi, että keitto oli tosiaan linsseistä. Miksi sitä ei sanottu heti? Koska meille näytettiin vähän maailmaa myös Esavin silmin. Kiinnittäkää huomiota siihen, että Jaakov antaa Esaville myös leipää, ettei sanottaisi hänen käyttäneen hengenvaaraa saattaakseen kaupan päätökseen ja vain pitääkseen hengen yllä. Jaakov antaa enemmän kuin Esav pyysi. Jotkut kommentaattorit näkevät tässä juhla-aterian, liiton solmimisen, eli eräänlaisen leivänmurtamisen kuvan, puhuen vielä siitä, että jos leipä ja keitto olivat Jaakovin käsien tekoa ja vain hän saattoi antaa ne, niin viinin Esav saattoi mennä ottamaan kodin pikku kellarista. Ja siksi monet näkevät tässä myös liiton solmimisen, sopimuksen solmimisen, joka tehdään leivällä ja viinillä. Mutta ei kaikkialla eikä aina tätä voi ymmärtää näin.

…ja söi, ja tokeni, ja nousi, ja lähti, ja halveksi Esav esikoisuuttaan.

Tässä kuvataan hyvin lyhyin pyrähdyksin: vajohal – ja söi, vaéšt – ja tokeni, vajákom – ja nousi, vajeláh – ja lähti, vajívez – ja halveksi. Sana buz tarkoittaa piti häpeällisenä, piti mitättömänä, piti sellaisena, minkä voi heittää toisille.

Luetaan vielä kerran: ja söi, ja toipui, ja nousi, ja lähti ja halveksi Esav esikoisuuttaan. Jo syötyään ja tultuaan tajuihinsa, – ja nousi, ja lähti, ja, voimiinsa päästyään, Esav silti väheksyi esikoisuuttaan. Ei hänellä ole mitään sellaista huutoa: ”Mitä minä tein ja miksi minä toimin näin?” Ei, hänellä ei ole erityistä katumusta tapahtuneen johdosta.

Yksi kommentaattoreista, Ibn-Ezra, sanoo, että Esav halveksi esikoisuutta siksi, että siihen hetkeen mennessä, kun asia tapahtui, Jitshakin perhe oli täysin köyhtynyt, siellä ei ole perintöä, jota jakaa.

Näin sanoo Ibn-Ezra. Tätä esikoisuutta hän väheksyi, koska näki, ettei isällä ole rikasta perintöä. Monet ihmettelevät tätä: ”Miten tällainen saattoi olla? Onhan Avraham jättänyt Jitshakille rikkaan perinnön”. Mutta eivätkö ne, jotka ihmettelevät, ole koskaan nähneet ihmisiä, jotka ovat nuoruudessaan rikkaita ja vanhuuteen mennessä köyhtyneitä? Tästä todistaa se, että Jitshak rakasti Esavia, koska tarvitsi hänen ruokaansa. Jos hänen isänsä talossa olisi ollut leipää yllin kyllin, niin Esav, joka kunnioitti häntä, ei olisi myynyt esikoisuutta ruoasta. Jos hänen isänsä olisi joka päivä syönyt herkullisia ruokia, niin mikä on sanotun merkitys: ”Pyydystä minulle riistaa”? Ja miksi Jaakovilla ei ollut kauniita vaatteita, ja miksi äiti ei antanut hänelle matkaan kultaa ja hopeaa, niin että hänen piti sanoa: ”Ja Jumala antaa minulle leipää ravinnoksi ja vaatteen puettavaksi”? Miksi rakastava äiti ei lähettänyt hänelle elatusta, niin että hänen täytyi vartioida laumaa? Ja jae, jossa sanotaan Jitshakista – ”ja tuli suureksi tämä mies (26:13)” – koskee aikaa, jolloin hän ei ollut vielä vanhentunut. Sokeasydämiset ihmiset luulevat, että rikkaus on yksi vanhurskaan ansioista. Mutta profeetta Elijahun tarina todistaa päinvastaista. Tai kysytään: ”Miksi Korkein riisti Jitshakilta omaisuuden?” Ehkä he vastaavat paremmin, miksi Hän riisti häneltä näön? Älkööt he tyrkyttäkö meille midrašeja, joihin todellisuudessa on kätketty salaisuus, sillä Korkeimman aivoitukset ovat käsittämättömiä eikä ihmisjärki kykene niitä käsittämään. Toiset sanoivat: ”Mutta olihan hänellä karjaa, sanoihan Rivka: ’Menepä laumaan’”. Mahdollisesti hänelle jäi vähän karjaa. Tai ehkä on oikea se tulkinta, että mene laumaan tarkoitti mennä paikkaan, jossa on lauma, eli sinne, missä myydään karjaa.

Ja Ibn-Ezra esittää tässä yleisen käsityksen, että Esav, joka eli aineellisten etujen varassa, ei nähnyt aineellisia etuja Jitshakin omaisuudessa, koska Jitshak oli siihen aikaan vararikossa. Oliko Jitshak vararikossa – se on oma tarinansa. Ajatus tässä on sellainen, että Esaville esikoisuus on aineellinen juttu; koska aineellista etua tässä ei ole mitään, niin on parempi syödä tänään, parempi linssikeitto padassa kuin epävarma perintö tulevaisuudessa. Näin Esavista tehdään vain tämän maailman ihminen, joka kuuluu vain tähän maailmaan.

Mutta on niitä, jotka luonnollisesti esittävät vastaväitteitä Jitshakista, ja se on pitkä kiista. Kun käymme läpi siunausta ja Jaakovin matkaa Haraniin, puhumme tästä vielä. Mutta toistaiseksi jätetään avoimeksi kysymys Jitshakin rikkaudesta tai köyhyydestä. Esav piti esikoisuutta arvottomana, piti sitä ylipäätään arvottomana, koska linssikeitto on halvinta, mitä voi olla. Se on kuin myisi vihapäissään talon tulitikkuaskista, ne ovat keskenään vertailukelvottomia arvoja. Esav pääsi eroon esikoisuudesta, eikä asia ole niinkään linssikeitossa.

Tällainen tarina tapahtui. Siitä haarautuu vielä kysymyksiä, joihin Toora antaa myöhemmin vastaukset. Aina ei luvun lopussa ole kaikki selvää.

Aloitamme kanssanne lukea Berešitin kirjan 26. lukua.

 Sana millevád – tässä voi sanoa vielä ankarampi nälänhätä kuin Avrahamin päivinä. Muistamme, luimme, että aivan yhteytensä alussa Korkeimman kanssa, heti kun Avraham joutui Pyhään maahan, oli nälänhätä, ja Avraham meni alas Egyptiin. Meidän tapauksessamme Jitshak lähtee tielle Egyptiin. Hän menee kuninkaan luo, jonka kuningaskunta sijaitsee Egyptiin vievän tien varrella.

Aviméleh – tämä ei todennäköisesti ole erisnimi, vaan mahdollisesti filistealaisen kuninkaan nimitys. Isäni on kuningas, eli Jumalani on kuningas tai Minä olen kuningas Jumalan vallan nojalla – näin voi kääntää, tulkita tässä tapauksessa tämän nimen. Siis hän on plištimien kuningas. Mutta nämä eivät ole ne samat plištim, jotka tulevat myöhemmin, Tuomarien aikakaudella, nämä ovat toisia plištim. Plištim – ne, jotka tunkeutuvat maahan, sanasta lifloš – hyökätä, tunkeutua. Se on jokin kansa, joka itse samastaa itsensä tällaiseen hyökkäykseen, valloitukseen, ja se elää Kanaanin maassa. Ja Jitshak tulee Grariin Avimelehin luo tarkoituksenaan todennäköisesti mennä edelleen alas Egyptiin.

On monia eri sanoja asumisen ilmaisemiseen. Šhón – se on ole naapurina, asu hyvänä naapurina maassa, jossa Minä tulen asumaan. Samasta sanasta tulee sana šahén (naapuri); ja siitä samasta – sana šehiná (jumalallinen läsnäolo, Jumalan naapuruus kanssamme). Eli Korkein sanoi Jitshakille: ”Sinun ei tarvitse mennä alas Egyptiin; ole, asu naapurina maassa, josta Minä sinulle sanon”. Tässä tapauksessa tarkoitetaan Graria. Miksi Korkein sanoo Jitshakille, ettei tämä menisi alas Egyptiin? Käy ilmi, että kaikista patriarkoista – Avrahamista, Jitshakista, Jaakovista – vain Jitshak, hän on ainoa, joka ei koskaan jättänyt Kanaanin maata. Jitshak on Kanaanin vakituinen asukas, Pyhän maan vakituinen asukas. Miten tämän voi tulkita? Kerran alttarille nostettuna Jitshak on pyhitetty alttarille. Vaikka hänet otetaankin alas alttarilta, vaikka uhria ei uhrattu – hänen ruumiinsa on pyhitetty, hän on kokonaan pyhitetty eikä voi enää laskeutua, hänen palveluksensa asema ei voi muuttua. Siksi hän jää Israelin maahan ja hänellä on siihen erityinen siunaus. Korkein sanoo hänelle:

Jos šhón – se on asu hyvänä naapurina, luimme, niin tässä gur – tilapäinen asuminen; asu, asu tässä maassa. Ja kaikki tämä, kaikki nämä valtiot, jotka ovat tässä ympärillä, ja kuninkaat – kaikki tämä tulee kuulumaan sinulle ja sinun siemenellesi.

Luvumme viides jae on hyvin tärkeä. Monet ottavat sen ja käyttävät sitä todistaakseen näitä tai noita omia kantojaan. Miksi Korkein sanoo Jitshakille, että Hän siunaa hänet ja hänen siemenessään siunataan kaikki kansat? Luemme:

 Ja näitä muutamia luokkia (vartioi vartiota, käskyt, lait ja opetukset) monet yrittävät jaotella omalla tavallaan. Pääasiassa useimmat kommentaattorit päätyvät siihen johtopäätökseen, että Avraham noudatti jopa rabbien pienimpiäkin määräyksiä ja noudatti pienimpiä yksityiskohtia myöten myös suullista Tooraa ja noudatti kaikkea-kaikkea-kaikkea.

 Tämän luettelon vanhin jaottelu sanoo, että šamár mišmartí (seisoi vartiossa) – tarkoittaa, että hän varjeli itsensä epäjumalanpalvelukselta. Tässä viitataan siihen tapaukseen, jolloin Avraham pilkkoi, rikkoi perimätiedon mukaan epäjumalat isänsä talossa. Vaikka tämä onkin perimätieto, se on melko vanha perimätieto, se mainitaan kirjoissa jo ennen I vuosisataa jKr. Mitsvotáj (se sanotaan Toorassa) – käskyt asettaa oikeus ja tuomita totuuden tuomiolla. Hukkotáj – ne ovat lait, jotka liittyvät ympärileikkaukseen. Torotaj – se on opetus, jota Avraham kantoi maailmaan. Eli Avraham ei ollut pelkästään opetuksen kantaja, hän oli se, joka välitti sitä, joka levitti sitä. Ja siksi, tämän kaiken kokonaisuuden kautta, maailman kansat voivat tulla siunatuiksi Avrahamin siemenessä.

Myöhempi lähestymistapa sanoo, että Avraham noudatti varsinaista Tooraa. Noudatti, mutta mitä valoa siitä oli ympäröiville kansoille? Tällainen vastaväite on tätä kommentaaria vastaan. Vaikka tälläkin kommentaarilla tietenkin on oikeus olemassaoloon, hyvin arvovaltaiset ihmiset ovat esittäneet sellaisen näkökannan, että kantaisät noudattivat koko Tooraa yhdessä rabbien säädösten kanssa. Tätä näkemystä alkoi kehittää fariseusliike ajanjaksona II–IV vuosisadalla jKr., temppelin hävityksen jälkeen, kun piti vahvistaa suullisen Tooran asemia vastapainona ensin samarialaisten ja sitten myös muiden ihmisten asemille, jotka eivät tunnustaneet Suullisen Tooran arvovaltaa ja jollakin tavalla kiistivät fariseukset. Sanalla sanoen, tämä tulkinta, se on tarkoitettu suojelemaan ja vahvistamaan ortodoksisen juutalaisuuden arvovaltaa siinä muodossa, jossa se on säilynyt meidän päiviimme asti. Sanoa, että tulkinta on väärä – ei voi, mutta tällaisia kysymyksiä siihen kohdistuu.

 Ja luemme tässä, mikä on kiinnostavaa, kolmannen verbin, joka merkitsee asumista: ješév tarkoittaa vakinaista asumista. Kuultuaan kaiken tämän Jitshak päätti: no hyvä, asun Grarissa, joka tapauksessa koko tämä maa annetaan minulle.

Jälleen näemme saman ongelman siinä, miten Avrahamin perhe näkee ne, jotka eivät kuulu Avrahamin perheeseen. Jälleen Jitshakilla on suuri määrä epäluottamusta ympärillä olevia kohtaan. Hän ei usko, ettei häntä yksinkertaisesti tapeta Rivkan vuoksi, ei usko, että Avimelehilla olisi jonkinlaista jumalanpelkoa.

 Jitshak metsahék – voisi sanoa, Jitshak ”jitshakoi” vaimoaan, Jitshak leikittelee vaimonsa kanssa. Ilmeisesti Grarin kuningas näki jotakin, mikä ei muistuttanut sitä, mitä tapahtuu veljen ja sisaren välillä. Näki jonkinlaisia hyväilyjä tai jonkinlaisia helliä kosketuksia, näki sellaista, mikä antoi ymmärtää: kyse ei ole veljestä ja sisaresta. Ja luonnollisesti hän pelästyi. Huomatkaa, tässä, toisin kuin aiemmissa kertomuksissa, kukaan ei vienyt Rivkaa, kukaan ei käynyt hänen kimppuunsa. Tässä ei ole faraota, eikä kuningaskaan osoita valtaansa.

Onko Avimelehilla jumalanpelkoa? Tietenkin on. Avimeleh sanoo: ”Mitä sinä oikein teit? Sinä epäluuloillasi johdit siihen, että joku meillä olisi voinut langeta syntiin. Huolehdit omasta hengestäsi, mutta entä me, entä meidän tilamme?”. Ja silloin, ottaen huomioon Jitshakin tunteiden koko hienovaraisuuden ja syntyneen tilanteen koko monimutkaisuuden, Avimeleh tekee näin:

Eli koska te olette niin pelokkaita, koska te pelkäätte niin paljon, minä asetan erityisen lain: ”Ja jokainen, joka koskee tähän mieheen ja hänen vaimoonsa, kuolemalla kuolee”. Jitshak jää asumaan Avimelehin maahan.

Eli Jitshak sai kaiken, minkä kylvi, sinä vuonna satakertaisena takaisin, lisäsi, niin sanoakseni, sata kertaa. Ja HERRA siunasi häntä. Ja tämä siitä huolimatta, että puhumme, oikeastaan, nälkävuosista.

Alkoivat puhua: ”Tulee joku mies meidän maallemme, meidän maahamme. Me ikään kuin annoimme hänelle suojan. Ja hän ikään kuin kylvää hiljakseen. Ehkä hän ei saanut parhaita maita, mutta hänellä kaikki sujuu, hänellä on kaikkea. Mutta entä me? Meillä taas ’ei krokotiili tartu, ei kasva kookos’. Meillä ei ole sellaista siunausta kuin Jitshakilla!” Ja tämä herättää kateutta, ja kateus on kauhea tunne, joka, kuten viisaat sanovat, karkottaa, häätää ihmisen tästä maailmasta.

 Kaivot ovat yhteiskäytössä olevia paikkoja. Kaivo on hyvä asia, autiomaassa korvaamaton paikka. Yhtäältä sinne voi tulla, juoda vettä. Mutta se on myös paikka, jossa isännät voivat järjestää yhteisiä tilaisuuksia: eräänlainen hyväntekeväisyyskaivo, siellä voi jakaa esitteitä, siellä voi tehdä vielä jotakin muuta sellaista. Ja luonnollisesti nämä kaivot, jokainen kaivoista, on ihmisen voitto autiomaasta. Jos se on Avrahamin teko, niin se myös säilyttää muistoa Avrahamista. On kommentaattoreita, jotka ymmärtävät ja tulkitsevat tapahtumia tasolla rémez, vihjeen kautta. He sanovat, että ihmiset, jotka aikoinaan pistäytyivät Avrahamin luona teltassa, jotka olivat Avrahamin yhteisön seurakuntalaisia, lakkasivat käymästä siellä, kun kaivot oli luotu umpeen, kun ne oli suljettu tomulla.

Mahdollisesti Jitshak on vaarallinen taloudellisesti, koska tämä on hyvin menestyksekäs hanke, ihmiset katsovat. No ja lisäksi sen valossa, mistä puhuimme, mahdollisesti myös ideologisesti. Miksi Jitshakilla kaikki sujuu, mutta Avimelehilla ei niin hyvin?

 Vajíhan – vielä yksi kiinnostava sana asuinpaikan merkitsemiseen: Jitshak lähti vielä vähän kaakkoon päin ja pysähtyi sinne.

Luemme uudelleen katkelman, joka kertoo siitä, miten esi-isämme Jitshak kaivoi kaivoja ja hänen naapurinsa, plištim (plištim), estivät häntä tekemästä sitä.

Sana istui (ješáv) tarkoittaa istui kirjaimellisessa merkityksessä, istui oppiakseen jotakin, eli asettui mukavammin ja eli vakiintunutta elämää. On sana lagúr – asua jossakin tilapäisesti, ja on sana lašévet – asua jossakin pitkään. Siis Jitshak asettui tietylle seudulle.

…ja kaivoi auki vesikaivot, jotka oli kaivettu hänen isänsä, Avrahamin, aikoina, ja tukkivat ne, loivat ne umpeen plištim, plištim Avrahamin kuoleman jälkeen; ja antoi niille nimet (niille – siis kaivoille) samoin kuin nimet, joilla hänen isänsä, Avraham, oli ne nimennyt.

Paljon heti käsittämätöntä. Niin tunnettu Tooran kommentaattori kuin Nahmanides kysyy heti: miksi Toora kertoo meille kaiken tämän? Kaivojen kaivaminen on ylipäätään maankaivajan työtä, ei mitenkään erityisen kunniaa ansaitseva työ. Monet ihmiset ansaitsevat tällä; raskas, arvokas, kunnioitettu ammatti. Mutta miksi kertoa siitä kuin jostakin suuresta tapahtumasta? Kaikista satojen vuosien tapahtumista Toora valitsee tärkeimmän, ja luonnollisesti herää kysymys: mikä tässä sitten on tärkeää?

Vielä yksi kysymys, joka herää: mistä plištim tähän ilmestyivät? Plištim ilmestyivät Israelin maahan paljon myöhemmin, Tuomarien aikoina, vasta Egyptin vankeuden jälkeen, voisi sanoa, useita vuosisatoja myöhemmin. Ne plištim rakensivat itselleen kaupunkeja meren rannalle, he eivät puhuneet seemiläistä kieltä, ja heillä oli segenit (sotilasjohtajat), heillä ei ollut yhtenäistä monarkkista järjestelmää. Tässä näemme, että plištimilla on kuningas, että he ovat paimenia, ja he puhuvat nimistä päätellen seemiläistä kieltä.

Ja mitä kaikkea kommentaattorit, tutkijat eivät sanokaan! On ihmisiä, jotka suhtautuvat Tooraan kriittisesti, ja heille on heti selvää, että juutalaiset keksivät kaiken tämän ja että se, joka tämän kirjoitti, ei tuntenut historiaa. Mutta voi sanoa, että plištim ovat ylipäätään tulokkaita, valloittajia, ”sisääntihkujia”, jos kääntää sanatarkasti sanan lefloš, ja että oli olemassa monia kansoja, joita kutsuttiin niin. Kummallista kyllä, nykyiset naapurimme, palestiinalaiset, ovat myös valinneet itselleen sellaisen nimen, vaikka heillä ei tietenkään ole mitään tekemistä Avrahamin aikojen plištimin eikä Davidin aikojen plištimin kanssa. Tämä on aivan sattumalta osunut pysyväksi nimeksi, kiertäväksi punaiseksi lipuksi Israelin vihollisille Israelin maassa.

Muistamme, että jo Avrahamilla oli kiistoja Avimelehin kanssa kaivoista. Avraham toi silloin seitsemän karitsaa ja sanoi, että tämä on merkki siitä, ettei hän ollut koskenut Avimelehin kaivoon, ja siihen he tekivät sovinnon. Näin syntyi Be'er-Ševa. Kiista vedestä, kaivoista elämän lähteinä kulkee juutalaisilla ja plištimilla sukupolvelta toiselle. Ja yksi ivrimin ominaisuuksista maassa on avata kaivoja. Jitshak kaivaa esiin kaivoja, joita isä kaivoi ja jotka plištim hautasivat. Ja kuten sanoimme, Nahmanides ja monet muut kommentaattorit eivät ymmärrä, miksi tätä tehdään. Ja kun kommentaattorit eivät ymmärrä jotakin, he siirtävät suorat tapahtumat jollekin vertauskuvalliselle tasolle. Seuraamme nyt Nahmanidesin ajatusta ja yritämme sitten kuitenkin selvittää, mikä on tapahtumien yksinkertainen merkitys, miksi Jitshak tekee kaiken tämän.

Tämä ei ole enää niiden kaivojen ennallistamista, jotka Avraham teki, nämä ovat jo uusia kaivoja. Jitshak jatkaa Avrahamin työtä, jatkaa kaivojen kaivamista. Mutta toisin kävi.

Esimerkiksi kun ihminen, käyttäen hyväkseen toisen hätätilannetta, palkkaa hänet töihin ja maksaa hänelle vähän rahaa, ei maksa hänelle koko summaa tai jotakin muuta, sitä kutsutaan nimellä óšek. Päätellen siitä, että Jitshak antoi nimen tälle kaivolle, hän kuitenkin sai pidettyä kaivon. Siis ensimmäinen kaivo, josta on puhe, on nimeltään Óšek.

Ja kopioitui – sanasta muuttaa, liittyy juureen ótek (kopiointi”, kappale).Kaupungin nimi Rehovot on Israelissa olemassa vielä tänäkin päivänä. Huomatkaa: rehovót – hirhív yhdestä ja samasta juuresta.

Siis palaamme Nahmanidesin (eli Rambanin) ajatukseen; hän sanoo: ”Ilmeisesti tässä asiassa ei ole yksinkertaista merkitystä; ja koska kaivojen kaivaminen ei ole kovin suuri toimi, tässä on jokin salaisuus”. Mikä salaisuus tässä on? Ja Ramban sanoo: ”Koska vesi on elävää ja kaivo ylipäätään liittyy Tooraan (tästä ei ole vaikea antaa esimerkkejä Kirjoituksista), niin kolmea kaivoa voi verrata kolmeen temppeliin”.

Ensimmäinen temppeli – Óšek (loukkaus) – tuhottiin sisäisten riitojen vuoksi, kun ihmiset jakoivat maata, jakoivat omaisuutta; epäoikeudenmukaisuus maan jakamisessa. Temppelin kukistuminen alkoi siitä, että Israel hajosi, ja vasta sitten syntyi epäjumalanpalvelus ja kaikki muu, mutta kaikki alkoi omaisuusriidoista Israelissa.

Toinen temppeli tuhoutui turhan vihan vuoksi. Pelkkä loukkaus, pelkkä pahuus puhtaimmillaan, eli Sitná.

Ja kolmas temppeli, joka tulee olemaan, se on vihdoinkin väljyys. Muistatteko Zharjan rukouksen, kun Johanan Upottaja (Kastaja) syntyi? Zharja sanoi: ”Nyt meidän annetaan palvella Korkeinta pelotta, nyt saamme väljyyttä”. Messiaaninen odotus liittyy odotukseen väljyydestä palvelemisessa, vapaudesta palvella Korkeinta, vapaudesta sekä kansojen sorrosta että synnistä ja kaikesta. Ja juuri tässä on sana Rehovót. Ramban esittää tämän kolmannen temppelin yhteydessä. Hän sanoo: ”Nämä kolme kaivoa symboloivat kolmea temppeliä”.

Toiset kommentaattorit sanovat, että kolme kaivoa liittyvät tišrei-kuun kolmeen juhlaan. Ensimmäinen, toinen roš hašanan päivä, kun on syytöksiä, ja kun on nuhteita, ja kun käydään läpi ihmisen omaisuuteen liittyviä tekoja, ja kun ylhäällä ihmistä vastaan avataan oikeudenkäynti – ne ovat kaksi ensimmäistä kaivoa. Kolmas kaivo (Rehovot) – se on jom kippur, kun ihminen tulee eikä häntä vastaan ole enää syytöstä, oikeus ei enää kuuntele syyttävää osapuolta. Seuraavana on Be'er-Ševan kaivo, elävän veden kaivo (puhumme siitä vielä), se symboloi sukkotia, josta on sanottu: ”Ammentakaa vesiä pyhyydessä”.

Sellaisia ovat nämä mystiset kommentaarit. Ja vaikka mystiset kommentaarit ovat ylipäätään hyvä asia, on ymmärrettävä myös Tooran yksinkertainen merkitys, kirjoitetun yksinkertainen merkitys, ja me käymme sen ehdottomasti läpi.

Erään videon jälkeen, kerronpa muuten, ilmestyi tällainen kommentti: ”Ja kuinka te ette häpeä kertoa, että kaikki nämä tapahtumat todella tapahtuivat. On XXI vuosisata, olisi aika opiskella kabbala-tiedettä”. No, kabbala-tiede, kuten tiedämme, keksittiin XXI vuosisadalla, ja itse kabbalaa me olemme opiskelleet, mutta emme aio harjoittaa sitä. Ja todellakin, meidän tehtävämme on puhua siitä, että Tooralla on yksinkertainen, tavallinen merkitys. Tätä yksinkertaista merkitystä yritämme käydä läpi, jotta voisimme sieltä edetä edelleen uusiin ymmärryksen syvyyksiin.

Siis tällaisia mystisiä, yliluonnollisia tulkintoja on, mutta jatkamme vähän ja yritämme puhua siitä, miksi Jitshak ylipäätään tekee kaiken tämän.

Sen jälkeen, kun Jitshak kaivaa kolme kaivoa, HERRA ilmestyy hänelle Be'er-Šavassa ja sanoo: ”Minä olen sinun kanssasi, minä siunaan sinua Avrahamin tähden”. Jitshak jatkaa Avrahamin työtä.

Voi ymmärtää keskiaikaisia kommentaattoreita, jotka kirjoittivat sen, mitä kirjoittivat. Minä asun Be'er-Ševan kaupungissa, josta tässä on puhe ja joka lakkasi olemasta monta vuosisataa sitten. Kun juutalaiset palasivat turkkilaisen vallan aikoina, noin vuonna 1917, Be'er-Ševan kaupunki ennallistettiin, rakennettiin uudelleen. Ja se nimettiin nimellä Be'er-Ševa. Aivan samoin ennallistettiin kaupungit Tel-Aviv, Bnei-Brak, Rehavot, Ištamoan siirtokunta, Susija, Galilean Bet-Lehem ja niin edelleen. Juutalaiset palasivat maahan, ja he antoivat kaupungeille, joita he rakensivat vanhojen kaupunkien paikalle, vanhojen kaupunkien nimet. Emme ole uusia ihmisiä tässä maassa, me jatkamme. Ensikulkijana on hyvin vaikea olla, mutta ensikulkijalla on tulta, intoa, hän on täynnä voimaa, hän palaa. Toiskulkijana on paljon vaikeampi olla. Paljon helpompaa on kaivaa kaivoja kuin kaivaa esiin haudattuja kaivoja.

Jitshak on kuuluisa siitä, että hän on työn ensimmäinen jatkaja, hän on uskovien vanhempien ensimmäinen poika, uskovien toinen sukupolvi, vallankumouksellisten toinen sukupolvi. ”Zohar”, myös mystinen kirja, sanoo, että siitä hetkestä, kun plištim hautasivat kaivot, siitä hetkestä kaikki proselyytit, suurin osa proselyyteistä, jotka Avraham oli kääntänyt, lakkasivat uskomasta. Tämä on tietysti mystiikkaa, mutta Avrahamin voi kuvitella hyvin toimeliaaksi ihmiseksi: hän kaivoi kaivoja. Ja nykykielellä sanoen kaivojen luona jaettiin flyereita, esitteitä; kaivo on keskus, jonne ihminen tulee, vettähän jokainen haluaa; jokainen halusi juoda, juottaa karjaa – ja tässä vieressäsi pidetään Toora-oppitunteja, luentoja viikkojaksosta, tässä sinulle jaetaan esitteitäkin, ja tarvittaessa tehdään jopa ympärileikkaus. Hyvin hyvä paikka palvelemiselle – kaivo, piste, johon kaikki tulevat. Ja voi hyvin olettaa, että Avraham toiminnan ihmisenä käytti kaivoja palvelemiseen, yhteiskunnalliseen työhön. Puhuimme jo tässä jaksossa, että kaivolle mentiin, kaivo oli sellainen ihmisen ja hengellisen luonnon kohtaamispaikka. Kaivolla tapahtuu Toorassa ylipäätään hyvin monia kohtaamisia. Kaivo on hyvin merkittävä ja merkityksellinen paikka. Kaivaessaan esiin kaivoja Jitshak-toiskulkija ottaa vastaan Avrahamin viestikapulan jopa siellä, missä se on epäonnistunut, ja antaa näille samoille kaivoille vanhat nimet, ennallistaa itse asiassa Avrahamin työn. Ja siksi Korkein kääntyy, tulee ja siunaa Jitshakia, uudistaa, julistaa vielä kerran siunauksen Jitshakille palvelija Avrahamin tähden; eli Jitshak on siunattu sillä, että hän jatkaa Avrahamin työtä. On helppo aloittaa uusia hankkeita, hehkua uusista ideoista. Paljon vaikeampaa on elää ja osoittaa palvelemista jossakin arkielämässä. Me itse joudumme usein kaivamaan esiin kaivoja itsessämme, nousten päivittäin rukoukseen, puuhaten päivittäin lasten kanssa, tehden jotakin päivittäistä rutiinityötä, ollen toiskulkijoita, kolmaskulkijoita, neljäskulkijoita... Tämä on joskus vaikeampaa kuin olla ensikulkijoita, todella vaikea tehtävä.

Ja siitä hetkestä, kun Jitshak jatkaa kaivojen kanssa, suhteessa filistealaisiin tapahtuu käänne.

Sana fihól, jos sen lukee seemiläisenä juurena, merkitsee pi – monin verroin, kertoa jollakin ja kol – kertoa kaikella. Jos sanotaan: pištájim – kaksinkertaisesti, niin pihól – kaikkikertaisesti; eli pihól voi kääntää sellaiseksi kaikkia kovempi, sellainen ihmisen nimi.    

Ja nämä kolme toverusta – kuningas, maatalousministeri ja puolustusministeri – tulivat valtuuskunnan kanssa Jitshakin luo, joka oli juuri karkotettu Grarista. Jyrkkä aseman muutos, joka tapahtui, oikeastaan, minkä vuoksi? Sitkeän johdonmukaisen työn vuoksi.

Kun liitto solmitaan, tavallisesti sanotaan: sitä ja sitä sinulle tapahtuu, jos sinä teet meille jotakin pahaa. Mutta joskus sitä ei nimetä, jotta ymmärrettäisiin, että se on no todella, todella pahaa, emme edes halua sanoa mitä: niin ja niin sinulle käy, jos sinä teet meille pahaa, kun me emme koskeneet sinuun.

Eli tulee julkinen valtuuskunta, ja se sanoo Jitshakille tällaisen asian: ”Me, sanotaanko näin, kiivastuimme, kun ajoimme sinut pois. Solmitaan meidän välillemme liitto: me ikään kuin päästämme sinut rauhassa emmekä tee sinulle mitään pahaa, ja sinäkään et koske meihin, et sodi meitä vastaan ja käyttäydyt rauhallisesti”. Ilmeisesti plištim pelkäsivät joitakin toimia Jitshakin puolelta. Mutta todennäköisesti tämä ei ole turvallisuuden liitto. He haluavat ystävyyttä, haluavat olla liitossa Jitshakin kanssa. Huomatkaa: sanassa brít (liitto), kuten myös sanassa brahá (siunaus), kaksi ensimmäistä kirjainta ovat bet-rei. bet-reiš – tämä on juuri, joka merkitsee yhdistymistä johonkin. Plištim ikään kuin sanovat: ”Tämän liiton kautta ihmisen kanssa, jonka Jumala on siunannut, me liitymme siihen, jonka Jumala on siunannut, solmimalla hänen kanssaan rauhansopimuksen, ja siten meillä on osa siunauksista. Ja katso, sinä olet Jumalan siunaama”.

Jitshakin sinnikkyys, johdonmukaisuus mursi plištimin: Jitshakin luo tuli peräti kolme ihmistä, voimakas poliittinen valtuuskunta, ja he suostuttelivat hänet solmimaan rauhansopimuksen, rauhan voiman asemista. Kuinka kiinnostavasti historia toistuu: tänäänkin meillä on sota niiden kanssa, jotka kutsuvat itseään ”palestiinalaisiksi”, muun muassa myös sota vedestä.

Ja tämän jälkeen, sen jälkeen kun Jitshak solmi liiton plištimin kanssa (ja tämä on vielä yksi näkökohta), Israelin kansa, potentiaalisesti Jitshakissa, alkoi antaa, avata elävää vettä maailmalle. Hän solmi liiton, jonka mukaan koko maailmallakin on mahdollisuus, filistealaisten, ensimmäisen vierasheimoisen kansan, muodossa, liittyä, yhtyä, painautua tämän veden ääreen. Ja tämä on Jitshakin työn ja Korkeimman siunauksen tulos.

Tässä tarkkaavainen lukija voi kysyä: ”Odottakaa, odottakaa, eikö tätä kaupunkia jo aiemmin, jo Avrahamin aikoina, kutsuttu jo Be'er-Ševaksi?” Ei aivan oikein – sitä kutsuttiin Be'er-Šavaksi, seitsemästä. Vaikka seitsemän on hepreaksi myös šéva, mutta sanaliitoissa vokaalimerkit muuttuvat hieman; ja siellä se oli Seitsemän kaivo, ja tässä se on täydessä merkityksessä Valan kaivo, vaikka siellä myös se liittyi valaan. Tällainen pieni kielellinen kompastuskivi.

Mistä tämä vertaus kertoo? Jos ei mennä mystiikkaan – jatkuvasta sitkeästä työstä, viestikapulan ojentamisesta, siitä, että ei tarvitse olla vain uranuurtaja, tarvitsee olla toinen, kolmas, neljäs sukupolvi niitä, jotka palvelevat; niistä, jotka tulivat ennallistamaan Israelin maata (on jopa ihmeellistä ajatella, mikä sukupolvi he olivat). Toorassa kerrotaan, että kun Korkein johdatti – sen jälkeen kun Mirjam kuoli, – johdatti kansan kaivolle, sinne, missä Aharon ja Moše löivät kalliota, siellä on sanottu ihmeellinen sana: ”kaivo, jonka ruhtinaat kaivoivat, jonka kansan ylhäiset kaivoivat sauvoillaan”. Tämä on Tooran tekstiä. Midraš Raba kysyy: ”Miten sauvoilla kaivettiin?” Ja midraš sanoo: ”Tämä on Avrahamin ansiosta, kuten psalmissa on kirjoitettu: ’Hän avasi kallion, ja vesi vuoti, virtasi joena autiomaan halki, sillä Hän muisti pyhän liittonsa Avrahamin, palvelijansa, kanssa’”.

Yksi liiton puolista: me kaivamme – Jumala antaa vettä. Kaivamme autiomaassa, siellä, missä, luulisi, ei ole vettä – Korkein antaa vettä. Kun ilmaannut niiden kansojen keskuuteen, niille seuduille, joissa ei ole Tooraa, joissa, luulisi, Jumalaa ei tunneta, jos sinä olet Avrahamin oppilas, niin kaiva, ja tulee vettä.

On vielä yksi ihmeellinen kohta kaivojen yhteydestä Tooraan, kaivojen yhteydestä palvelukseen. Tämä on profeetta Jirmejahun kirja (2:13): ”Sillä kaksi pahaa on kansasi tehnyt. Minut, elävän veden Lähteen, he hylkäsivät ja hakkasivat itselleen rikkinäisiä vesisäiliöitä, jotka eivät voi pitää vettä”. Sen lisäksi, että voi tehdä kaivon ja etsiä vettä maan alta, vettä, joka nousee maan alta, voi tehdä kuopan ja kerätä sinne sadevettä. Se tietenkin menee maan läpi, imeytyy maahan, tuhoutuu. Kuoppa on myös tapa kerätä vettä, mutta hyvin huono tapa. Ja Korkein sanoo: ”Minut unohdettiin, lakattiin käyttämästä elävän veden kaivoja”. Ei vain maailman kansojen vuoksi, ei vain muiden vuoksi täytyy jatkuvasti kaivaa, vaan myös itseensä täytyy jatkuvasti kaivaa kaivoa, jotta olisi elävää vettä.

Meitä odottaa kertomus siitä, miten Jitshak halusi siunata poikansa. Usein käy niin, että tarina muuttaa merkitystään sen mukaan, mistä jakeesta, mistä kohdasta sitä aloittaa lukemaan. Jos aloitamme lukemisen aivan 27. luvun alusta, siitä, että Jitshak vanheni, meidän tarinamme muuttuu kuvaukseksi siitä, vanhan miehen vaimo ja nuorempi poika pettivät hänet ja hänen vanhemman poikansa, ja kaikki tämä on tarina petoksesta.

Jos taas aloitamme lukemisen kaksi jaetta aiemmin, kertomuksesta Esavin naimisiinmenosta, niin näemme tarinan, joka alkaa Esavin naimisiinmenolla ja päättyy Esavin naimisiinmenoon. Syntyy tällainen symmetrinen kertomus, jossa on siunaus, on petosyritys, mutta kyse ei ole lainkaan siitä.

Eri kommentaattorit, sen mukaan, mitä he haluavat sanoa lukijoilleen, oppilailleen, kommentoivat tätä kohtaa eri tavoin. Me aloitamme epäklassisesti: aloitamme 26. luvun lopusta, 34. jakeesta, kertomuksesta Esavin naimisiinmenosta. Miksi tämä sopii? Näemme jälleen sanan vajhí (ja oli) jonkin tarinan alkuna. Tästä sanasta, kuten sanoista olipa kerran, tarina voi hyvin alkaa. Siis,

Eli neljäkymmenvuotiaana Esav päätti mennä naimisiin esi-isiensä perinteiden mukaan ja otti itselleen kaksi vaimoa, molemmat heettiläisiä, molemmat paikallisia. Tämä ei ole aivan perinteen mukaista, ja Kirjoitukset sanovat edelleen:

He olivat mórat rúah – hengen katkeruus tai hengen ahdistus. Sana mórat voi olla peräisin sanasta mor – katkeruus, tai sanasta morá – pelko. Tässä on yksimielisyys kirjaimellisessa merkityksessä Jitshakin ja Rivkan välillä, kumpikaan heistä ei pidä Esavin heettiläisistä vaimoista.

Sana kehe tarkoittaa tummua tai himmetä. Muinaisessa maailmassa uskottiin, että silmät näkevät siten, että ne lähettävät säteen kohdetta kohti ja ottavat kiinni heijastuneen säteen, eli silmät näkevät siten, että ne itse loistavat. Heprea muodostui kansan käsitysten pohjalta, ja siksi tummat, tummuneet silmät ovat ”puolisokeutuneet” silmät.

…ja kutsui poikansa Esavin, vanhemman poikansa, ja sanoi hänelle: ”poikaseni!” ja sanoi hänelle: ”tässä minä!”

Tässä alkaa rinnakkaisuus, joka kehittyy pinnan alla, rinnakkaisuus kertomukselle Jitshakin uhrista. Näemme tämän nyt.

Sana sa tarkoittaa nosta, kohota; teljehá – välineet, sana kli – mikä tahansa väline, ei välttämättä ase.

Tämä dialogi (Toorassa hyvin yleinen tarina) tapahtuu vaihtuvin kohtauksin, kaksi ihmistä kerrallaan: kaksi osallistujaa puhuu keskenään, muut saavat tietää siitä, näiden kohtausten välillä on yhteyksien ketju. On kaksi osallistujaa ja lukija, joka juuri tätä seuraa. Tässä meillä on ensimmäinen kohtaus – Esav ja hänen isänsä, mutta on vielä kolmas, näkymätön henkilö.

Huomatkaa, sehän on itse asiassa myös hänen poikansa, ja olisi voinut sanoa – bna, hänen pojalleen tai bnam, heidän pojalleen; mutta Toora sanoo, että Jitshak puhuttelee Esavia, omaa poikaansa, ja kertoo näin läheisestä suhteesta, joka on Esavin ja Jitshakin välillä. Esav tietää, millaisesta lihasta isi pitää, mitä mausteita siihen laittaa, ja me näemme tässä vielä muutaman kerran, miten hienovaraisesti Esav ja Jitshak ovat sidoksissa toisiinsa.

Ja Rivka kertoo Jaakoville uudelleen sen, mitä Jitshak sanoi Esaville. Ja, huomatkaa, hän ei kerro sitä kovin tarkasti.

Jos katsomme, mitä Jitshak sanoi, näemme, että hän sanoi: ”Hanki minulle saalista”; tässä – ”tuo”. Tuo voi tarkoittaa – ”jos et saa saalista, tuo laumasta”. ”Tee minulle herkkuja” – Rivka ei lisää tähän ”niin kuin minä pidän”, koska mistäpä Jaakov tietäisi, mistä hän pitää. Hän haluaa vakuuttaa hänet siitä, että tehtävä on yksinkertainen. ”Ja minä syön” – tässä Jitshak sanoi: ”Pyydystä ja tuo, ja minä syön”; mutta Rivka, koska hän on jo sanonut tuo, ei voi toista kertaa toistaa tuo. Jos jotakin kuvittelee, jos jotakin muuttaa, se täytyy tehdä sujuvasti tai, tieteellisellä kielellä sanottuna, koherentisti. Rivka tekee sen sujuvasti, ja siksi hän ei toista kertaa sano tuo; tämä on kolmas muutos Jitshakin sanoihin. ”Ja siunaan sinut HERRAN edessä” – eipä maininnut Jitshak HERRAA, mutta näin on ensinnäkin vakuuttavampaa Jaakoville, toiseksi vakuuttavampaa Rivkalle itselleen, että hän toimii oikein, että tämä tapahtuu HERRAN edessä.

Neljä muutosta muutamassa sanassa. Huomatkaa, miten Rivka osaa välittää sanat niin, että saa tahtonsa läpi. Ja edelleen Rivka sanoo:

Viimeiset kaksi sanaa metsavvá otáh (käsken sinua) asettavat Jaakovin asemaan, jossa äiti on käskenyt häntä, ja kyse on jo vanhempien kunnioittamisesta, ei ole niinkään helppoa kieltäytyä.

Kiinnittäkäämme huomiota ilmaukseen gedajé izzím, kun sanaa gedajé käytetään yhteydessä keittää kili emonsa maidossa. Mistä on peräisin tulkinta, että kili voi olla mikä tahansa poikanen? Siitä, että tässä on sanottu ”vuohen poikasia”, oletetaan, että ne voivat olla muitakin poikasia, muuten hän olisi sanonut yksinkertaisesti: štéj gdaím (kaksi kiliä). Vuohen kilejä ei ole olemassa, ei voi sanoa kaksi vuohen kiliä. Näin ainakin kommentaattorit ymmärtävät.

Niin kuin hän pitää – tämä on se osa työstä, jonka Rivka ottaa itselleen. Jaakoville hän ei sanonut, että hänen pitää tehdä niin kuin hän pitää, muistamme, että hän muutti sanoja.

Herää kysymys: eikö kaksi kiliä ole liikaa iäkkäälle Jitshak-vaarille? Jotkut kommentaattorit sanovat: ”Oli pesah, ja yksi kili on esikuva, pesahuhrin esikuva”. Tästä on erilaisia mielipiteitä, mutta voi sanoa, että kilit olivat, jos ne olivat vuohen poikasia, kaikkein maukkaimpia, ne ovat riittävän pieniä ja, ehkä, niitä valmistettiin ei vain Jitshakille itselleen, siksi tässä ilmaantuu kaksi kiliä. Ja edelleen Rivka jatkaa puhumista siitä, mitä pitää tehdä:

Mitä Jaakov nyt sanoo? ”Jumala varjelkoon! Miksi pettää isiä? Älkäämme toimiko niin”. Ei, hän ei sano tätä. Hän sanoo hänelle näin:

…katso, veljeni, Esav, on karvainen mies, ja minä olen sileä mies.

Miksi hän sanoo näin? No eihän voi syyttää äitiä ja sanoa: ”Äiti, sinä olet huijari”. On vielä äidin kunnioittaminen, ja tässä, voi sanoa, Jaakov yrittää juosta sadepisaroiden välistä. Hän ei halua loukata äitiä, koko tämä hanke ei ilmeisesti häntä kovin miellytä. Rivka, näemme, käskee häntä, ja hän yrittää väittää vastaan.

Sana litaatéa tarkoittaa höynäyttää, lumota, ehkä luoda kangastus; taatúa on nykyhepreaksi kangastus.

Eli, jos isä saa tietää, että minä olen huijari, hän kiroaa minut eikä siunaa.

kah-lí

13. Ja hänen äitinsä sanoi hänelle: ”olkoon sinun kirouksesi minun päälläni; mutta sinä kuuntele, ja mene, ja ota minulle, mene ja ota minulle vuohia”.

Olkoon sinun kirouksesi minun päälläni voi tarkoittaa kahta asiaa. Ensimmäinen – jos sinut kirotaan, minä kannan tämän kirouksen. Toinen – minä selvitän kirouskysymyksen. Ensimmäinen – voi sanoa: ”Minä vain täytin äidin käskyn, ja siksi ikään kuin äiti, jonka sinä annoit minulle, hän sanoi minulle, ja minä tein” (tapaus Adamin kanssa). No, ja toinen vaihtoehto – Rivka sanoo: ”Minä olen kaikkeen syyllinen, minä otan päälleni kiroukset, kannan poikani kirouksen”. Me näemme, että on vielä muitakin vaihtoehtoja.

Usein tällaisia peräkkäisiä ilmauksia käytetään, kun ihminen tekee jotakin päättäväisesti, ei kovin halukkaasti, ja tekee sen ajattelematta. Hyvin usein tällaista tavataan sellaisten sotilaiden muistelmissa, jotka joutuvat vaikeaan tilanteeseen. Hänellä ei ole minä ajattelin, vaan – minä nousin, juoksin, minä kyyristyin, minä kaaduin, minä piilouduin… Pohdintaa tässä ei ole, on jonkinlainen toimivan ruumiin automaattisuus. Tämä on sekä hyvässä merkityksessä että ei kovin hyvässä merkityksessä. Tässä Jaakov meni, otti, toi, eli ilman erityistä halua teki sen, mitä piti, ja toi äidilleen.

…ja hänen äitinsä teki herkkuja, niin kuin hänen isänsä pitää.

Luetaanpa uudelleen: ”Ja Rivka otti vaatteet, vanhemman poikansa juhlavaatteet, joissa hän kulki kotona, ja puki ne nuoremmalle pojalle”. Tästä me päättelemme, ja viisaat päättelevät, että Esavilla oli erityinen, juhlava vaatetus, jossa hän kulki kotona. Monilla ihmisillä on pikkutakki, frakki ulosmenoon; Esavilla oli frakki sisääntuloon. Siksi sanotaan, että Esav muka kovasti rakasti ja kunnioitti vanhempiaan. Monet kommentaattorit sanovat, että Esavilta voi oppia vanhempien kunnioittamista; toiset sanovat, että Esav on tekopyhä. Me emme syvenny tähän, vaan syvennymme tähän: Rivka pukee Jaakovin kuin pienen.

Ja hän myös liimasi häneen paloja vuohennahkaa karvoineen.

Hän puki hänet, liimasi häneen karvaa ja ojensi, tyrkkäsi hänelle tarjottimen, ja tarjottimella – herkut, jotka hän oli tehnyt Jitshakille, ja leipä. Mistä tähän ilmaantui leipä? On selvää, että Jitshak, joka oli elänyt kauan Rivkan kanssa, Rivkan leivän hän ainakin varmasti tunnisti. Leivän merkitys on siinä, että nähdessään leivän, jos koko asia selviää, Jitshakille tulee selväksi, että Rivka on sekaantunut tähän, ja, mahdollisesti, kirous ohittaa Jaakovin ja osuu Rivkaan, koska näkyy, että juuri hän on osallinen tähän asiaan. Tai ehkä Jitshak hillitsee itsensä eikä kiroa ketään.

On vielä yhtäläisyys sen kanssa, että aikoinaan Esav pyysi Jaakovilta, kun tuli nälkäisenä (tämä oli tässä samassa jaksossa), linssikeittoa, ja Jaakov antoi hänelle bonuksena leipää. Perheessä on sellainen perinne – lisätä leipää siihen, mitä tarjoillaan. Näin ollen voi olla useita selityksiä sille, miksi tässä ilmaantuu leipä.

Tämä on muuten ainoa kerta koko keskustelun aikana, kun Jaakov kutsuu Jitshakia aví (isäni) toisin kuin Esav, joka myöhemmin sanoo monta kertaa nimenomaan aví. Joko siksi, että Jaakovilla ja Jitshakilla ei ole niin hyvät välit, tai siksi, että pukeuduttuaan toiseksi hän ujostelee ja häpeää, ollessaan vieraassa hahmossa, kutsua Jitshakia isäksi.

Näin päättyy kertomus Jaakovin valmistelusta ja hänen soluttamisestaan taloon, Jitshakin telttaan, Esavin hahmossa, koko kertomus valepukeutumisineen. Seuraavaksi tulee kertomus siunauksista ja niiden puuttumisesta, se ei ole yhtään vähemmän kiinnostava.

Luemme kertomuksen siitä, miten Jaakov ja Esav kävivät isänsä Jitshakin luona saamassa siunauksen. Niinpä Rivka varusti Jaakovin, puki hänen ylleen Esavin juhlavaatteet, liimasi häneen vuohennahkoja, jotta hän tuntuisi kosketettaessa karvaiselta, ja antoi hänelle tarjottimen, jossa oli kaikenlaisia herkkuja ja leipää Jitshakille. Ja tällaisena Jaakovin tavoittaa luvun 27 jae 18.

Miksi hän kysyy? Ketä hän odotti? Tai pikemminkin, ketä hän ei odottanut? Esav oli lähtenyt saaliin perään, eikä hänen ilmeisesti Jitshakin laskelmien mukaan olisi vielä pitänyt palata. Siksi kysymyskin on tällainen – kuka sinä olet, poikaseni?

Selityksiä on itse asiassa monia, mutta me luemme pšatia ja yritämme ymmärtää nimenomaan yksinkertaisen merkityksen; ja mystiset selitykset, niitä on, enkä minä halua lainkaan kiistellä niiden kanssa, tehtävänämme on yksinkertaisesti yksinkertaisen merkityksen erittely.

Monet kommentaattorit eivät luonnollisestikaan pidä tästä. On olemassa midrašim, joita kutsutaan arkkityyppisiksi. Jaakov on yhtäältä pšatin mukaan (yksinkertaisen merkityksen mukaan) yksinkertaisesti Jaakov, Jitshakin poika, yksinkertaisesti ihminen. Arkkityyppisessä maailmassa, maailmassa, jossa kaikella on symbolinen merkitys, Jaakov on Israel; ja koko juutalainen kansa se varasti siunauksen. Siksi kiistoissa vastustajien kanssa täytyy esittää midrašim ja selityksiä, jotka puolustavat Jaakovia. Niin kristillisessä maailmassa syntyivät midrašim, jotka sanovat, ettei Jaakov tässä valehdellut. Kysymykseen kuka sinä olet? hän vastasi: ”Minä. Esav, sinun esikoisesi”. Eli sanoi kaksi erillistä lausetta. No, tietenkin tämä on draš, ja yksinkertaisen merkityksen mukaan Jaakov arkisesti ja karkeasti pettää isäänsä ja sanoo – anohí esáv behoréha (minä olen Esav, sinun esikoisesi).

Minä tein, kuten sinä minulle puhuit. Jos te muistatte, Jitshak ei tiedä, että joku toinen kuuli hänen keskustelunsa Esavin kanssa, ja siksi jo se tosiasia, että poika, joka on hänen edessään, tietää, – on jo ikään kuin hyvä todiste siitä, että hän on Esav; plus, hän teki sen, mitä hänelle sanottiin.

Ja voimme nähdä tässä, millainen yhtäläisyys on tämän ja Jitshakin uhraamisen kertomuksen välillä. Korkein puhuttelee Avrahamia ja sanoo: ”Nouse, ota poikasi, mene ja uhraa hänet minulle”. Puherakenteeltaan samankaltaisen käskyn antaa Jitshak Esaville: ”Nouse, ota jousesi, ota viinesi ja tuo minulle saalista”. Ja on kysymys – mikä tämä saalis on, mistä saalis tuli, mistä saalis tulee? Ja vastaus: HERRA katsoi saaliin. Tooran lukijalle tämä on hyvä, selvä yhtäläisyys: Jitshak on samassa tilanteessa, hänet jälleen jätetään tietämättömäksi, käyttäen Korkeimman kaikkitietävyyttä. Tämä on symbolista.

Koko joukko kommentaattoreita sanoo: ”Koska Jaakov sanoi Adonáj Elohéha, Jitshak aavisti pahaa”. Esav on näiden kommentaattorien silmissä epäuskoinen ihminen, eikä hän niin helposti mainitse Jumalan nimeä. Jaakov, sanottuaan Adonáj Elohéha, sanottuaan HERRA, sinun Jumalasi, paljasti itsensä. Mutta me tiedämme samoilta kommentaattoreilta, että Esav kävi esittämässä viisaita kysymyksiä Jitshakille, ja miten voi olla niin, että, millainen tahansa olisikin poika, joka kasvaa Jitshakin talossa, hän ei mainitsisi Jumalan nimeä?

Miksi Jitshak sitten epäili? Jos jälleen katsotaan nimenomaan yksinkertaista merkitystä, näemme jäljempänä: Esav lisää joka kerta, kun hän puhuttelee isäänsä, aví. Hän päättää jokaisen lauseen sanaan isi, isä, hänellä isä mainitaan joka toisessa sanassa. Jaakov ei puhu yhtä kohteliaasti, ja mahdollisesti juuri tämä herättää Jitshakissa epäilyksen.

Tätä sanontaa käytetään muuten nykyään ivritissä. Kun joku tekee asian toisten käsin, voimme sanoa: ”Levanin kädet, Eranin ääni” tai jotakin vielä yksityisempää.

Jitshak kuulee yhtä, kosketuksella aistii toista. Mitä hän päättää? Hän seuraa sitä, minkä hän aistii kosketuksella.

Ei vielä siunannut, mutta jo päätti siunata, eli ymmärsi, että hän nyt siunaa häntä. Ja vielä kysyi uudelleen:

Tässä Jitshak jo etsii vahvistusta sille, mistä hän itse on tullut vakuuttuneeksi.

Huomatkaa, kuten puhuimme edellisessä tapauksessa, esikoisoikeuden myynnin yhteydessä, mahdollisesti oli viiniä. Tässä näemme varmasti, että Jaakovin siunauksessa on leipää ja viiniä, vaikka Jitshak luulee siunaavansa Esavia.

Pelto… Muistamme, että Jitshak, kun hän kohtaa Rivkan, menee ulos pellolle. Pelto on Jitshakin rukouksen paikka, hänen meditaationsa paikka, hänen pohdintojensa paikka, kohtaamisen paikka Korkeimman kanssa. Esavin tuoksu on kuin pellon tuoksu, Jitshakin nuoruuden tuoksu, hänen nuoruusaikansa, hänen yhteytensä Korkeimpaan, kohtaaminen Rivkan kanssa… Romantiikkaa, eikä vain sitä. Ja Jitshak siunaa häntä ja sanoo:

Tämä on siunaus sille, että maa, Israelin maa kantaa hedelmää (ha'árets – se on Israelin maa), kantaa hedelmää Esaville, mutta pohjimmiltaan tämän siunauksen saa Jaakov.

Naapuriheimot palvelevat Esavia, sitä Jitshak tarkoittaa, mutta käy niin – Jaakovia. Kiinnostavaa on, että lausetta ja'avduhá ammím käytetään leikillisenä muotona sanasta kiitos, kun kiitetään ihmistä, sanotaan hänelle (ojennetusta teelasista voidaan sanoa): ja'avduhá ammím. Me vain muistelemme siunausta, joka on saatu.

Tällaisen siunauksen, tällaisen brahan antoi Jitshak. Hän luuli antavansa sen Esaville, mutta antoi Jaakoville.

Eikä tämä ole Avrahamin siunaus, kuten Rivka ehkä odotti, kun hän sanoi: ”Siunaa HERRAN edessä”. Siunauksen ydin – Jitshak halusi siunata perheen, esikoisen perheen johtamiseen. Aivan samoin Jaakov ennen kuolemaansa siunaa Jehudaa ja myös sanoo: ”Veljesi kumartavat sinua”. Veljet kumartavat tarkoittaa sinä tulet johtamaan veljiä, mutta se ei aseta häntä kaikkien veljien yläpuolelle.

Eli Jitshak antaa Jaakoville ensinnäkin maan siunauksen, toiseksi poliittisen johtamisen, ulkopolitiikan – se on ammím (kansat) ja le'ummím (kansakunnat), ja hamulan (perheen) johtamisen – se on johtoasema perheessä, sisäpolitiikka. Tällainen siunaus. Ja siunaus siitä, että oreréha arúr – se, joka sotii sinua vastaan, on kirottu, ja umvarehéha barúh – se, joka siunaa, joka liittyy sinuun, on siunattu. Ne, jotka ovat liitossa, rauhassa kanssasi, ovat siunattuja; ne, jotka sotivat kanssasi, ovat kirottuja. Tällainen siunaus.

Tästä on hyvin paljon mystisiä ja syvällisiä kommentaareja. Jälleen en kiistele niiden kanssa enkä millään tavalla aliarvioi niitä. Me vain erittelemme tässä pšatia (tai kirjoitetun yksinkertaista merkitystä).

No, mitä tämä muistuttaa? Tämä muistuttaa syntymää, kun ensimmäisenä tuli ulos Esav. Nyt tilanne muuttuu, ja ensimmäisenä tuli ulos Jaakov. Jaakov ehti Esavin edelle. On vielä yksi yhtäläisyys, muinaisempi: kaksi veljestä, Kajin ja Hevel. Kajin – metsästäjä, Hevel – maanviljelijä; Hevel saa siunauksen, pohjimmiltaan hänen uhrinsa otetaan vastaan, Kajin ei saa. Se johti silloin veljesmurhaan, ja tässä, no mitä sanoisi, tässä on hyvin samankaltainen tilanne.

Huomatkaa: sinun poikasi, sinun esikoisesi, hän puhuttelee isäänsä kahdesti. Esav muistuttaa jatkuvasti, että Jitshak on hänen isinsä, hän puhuu isänsä kanssa aivan toisella tavalla.

Vähitellen Jitshak ymmärtää, että tässä on tapahtunut hänelle suuri onnettomuus, että joku tuli. No kuka tuli? Jaakov tuli, sehän on jo selvää. Mutta hänhän sanoi: ”Sinua siunaava – siunattu, ja sinua kiroava tulee kirotuksi”. Eikä hän voi enää muuttaa sitä. Ei voi palauttaa, kelata brahaa taaksepäin, ja siksi hän sanoo: ”Ja hänkin tulee olemaan siunattu”. Jo kun hän sai tietää, että se oli Jaakov, Jitshak sanoo silti: ”Ja hänkin tulee olemaan siunattu”.

Tämä on hyvin outoa. Ja meidän täytyy yrittää ymmärtää, miksi Jitshak ei voi siunata myös Esavia, miksi hänelle ei jäänyt siunausta?

Sana jaakóv – se on nokkela, vikkelä. Usein se käännetään oveluudeksi, minäkin sanoin äsken voitti oveluudessa, mutta se ei ole aivan oveluutta, se on pikemminkin nimenomaan nokkeluutta, arkista käytännöllisyyttä, kykyä menestyä, pitää kiinni kantapäästä, näppäryyttä, sanotaanko näin.

Jitshak ei halua sanoa sitä, minkä hän nyt sanoo:

Huomatkaa, että myös Jitshak muuttaa järjestystä, ja hän aloittaa siitä, mikä on Esaville tärkeintä, ja sanoo: ”Minä annoin kaikki hänen veljensä hänelle orjiksi ja asetin hänet sinun päälliköksesi”. Tähän siunaus päättyi, ja alkoi se viinirypäleistä ja viljasta. Mutta tässä Jitshak muuttaa – aloittaa pelottavasta vähemmän pelottavaan, kun hän kertoo siunauksen uudelleen. Aina kannattaa kiinnittää huomiota yksityiskohtiin uudelleenkerronnoissa, ne kertovat paljosta. Jitshak sanoi: ”Minä tein tämän, ja tämän, ja tämän. Mitä minun nyt sitten pitäisi muuttaa?”

Soturi, metsästäjä, taisteluvalmis, hyväkuntoinen mies, valmis selviytymään pitkään metsässä – ja yhtäkkiä puhkesi itkuun. Isän sydän pakahtuu, kun hän kuulee tällaista.

Tämän voi kääntää eri tavoin – mišmanné, mutta tässä on tämä pikku kirjain mi (-sta) sanan alussa, ja sen voi kääntää (ja luultavasti tässä on oikein kääntää) kaukana.

Voi, vaikea käännettävä sana – taríd. Jotkut sanovat, että se tulee sanasta méret (kun sinä kapinoit), mutta kieliopillisesti se ei ole kovin oikein. Toiset sanovat, että se tulee sanasta itkeä – kun sinä ulvot, kun sinä huudat. Kolmannet sanovat: kun sinä lähdet, kun sinä ”vaellat pois”, kun sinä jätät tämän maan. Käännämme luultavimmin kolmannen vaihtoehdon mukaan – kun sinä lähdet.

Ja tämä sanottiin Rivkalle, tämä vietiin tiedoksi Rivkalle. Kuka sen sitten kertoi, jos Esav sanoi tämän sydämessään? Kommentaattorit sanovat: ”Mistä Rivka tietää kaiken tämän, kuulee kaiken? Hän rukoilee paljon, ja hän aistii profeetallisesti, mitä tapahtuu sekä miehen ja pojan välillä että pojan sydämessä”. Joka tapauksessa tässä luemme: sen, mitä Esav suunnitteli sydämessään, Rivka tietää, ja hänelle on ilmoitettu. Molemmat ovat hänen lapsiaan, kummankin puolesta hän on huolissaan, huolissaan siitä, että he voivat nyt tappaa toisensa. Eikä niin, että Jaakov välttämättä pelkäsi Esavia (ehkä hän on vahvempikin), mutta tappaa veli ja tulla veljen tappamaksi – kumpikaan ei ole kovin hyvä tulevaisuudennäkymä.

Kiinnittäkää huomiota juureen šuv, joka palaa uudelleen ja uudelleen.

Jaakov kuulee hänet, mutta toisin kuin viime kerralla, hän ei reagoi. Me emme kuule, emme näe Jaakovin vastareaktiota siihen, että Rivka käski häntä pakenemaan. Jaakov ei halua paeta, kansan perustajalle ei sovi juoksennella. Mutta Rivka ei lannistu, ja hän menee Jitshakin luo. Ja muistattehan, mistä kaikki alkoi? Ja kaikki alkoi siitä, että Esav otti vaimoikseen hettiläisnaisia. Ja tässä hän sanoo: ”Jos meidän Jaša nai gojinaisen, elämäni on mennyt hukkaan”.

Koska Rivka ei onnistunut keskustelussa Jaakovin kanssa, hän kääntyy Jitshakin puoleen, ja, voisi luulla, tässä on kohtaus, jossa voimme ensimmäistä kertaa nähdä, että Jitshak ja Rivka keskustelivat. Mutta me emme näe, että he keskustelivat. Jitshak kuulee hänet, mutta me emme kuule vastausta, emme kuule dialogia Jitshakin ja Rivkan välillä.

Luvun 28 alussa luemme:

Ja tähän hetkeen mennessä me tiedämme, että ensimmäinen siunaus oli tarkoitettu Esaville, mutta sen sai Jaakov. Toisen siunauksen, joka ei oikeastaan ole kovin paljon edes siunaus, – sen sai Esav; sai sen, mikä oli tarkoitettu nimenomaan Jaakoville. Nyt Jitshak puhuu määrätietoisesti nimenomaan Jaakoville.

Ja käski häntä – muistamme, ensimmäisessä tapauksessa Rivka käskee, ja Jaakov tottelee; toisessa tapauksessa hän sanoo kuuntele, eikä Jaakov kuuntele. Nyt tulee Jitshak, ja hän käskee:

Tässä siis, kenelle Avrahamin siunaus annetaan, eikä sitä paitsi sitä ollut tarkoitettu Esaville; Jaakoville sen antaa Jitshak: ”Sinä lähdet vieraaseen maahan, mutta Jumala Šaddai antaa sinun ja sinun siemenesi periä tämän maan”.

Miksi Jaakovin ja Esavin äiti tässä mainitaan, siitä puhumme seuraavan jakson alussa.

Katsokaa, mitä tapahtuu. Sen sijaan, että hän pakenisi, pakenisi öisin lyhyin pyrähdyksin veljensä vihaa, Jaakov saa virallisesti lähettilään valtakirjan. Hän menee naimisiin, hänen isinsä lähetti hänet, ei hän pakene ketään, ylpeänä pää pystyssä hän menee Padan-Aramiin, isoisänsä luo, veljentyttöjensä luo naimisiin. Näin hyvin kaikki kääntyi.

Seuraavassa jaksossa puhumme siitä, miksi kävi niin, että Jaakov lähti ilman penniäkään rahaa, eikä hänellä ole edes leipää eikä vaatteita matkalle.

Muistatteko, mistä kaikki alkoi? Molemmat, Jitshak ja Rivka, eivät pitäneet siitä, että Esav nai heettiläisnaisia (26:35). Ja tässä näemme, ettei tämä miellyttänyt äitiä eikä isää (jakeessa 7). Ja Esav ymmärsi, että tämä on isälle epämieluisaa, että tämä on isälle tuskallista, ja silloin Esav yrittää ehkä tehdä jotakin hyvää.

Ja Jišmael – myös sukulainen, myös, Jišmaelin pojat ovat myös Jitshakin veljenpoikia.

Mahalát – se tarkoittaa sairaalloista tai sairauksia lähettävää. Niin joskus kutsutaan lapsia – sairas, tai vanha, tai kärpänen – jotta uskomuksen mukaan karkotettaisiin pahat henget. Siinä mielessä, että jos paha henki tietää, että tytön nimi on Mummo tai Kärpänen, niin miksi se hänen kimppuunsa kävisi, hän on muutenkin jo kaltoin kohdeltu.

Esav teki itselleen sellaisen sukulinjan, joka ehkä häiritsee vähemmän Jitshakia ja Rivkaa. Esavkin oikeastaan alkoi miettiä jotakin.

Edellisessä keskustelussa (26:34) aloitimme nimenomaan häistä, Esavin naimisiinmenosta, ja tässä päättyy jälleen Esavin naimisiinmenoon, ja Jaakov lähtee naimisiin. Oikeastaan tämä määrää jakautumisen Isien suvussa. Olisi voinut käydä niin, että Esav ja Jaakov, molemmat olisivat kansan osia, mutta nyt he ovat tilapäisesti erotettuja. Eikä kaiken ydin ole niinkään varastettu siunaus, ei niinkään se, että tässä Jaakov on kielteinen sankari (vaikka varastettuun siunaukseen voi tietysti suhtautua monella tavalla); vaan on myös kertomus Esavin avioliitosta paikallisten naisten kanssa, hänen yrityksistään sekoittua muihin kansoihin.

Jumalan avulla puhumme tänään kanssanne isän rakkaudesta ja siihen suhtautumisesta monien vuosisatojen kuluessa. Berešitissä (25:28) luemme:

Kokeillaanpa siis ensin antaa erilaisia vaihtoehtoja tämän jakeen käännöksiksi ja ymmärtämiseksi. On selvää, että Jitshak rakasti Esavia ki-tsájid befív, voi sanoa, koska Esav tuo hampaissaan saalista, koska hän on saaliinhankkija. Tuoda hampaissaan saalista – se on eräänlainen metafora. Esav on saaliinhankkija. Hän on, voi sanoa, maailmassa menestyvä ihminen, hänellä menee hyvin. Hän pystyy tuomaan riistaa. Ja siitä Jitshak rakastaa häntä.

Toinen versio tsájid befív – se on riista suussa, itse Jitshakin suussa. Eli Esav tuo riistaa. Jitshak syö mielellään riistaa. Ja maukkaasta ruoasta, joka on hankittu pöytään, Jitshak rakastaa häntä. On vielä muutama erilainen tulkinta, puhumme niistä.

verivká ohévet et-jaakóv – tämä on selvää, Rivka rakastaa Jaakovia.

Kommentaattorit (ja kommentaattorit ovat niitä, jotka ovat lukeneet Tooran loppuun asti ja tietävät, millainen roisto Esav on. Ja ovat lukeneet jopa profeetat, joilla on sanottu: ”Esavia Minä vihasin”) kysyvät, miten saattoi tapahtua niin, että Jitshak rakastaa Esavia.

Jotkut kommentaattorit sanovat: ”Eihän mitään erityistä tapahtunut. Te vain ymmärrätte Tooran tekstin väärin. Tai Tooran tekstiä täytyy ymmärtää toisesta näkökulmasta”. Esimerkiksi rabbi David Kimhi kirjoittaa näin: ”Ei ole edes tarpeen puhua siitä, että hän rakasti Jaakovia”. Eli Tooralle on selvää, rabbi David Kimhin mielestä, että Jitshak rakastaa Jaakovia. ”Ja Jaakovia hän rakasti enemmän, mutta Esavia hän rakasti vain riistan tähden, jota tämä hankki”. Eli Jitshak rakastaa enemmän Jaakovia. On itsestään selvää, että hän rakastaa enemmän Jaakovia, koska Jaakov on vanhurskas, koska hän asuu teltoissa, koska hän itse asiassa perii perheen koko perinteen. Mutta myös Esavia Jitshak rakastaa, koska tämä hankkii saalista. Eli Jitshakilla on tilaa hänen vanhurskautensa vuoksi tai jonkinlaisen kulinaarisen kiintymyksensä vuoksi, on tilaa sille, että hän rakastaisi myös Esavia. Mutta Rivka, joka ei ehkä ole niin vanhurskas, ehkä päinvastoin vanhurskaampi, jolla ei ole sellaista intohimoa riistaan, hän rakastaa Jaakovia. Rabbi Sforno ajattelee suunnilleen samoin ja sanoo: ”Ja myös Esavia hän rakasti, vaikka epäilemättä tiesi, ettei tämä ole niin eheä kuin Jaakov”.

Eli mitä nämä kommentaattorit sanovat? Tietenkin hän rakasti enemmän Jaakovia, mutta myös Esavista hän löysi jotakin, minkä vuoksi rakastaa, koska Jitshak on vanhurskas, ja Esav on kuitenkin poika. Ja siksi ei tarvitse ihmetellä, että Toora puhuu tässä Jitshakin rakkaudesta Esaviin.

Miksi on vaikea olla samaa mieltä näiden arvostettujen kommentaattorien näkemyksen kanssa? Koska näyttää siltä, että Toora kuitenkin asettaa tässä Jitshakin ja Rivkan vastakkain ja sanoo, että Jitshak rakastaa Esavia, nimenomaan Esavia hän rakastaa enemmän, mutta Rivka rakastaa Jaakovia.

On toinen mielipide, joka sanoo, että Jitshak on sen vuoksi, että hän on lukutoukka, pyhä, sen vuoksi, että hänen näkönsä on heikentynyt, tai jonkin muun vuoksi, eräänlainen yksinkertainen sielu. Mutta Esav on metsästäjä, saalis on hänen suussaan. Ja hän suullaan pyydystää Jitshakin. Esav kulkee, vaeltelee ješivojen porttien alla, niiden paikkojen porttien alla, joissa tutkitaan Lakia. Kuuntelee, kuuntelee, kuuntelee ja esittää kysymyksiä, jotta näyttäisi isin silmissä viisaalta ja pyhältä. Kuten esimerkkinä mainitaan, hän kysyi isältään: ”Entä miten suolasta erotetaan kymmenykset? Entä miten heinästä erotetaan kymmenykset?” Esitti sellaisia viisaita kysymyksiä näyttääkseen pyhältä, ja loi itsestään kuvaa vanhurskaana ihmisenä. Ja kommentaattorien mielestä Jitshak otti tällaisen kuvan vastaan rakastavana isänä ja siksi rakasti pettäjää Esavia.

Ja toiset kommentaattorit sanovat, että Jitshak näki Esavin menestyksen, hänen liikeotteensa, liikemiehen otteen. Muuten, ihmisenä, joka oli viettänyt aikaa Tooran tutkimisessa, pohdinnoissa ja rukouksissa, tätä maallista liikeotetta hän rakasti ja ihaili sitä. Mutta Rivkaan, joka oli toisesta ympäristöstä, se ei tehnyt vaikutusta. Siis on selitys: Jitshak rakastaa Esavia, koska Jitshak on vähän yksinkertainen ja naiivi, vähän ei tästä maailmasta, ja Esav käyttää sitä hyväkseen.

Kolmas mielipide sanoo, että Jitshak yksinkertaisesti syö mielellään, yksinkertaisesti rakastaa maallisia nautintoja. Niinpä esimerkiksi midraš Šoher Tov sanoo: ”Koska Jitshak oli vanhuuden poika, hän oli hemmoteltu ja tottunut kaikenlaiseen kalliiseen ruokaan. Ja Esav hankki hänelle ruokaa ja juotti hänelle hyvää viiniä”. Sekin näyttää ymmärrettävältä. Heikko on Jitshak. Hän syntyi Avrahamin perheeseen vanhuuden poikana. Tietenkin Avraham ja Sara hemmottelivat lastaan. Jitshak kasvoi aikuiseksi, eikä voittanut hemmoteltuuttaan. Siksi se, että Esav tuo hänelle ruokaa, ja me tiedämme, että Esav todella pitää huolta isistä, hän toi hänelle ruokaa. Luimme toisesta kohdasta, että Esav kävi hänen luonaan juhlavaatteissa. Esav pystyi järjestämään isille juhlan. Ilmeisesti hän rakasti järjestää isille juhlaa. Ja Jitshak rakasti häntä siitä hyvin paljon. On myös tällainen näkemys, joka yrittää selittää, miksi kuitenkin niin vanhurskas, niin pyhä Jitshak rakastaa tällaista kelvotonta, epäonnista Esavia.

On myös muita kommentaattoreita, jotka näkevät Jitshakissa strategin. Ja sanovat: katsoessaan tätä Esavin metsästyksen laajuutta, hänen kykyjään saavuttaa menestystä maailmassa, Jitshak ymmärsi, että Jaakov on tietenkin puhdas, naiivi, Tooralle avoin, rehellinen ihminen, mutta Tooran levittäminen maailmaan – se ei ole hänen juttunsa. Tässä tarvitaan liiketoiminnallista bisnesotetta. Tässä tarvitaan bisnesprojekti. Ja tässä tarvitaan Esavin menestystä. Ja olisipa hienoa kääntää koko tämä menestys, Esavin kyvyt Tooraa kohti. Ja siksi Jitshak strategina rakastaa Esavia kovasti, näkee hänessä tämän potentiaalin, toimijan potentiaalin, jota tarvitaan, kun Toora, opetus leviää paitsi Kanaanin maassa myös koko maailmassa.

On niitä, jotka sanovat, että Jitshak ymmärsi, kuinka turmeltunut Esav on, kuinka huonoja ovat hänen sielunominaisuutensa. Ja samalla hän ymmärsi, että jos Korkein on pannut Esaviin tällaisen (sanotaan lainausmerkeissä tai ilman) pahan potentiaalin, niin Hän on pannut häneen myös korjaantumisen potentiaalin. Ja tämä korjaantumisen potentiaali on kyky korjata syntejä, ei vain tehdä syntiä, vaan myös korjata syntejä. Voi sanoa, myöhemmin tämä on kuningas Davidin ominaisuus, nimenomaan kyky tehdä tešuva, katua – se on se, minkä David toteutti täydessä mitassa. Davidin ja Esavin välillä on paljon samankaltaisuutta. Jaakov näki tämän potentiaaliniAlkutekstissä lukee tässä ”Jaakov näki tämän potentiaalin”, vaikka yhteyden perusteella puhe näyttää olevan Jitshakista. Käännös seuraa alkutekstiä sellaisenaan., ja arvosti sitä kovasti, ja halusi kovasti herättää sen, toteuttaa sen. Onhan juuri tämä kyky voittaa synti messiaaninen ominaisuus.

Toiset kommentaattorit, erityisesti rav Jehuda Ilai, puhuu Esavin toisinajattelusta, näkee Esavissa ihmisen, joka ajattelee yleisesti hyväksyttyjen rajojen ulkopuolella. Myöhemmin juutalaisessa historiassa on oleva sellainen opettaja, rabbi Meir, joka on aina eri mieltä. Ja jos viisaat esittävät jonkin mielipiteen, rabbi Meir yrittää esittää vaihtoehtoisen mielipiteen, joka ei jotenkin mahdu viisaisiin, vaikka hän on usein päätä viisaampi kuin he. Mutta myöhemmin hän jääkin juutalaiseen lainsäädäntöön muodossa ”mutta toiset, toisin ajattelevat, sanovat”, joskus jopa ilman nimeä ”rabbi Meir”, täysin epätavallisen ajattelun ihminen, voi sanoa, erimielisyyden isä, josta syntyy taitavia, niin eri tavoin ajattelevia, että Talmudissa esiintyy maininta: ”Mutta rabbi Meirin Tooraan on kirjoitettu ei näin, vaan näin. On kirjoitettu – ei nahasta tehty vaate, vaan valosta tehty vaate, esimerkiksi”. Niin erilaista ajattelua, että voisi luulla, että hänellä Toorassa on kirjoitettu toisin. Ei tietenkään. Hänellä Toorassa on kirjoitettu samoin, mutta hän näkee muita merkityksiä, pystyy ajattelemaan aivan toisin kuin kaikki muut. Ja tämän toisinajattelun, tämän kyvyn esittää toisenlainen ajatus, ehkä Jitshak näkee.

On niitä, jotka sanovat, että Jitshak ymmärsi, että Esav on, nykykielellä sanottuna, ongelmanuori, ja ongelmanuori tarvitsee erityisesti rakkautta. Jos sinä kohtaat ihmisen, jolla on joitakin raskaita ominaisuuksia, auttaa niiden korjaamisessa – se on hyvin tärkeä tehtävä. Omien ominaisuuksiesi kanssa, joiden kanssa sinä joudut tekemisiin, täytyy myös osata rakastaa itseäsi, huolimatta siitä, että sinäkin olet joskus Esav. Täytyy osata korjata nämä ominaisuudet, eikä murtaa niitä.

Eihän missään, itse asiassa, Toora, juutalainen opetus moraalista ja etiikasta, opeta joidenkin ominaisuuksien murtamista, aina puhutaan korjaamisesta. Ja hyvin usein käy niin, että ihminen joutuu heitetyksi tien sivuun, koska hänet kirjattiin Esaviksi ja yksinkertaisesti heitettiin pois. Tai hän kirjasi itsensä Esaviksi ja heitti itsensä pois. Tai päinvastoin alkoi murtaa itseään, nöyryyttäen itseään, astui oman laulunsa kurkulle, eikä lopulta kestänyt tätä murtamista, ja joutui taas tien sivuun, ellei peräti eksynyt kokonaan tieltä. Ja Jitshak kasvattajana, tämän lähestymistavan mukaan, opettajana, ymmärsi, että Esav tarvitsee rakkautta. Ja siksi hän rakasti Esavia kovasti.

On vielä yksi lähestymistapa, joka on hyväksytty kommentaattorien keskuudessa ja joka näkee Jitshakissa ehdottoman nöyrän vanhurskaan, joka ottaa vastaan kaiken, mitä Korkein hänelle antaa. Hän rakastaa Esavia, koska tämä on esikoinen, jonka Korkein hänelle antoi. Jos Korkein päätti, että Jitshakilla pitää olla sellainen esikoinen, niin sen täytyy olla niin. Jumalaa rakastava Jitshak rakastaa esikoistaan Esavia, ymmärtää, että tämä on hyväksi, ymmärtää, että niin sen pitää olla. Ja rakastaa Esavia, koska rakastaa Jumalaa, Joka lähetti Esavin hänen elämäänsä, Jonka päätöksestä, Jonka tahdosta Esav itse tuli esikoiseksi. Juuri siksi tämän lähestymistavan mukaan Jitshak ei kovin paljon huolestukaan, kun tapahtuu koko tämä sekaannus siunauksen kanssa, ymmärtäen, että tämäkin on Jumalalta, tämän Jumala järjesti, tämän Jumala kääntää hyväksi. Tällainen on vielä yksi upea näkemys Jitshakin ja Esavin suhteesta. Ja se on minulle läheinen.

Vaikka minulle läheisempi on näkemys, että ihmiselle ja ihmiselle Jitshakille on yksinkertaisesti ominaista rakastaa poikaansa, koska hän näki hänet pienenä, koska hän näki hänet vastasyntyneenä, koska piti häntä sylissään, koska tämä on sinun poikasi, lihaa sinun lihastasi. Ja vaikka hän potentiaalisesti olisi roisto, silti hänelle voi osoittaa rakkautta, hän on esikoinen, ja hän tarvitsee sinun rakkauttasi. Sinä tarvitset rakkautta häneen. Se vain tapahtuu. Rakkaus saapuu yllättäen. Siksi tässä onkin sanottu: ”Jitshak rakasti Esavia”. Rakasti siksi, että tämä on yksinkertaisesti hänen poikansa.

Kaikkea tätä lähestymistapojen moninaisuutta en luettele lainkaan siksi, että rakentaisin jonkin taulukon, tekisin kaavion tai kokoaisin jonkin kokoelman. Tämä kaikki heijastaa ihmisten erilaisia näkemyksiä joistakin suhteista, joiden kanssa me joudumme tekemisiin. Tässä tapauksessa isän rakkaus poikaan. Miksi isä rakastaa poikaa? Koska ehkä isä on jossakin määrin yksinkertainen, hieman tyhmä. Ja poika pettää häntä. Vai mitä me haluamme nähdä tilanteessa? Inhimillistä tyhmyyttä, inhimillistä kiintymystä johonkin lihalliseen? Vai ehkä inhimillistä pyhyyttä? Vai ehkä luonnollisesti rakkautta? Millaisilla välineillä ja miten me analysoimme tilannetta? Mitä se kertoo meistä itsestämme? Pystymmekö me rakastamaan Esavia? Rakastammeko me jotakuta sen ruoan vuoksi, jota hän meille antaa? Rakastammeko me jotakuta, kun olemme erehtyneet siitä, että joku loi kauniin kuvan. Yritämmekö me esittää kauniita, viisaita kysymyksiä näyttääksemme viisaalta ja vanhurskaalta?

Tämä kaikki on kansan kokemus yhden yksinkertaisen, isän ja pojan rakkautta koskevan jakeen ymmärtämisestä. Ja niin monta puolta tässä avautuu.

Viikkojaksoamme Toldot vastaa profeetta Malahin kirjan alku.

”Tässä ovat HERRAN sanat, HERRAN sanojen kuorma tai HERRAN sanojen taakka.” Tällaista epiteettiä, tällaista metaforaa profeetta käyttää. ”Tässä teille säkki HERRAN sanoja minun käsissäni, HERRAN sanojen taakka minun käsissäni, profeetta Malahin käsissä.” Kuka Malahi on, sitä me emme tiedä. Tästä on niin paljon eri mielipiteitä, että on niitä, jotka sanovat, ettei tämä ole lainkaan erisnimi, se ei ole ihmisen henkilönimi, se ei ole joku ihminen, jonka nimi oli Malahi. Se on profeetta, joka profetoi HERRAN Enkelistä, ja siksi tämä on hänen tällainen taiteilijanimensä Malahi. On monia eri mielipiteitä, eikä meillä luultavasti ole mahdollisuutta ratkaista yksiselitteisesti, kuka heistä on oikeassa. Siksi me luemme itse profetian.

On huomattava, että koko profeetta Malahin kirja on rakennettu tällaisen dialogin muotoon: Korkein puhuu, ja kansa (tai kohen, tai joku muu) vastaa hänelle. Tämä on profeetta Malahin kirjan kirjallinen muoto. Te sanoitte:

”…mikä on sinun rakkautesi meitä kohtaan?” (tähän kysymykseen Korkein vastaa) ”Onhan Esav Jaakovin veli…

Esavilla ja Jaakovilla on yksi ja sama isä, ja äiti heillä on yksi ja sama. Tämä ei ole isien ansio. Tämä ei ole mikään sukuperään liittyvä syy. Molemmat he ovat samojen vanhempien poikia.

… minä taas rakastin Jaakovia.

”Tässä ei ole mitään yhteyttä esi-isiin. Tässä Esav, tässä Jaakov. Yhtä Minä rakastin, toista vihasin.” Sana saneti käännetään vihasin. Venäjän kielessä kaikki, mikä liittyy vihaan, kuulostaa hyvin jyrkältä. Itse asiassa sena ei ole vihaa, ei aina vihaa tämän sanan tällaisessa jyrkässä venäjän kielen merkityksessä. Joskus se on rakasti vähemmän. Kuten sanotaan esimerkiksi Toorassa, että miehellä on kaksi vaimoa, toista hän rakastaa ja toista vihaa. Ei niin, että hän vihaisi häntä – hän suhtautuu häneen vähemmällä rakkaudella. ”Mutta Esavia minä vihasin.”

…ja minä teen hänen vuorensa joutomaaksi, Ja hänen perintöosansa annan erämaan ketuille (tai erämaan sakaaleille)”.

”Katsokaa, – sanoo Korkein, – nostakaa silmänne ja katsokaa kaakkoon, Edomiin, Esavin maahan. Te olette palanneet maahanne, te rakennatte uudelleen maatanne, ja maa antaa teille hedelmänsä. Katsokaa, mitä Edomin maalle tapahtuu. Siellä, missä minun rakkauteni ei ole ilmennyt. Katsokaa, Edom on joutomaata. Sakaalit ja ketut sen maalla, siellä, missä te istutatte ja saatte sadon, teidän naapurinne, edomilaiset, elävät aivan toisin. Tässä on minun rakkauteni ilmaus. Te sanotte: ’No, hyvä on, onhan meillä tällainen muinainen sionistinen liike, kansallinen paluuliike. Tässä me palasimme ja menestyimme. Mutta ehkä, jos yhtäkkiä käy niin, että nämä edomilaiset meidän sionismimme rinnalla keksivät edumismin, he palaavat ja alkavat rakentaa uudelleen maataan. Onko se muka Sinun rakkauttasi? Se on meidän ansiomme’. Ja tässä Korkein sanoo:

Katsokaa, Edomilla ei ole uudelleenrakentamista. Vaikka he haluaisivat, he eivät pysty rakentamaan uudelleen maataan, ja jos he yrittävät, he saavat vielä suuremman tuhon. Minä saan tästä kunnian, ja te olette sen todistajana. Siksi ymmärtäkää ja omaksukaa, että Minä rakastan teitä.

Mutta kaikki ei ole niin ruusuista, miltä profeetan ensimmäisistä sanoista voisi näyttää.

Korkein sanoo 7. jakeessa:

Devarimin kirjassa (15:21) on suora kielto tuoda sokea uhriksi: ”Mutta jos siinä on vika, jos se on ontuva tai sokea, ylipäätään paha vika, niin älä uhraa sitä HERRALLE, sinun Jumalallesi.” Ja tässä Korkein syyttää kohanimia tämän suoran kiellon rikkomisesta ja jatkaa:

… Jos te tuotte ontuvan ja sairaan, eikö se ole pahaa? ehkäpä te tuotte sen pašallenne (hallitsijallenne)?

Kun persialaiset hallitsivat Pyhässä maassa, hallitsijoita kutsuttiin nimellä paha. Ja vastaavasti se tai tämä hallintoalue kutsuttiin nimellä pahva, pašakunta. Myöhemmin turkkilaiset lainasivat tämän nimityksen, ja siksi monet ovat luultavasti kuulleet ilmauksen turkkilainen paša. Tässä Korkein ehdottaa – yrittäkää tuoda hänelle lahjaksi tällainen eläin.

… Onko hän tyytyväinen ja osoittaako hän sinulle suosiotaan?” – sanoo sotajoukkojen HERRA.

Korkein sanoo: ”Yrittäkää tarjota sellaista maalliselle kuninkaalle, katsokaa hänen reaktiotaan. Tehkäämme koe.”

Odotatteko te todella, että Hän, Taivaallinen Kuningas, ottaa vastaan sen uhrin, jota ei ottaisi vastaan maallinenkaan kuningas.

Hyvin vaikeasti ymmärrettävä lause. Sillä hetkellä, sikäli kuin me tiedämme, vain Israelin kansa palvelee Korkeinta. Ja tämän voi ymmärtää näin. ”Jos minä kääntyisin jonkin muun kansan puoleen, missä tahansa paikassa minulle tuotaisiin parhaista parasta ja annettaisiin paras suitsuttaminen minun kunniakseni.”

Toinen ymmärrys sanoo, että erityisesti Jerusalemin uudelleenrakentamista koskevan määräyksen jälkeen, kun kaikki kansat näkivät, miten Korkein osoittaa rakkautensa kansaansa kohtaan, ilmestyi vanhurskaita, jotka käsittivät Korkeimman voiman ja alkoivat suitsuttaa Hänelle ja tuoda uhreja. On myös tällainen, voisi sanoa, fariseuksellinen ymmärrys, jonka mukaan viisaat opettavat kaikkialla maailmassa Tooraa, ja se on kuin suitsuttaminen ja kuin uhri. Ja tässä on vastakkainasettelu pappien ja viisaiden välillä.

Vielä yksi ymmärrys sanoo, että jopa epäjumalanpalvelijoiden keskuudessa, niiden keskuudessa, jotka kumartavat epäjumalia, on sellaisia, jotka ymmärtävät, että kaiken tämän takana on yksi Jumala. ”Ja silti he ylistävät ja ymmärtävät Minua.”

Tämän voi ymmärtää myös näin: yksinkertaisesti surkea on tämä lahja, joka tuodaan HERRALLE. Tai voi ymmärtää myös näin: ei ole mitään voittoa, tulot tästä alttarista ovat mitättömät. Hyvin vaikeasti ymmärrettävä ilmaus. Siksi on monia käännösvaihtoehtoja.

Voi ymmärtää niin ja näin. Ja kumpikin on varsin imartelematonta kohanimia kohtaan. Korkein sanoo: ”Minä rakastan teitä. Koko kansaa rakastan, en vain kohanimia”. Tämä puhe kohanimien kanssa, kuten näemme ensimmäisen luvun ensimmäisestä jakeesta, ei ole kahdenkeskinen puhe kohanimien kanssa, se on puhe kansan kanssa koko kansan läsnä ollessa ja kohanimien kanssa kohanimista. Korkein ei tässä puhuttele kohanimia, vaan ennen kaikkea koko kansaa, jota he palvelevat, ja sanoo: ”Minä rakastan teitä, mutta teillä on ongelma: teidän kohaniminne ovat mädäntyneet, teidän palvelijanne ovat mädäntyneet. Minä rakastin teitä en minkään ansioiden vuoksi, rakastin teitä ihan muuten vain. Mutta missä on kunnioitus? Missä on kunnioitus niiden taholta, joiden pitäisi olla etujoukossa, koko kansan edellä tässä kunnioituksessa, tässä kunnianosoituksessa? Missä on kohanimien kunnioitus ja kunnianosoitus, kun teidän tehtävänne, kunniakas tehtävä, pappeuden suuri tehtävä, joka on pantu teidän päällenne, on teille riesa, teille se on jokin vaiva, josta ei ole mitään voittoa, ja te kaikki odotatte vain voittoa. Ja te tuotte ryöstettyä, epärehellisesti hankittua”. Ja ontuvaa, ja sairasta. Te päättelette: ”Koska Korkein syö mitä sattuu, antakaamme Hänelle mitä sattuu, ja sitä me tuomme. Jos tästä alttarista ei kuitenkaan ole mitään tuloa, heittäkäämme sen päälle, antakaamme sinne kaikki, mikä ei sinne kelpaa. Parhaan me annamme hallitsijalle, huonomman otamme itsellemme, ja kolmas laatu tai seitsemäs laatu menee jo Korkeimmalle alttarille. Hän kuitenkin syö kaiken”. Tämän lahjan te tuotte minulle”.

… Luuletteko te todella, että minä haluan ottaa sen vastaan teidän käsistänne, sanoo HERRA?

HERRA sanoo: ”Kirottu on se, jolla on hyvä eläin laumassaan, mutta joka tuo Minulle jonkin sairaan eläimen. Niin ei saa tehdä Minulle, sillä Minä olen Suuri Kuningas. Jos paša, teidän persialainen hallitsijanne, ei ota teiltä vastaan tällaista lahjaa, miten te voitte odottaa, että minä otan tällaista teiltä vastaan?”

Tämä on ensimmäisen luvun loppu. Jatkamme toisen luvun lukemista.

Tässä puhutellaan kohanimia, mutta puhe, kuten luimme aivan alussa, käydään koko kansan läsnä ollessa. Korkein ei tässä salaile kohanimien kanssa, vaan puhuu julkisesti siitä, mitä heille voi tapahtua.

Tiedämme Bemidbarin kirjasta (6. luku), että yksi kohanimien tehtävistä, yksi kohanimien etuoikeuksista – siunata Israelin kansaa. Sanotaan: ”Ja te lausutte Minun Nimeni Israelin poikien ylle, ja Minä siunaan heitä”. Tässä HERRA sanoo: ”Minä kiroan heidät. Teidän siunauksenne Minä teen kiroukseksi”.

… Ja jo, voi sanoa, kirosin minä sen (teidän siunauksenne), koska te ette ota sitä sydämeenne, (te ette korjaa sydäntänne)

Kun Levi palveli, kun kohanim palvelivat liittonsa mukaisesti ja olivat liitossa, he pystyivät vapauttamaan monia synnistä.

Lukekaa myös: Hajei Sara, Vajetse, Toldot äänitteenä ja Tooran viikkojaksot.